Oululaislähtöinen monitaiteilija Emilia Aarnio elää arvojensa mukaista elämää: Luovuutta ei saa kahlita

Monitaiteilija Emilia Aarnion luontoyhteys syttyi uudelleen Helsingissä. Kuva: Anni Aarnio

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Dimi Salo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

 

Haastattelua tehdessä elokuun viimeisellä viikolla oululaislähtöinen monitaiteilija Emilia Aarnio on asunut Helsingissä tasan vuoden.

”Tää eka vuosi uudessa kaupungissa on mulle yhdenlainen rajapyykki”, hän sanoo.

Ennen Helsinkiin muuttoa paljasjalkainen oululainen asui välillä Portugalissa.

Kesän 2023 Aarnio on työstänyt Espoon Karhusaaren taideresidenssikokeilussa ensimmäistä Aarnio Arts -taidenäyttelyään.

”Entinen työkaverini Kari Mikkelä tutustutti mut tähän paikkaan. Kun tulin pihapiiriin, niin kokemus oli tosi vahva. Edellisenä päivänä mun työsuhde edelliseen työpaikkaan päättyi, ja tunsin että Karhusaari on sellainen paikka, missä mää varmaan viihtyisin”, hän muistelee.

Karhusaaressa Aarnion oma visio taiteilijuudesta ja luovuudesta on kirkastunut ja vahvistunut. Residenssijakso huipentuu Helsingissä avattavaan näyttelyyn, joka sisältää muun muassa maalauksia ja käsitöitä.

Vaatteet, joutsenet ja luontokuvat

Aarnio aloitti maalaamisen viime keväänä vaatteiden inspiroimana.

”Olin jo pitkään miettiny, että haluan maalata itselle nahkatakin. Ostin käytetyn nahkatakin ja muita vaatteita, ja aloin maalaamaan niihin kangasväreillä. Missään vaiheessa ei ollu tarkotus mitään maalauksia alkaa tekemään!”

Taide siis vei taiteilijaa.

”Musta tuntuu, että joku luovuuden tulppa aukes uuestaan, mutta laajemmin”, muusikko pohtii.

Mutta miksi joutsenet valikoituivat Aarnion aiheeksi?

”Tänä keväänä menin Helsingin Seurasaareen retkelle. Kävelin saaren päähän, jossa oli joutsenia. Yksi joutsen lähti uimaan suoraan mua kohti, metrin päähän, ja katsoi suoraan mua silmiin. Olin aivan lumoutunut siitä hetkestä”, Aarnio innostuu.

Lauluntekijän päässä alkoi soida Camille Saint-Saënsin Joutsen, jota hän oli soittanut 20 vuotta aiemmin sellolla.

”Menin kottiin, istuin pianon ääreen ja kirjotin siihen biisiin sanat siltä istumalta.”

Aarniolla heräsi syvä tarve päästä lähelle joutsenia, ja hän onkin liikkunut keväästä asti säännöllisesti luonnossa valokuvaten niitä.

Aarnio on antanut tälle valokuvalle nimen Kotipesä. Kuva: Emilia Aarnio

Asioiden oli pakko muuttua

Musiikki- ja kulttuurialalla toimivan leipä on pieninä palasina maailmalla. Kesällä 2022 Aarnio tiesi, että hänen on tehtävä iso muutos elämässään.

”Olin keikkaillut yli 15 vuotta eri bilebändeissä, esiintyny soolona ja erilaisissa kokoonpanoissa, liidannu 10 kesää Jumprun Rytmipatiota… Tein sen päätöksen, että tää on viimenen kesä.”

Aarnio ei pärjännyt taloudellisesti pelkillä coverkeikoilla.

”Väitän, ettei mun luovuus oo päässyt vapaaksi, koska mun on ollut pakko saada toimeentulo tekemällä monia erilaisia kulttuurialan projekteja ja sen lisäksi opetustyötä. Taidetta ei tueta ja arvosteta edelleenkään tarpeeksi”, hän harmittelee.

Laulaja koki jonkinlaisen burnoutin, jonka hän on tajunnut vasta jälkeenpäin.

”Tarkkis 14 -putiikkini Oulussa oli ihana, ne vintagevaatteet ja omat korut, mutta tein ihan hirveesti kaikkea samaan aikaan. Mun elämä on ollu semmosta että huhhuh”, hän huokaisee ja naurahtaa.

Aarnio on valmistunut musiikkikasvattajaksi Oulun yliopistosta, ja toiminut opettajana esimerkiksi Oulu-opistolla.

”Ahdistus ja sisäinen tyytymättömyys tuli siitä, että mihinkään ei pysty keskittymään. Niin moni asia kiinnostaa. Kun sain julkaistua Kehrääjälintu-esikoislevyni vappuaattona 2021, lauluntekotulppa oli auennut. Kun muutin Helsinkiin, päätin että vihdoin keskityn omaan musiikkiin.”

Muusikolla on liuta valmiita lauluja, mutta tällä hetkellä hän kokee olevansa niiden kanssa kipsissä.

”Miten julkasen, millon julkasen, minkä kautta julkasen… Tätä perinteistä lauluntekijän pohdintaa. Jos mulle olis sillon 21-vuotiaana Idolsiin osallistuessani tarjottu pääsyä mihinkään levy-yhtiöön, tilanne vois olla tänä päivänä eri.”

Musiikkibisneksen raadollisuus

Helsinkiin asettuessaan biisintekijä pääsi mukaan artistivalmennukseen, jossa käytiin läpi demoja ja etsittiin artistiuden ydintä, sitä kuuluisaa omaa juttua. Valmennus ei kuitenkaan tuottanut vielä yhdenkään uuden biisin julkaisua, koska sopivaa kanavaa sille ei vielä löytynyt. Aarnio koki, että laulujen liiallisen muokkaamisen jälkeen ne ei tuntuneet enää omilta vaan jonkun muun tekemiltä.

”Mulle vilautettiin myös mahdollisuutta saada isompaa näkyvyyttä artistina, jos laulut sovitettaisiin uudelleen, mutta kohteliaasti kieltäydyin, koska niistä lauluista ois kadonnu mun oma sielu.”

Aarnio kertoo olevansa kyllästynyt esimerkiksi termeihin eturivin artisti, mainstream, major label ja indie.

”Eniten oon kyllästyny radioon ja radiosoittoon, tai siihen kapeaan väylään mitä artisteja sinne pääsee ja miksi. Samoin televisioformaattikilpailut, kuka sinne pääsee ja miksi. Sain pintaraapaisun tästä kaikesta, ja mää en ehkä halua tietää enempää”, hän painottaa.

”Olin kuullu ennen Helsinkiin muuttoa huhua pahoista levy-yhtiön sedistä ja raadollisesta musiikkibisneksestä – se kaikki saattaa valitettavasti olla totta.”

Hänen mielestään käsitys koko musiikkibisneksestä ja luovuudesta tulisi räjäyttää.

”Tämä mun prosessi artistivalmennuksesta joutsenten kautta oman taiteilijuuden löytymiseen on laittanu mut miettimään omaa polkua musiikin opiskelijana ja myöhemmin musiikkikasvattajana. Mää oon tajunnu, että sieltä muuten monipuoliselta opintieltä puuttuu melkein kokonaan luovuus. Eli oikeestaan kaikki se mistä taiteen tekemisessä on ja pitäs olla mun mielestä kysymys”, Aarnio pohtii.

Kannustaja ja ohjaaja

Aarnio kaipaisi musiikkikasvatuksen koulutukseen ja kaikkeen opetukseen ylipäätään lisää luovuuden kursseja.

”Niitä ei oo kauheesti ollu, ja omien kokemusten ja empiiristen tutkimusten perusteella tiiän, että ihmisillä on huono luovuusitsetunto.”

Oulussa laulaja nautti opetustöistä erityisesti aikuisten kuoron parissa ja tällä hetkellä hän on alkanut kiinnostumaan taideterapeutin opinnoista yhä enemmän.

”Semmosia luovuuskursseja haluaisin tulevaisuudessa pittää. Väitän, että mun oma kokemus luovuudesta ja luovuudelle auki olemisesta riittää muita innostamaan. Turvallinen ilmapiiri on ehdoton edellytys sille, että luovuus pääsee ihmisessä pintaan.”

”Taiteen tekeminen ja myös sen kuluttaminen on parhaimmillaan terapiaa. Mun omassa taiteessa ja biiseissäkin on parasta just se, jos joku muu saa niistä myös jotain apua”, Aarnio summaa.

Muutama Aarnion joutsenprojektin pienimmistä maalauksista. Kuva: Emilia Aarnio

Uusi yhteys itseen ja luontoon

Aarnio kokee muuttuneensa kokemustensa kautta.

”Ihmissuhteissa oon aiemmin ollu sovittelija, vältelly riitoja ja pelännyt kertoa omat mielipitteet. Nyt mää huomaan tässä neljänkympin kynnyksellä, että mää en oo enää valmis myymään itteäni.”

Aarnio on ymmärtänyt myös, että ennen Helsinkiin muuttoa hänellä ei ollut ollut luontoyhteyttä vuosikymmeniin.

”Oon heränny näkemään ympäristön ja löytäny luonnosta, kliseistä kyllä, sen parantavan voiman. Se on kaikki totta”, hän riemuitsee.

Lauluntekijä tuntee päässeensä lähemmäksi luontoa, ja sitä myötä lähemmäksi itseään ja muita ihmisiä. Tällä hetkellä Aarnio viihtyy Helsingissä, mutta toki hän ikävöi Oulussa asuvia läheisiään, perhettä ja ystäviä.

”Kun lähtee kauas, näkkee lähelle… Mää oon tajunnu, miten paljon mää arvostan oululaista tekijyyttä ja oululaisia luovia tekijöitä. Sitä suoraselkäsyyttä, rehellistä meininkiä ja kyllä musta tuntuu, että me pohjosessa tuetaan toisiamme.”

Nyt Aarnio tekee taideprojekteja, jotka sisältävät kaikkea mahdollista, mitä hän ikinä keksiikään. Tällä hetkellä Aarnion taiteilun aiheena oleva joutsenprojekti rajautuu biisiin, maalauksiin, valokuviin, kortteihin, kangaskasseihin ja koruihin.

”Se on laaja kokonaisuus ja varsinkin maalauksia on syntynyt melkonen määrä. Näyttely on tulossa Helsinkiin heti, kun sopiva paikka löytyy. Näyttelyn nimi on Matkalla itseeni, joka on raahelaislähtöisen Lotta Jääskeläisen eli Ylva Harun biisi.”

Eniten Aarnio haluaisi rohkaista kaikkia ihmisiä luottamaan omaan luovuuteensa.

”Sinusta tuleva luovuus ei ole koskaan väärää. Kukaan muu ei pysty samaan. Mulla vaati 38 vuotta tajuta tämä yksinkertainen asia.”