Oululaislähtöinen Janne Sihvo sai vakituisen oopperalaulajan viran Kansallisoopperasta

Oopperalaulaja ja musiikkipedagogi Janne Sihvolle kuuluu harvinaisen hyvää. Vakituisen viran saaminen on piristänyt kummasti. Syksy ei ole kitaristin lempivuodenaika, mutta hän on kiitollinen neljästä vuodenajasta.

”Etenkin näin kerrostalossa asuvana taiteilijana, kun ei tarvitse paljoa kolata tai haravoida omalla pihalla.”

Sihvon rakastamiin kevään sinisisiin iltahämäriin on vielä aikaa. Laulaja kertoo, että elokuussa taivaalta voi bongata jotain erityisen hienoa kuumien ja sateisten päivien jälkeisinä myöhäisiltoina.

”Noin 80-100 kilometrin korkeudessa voi siintää luminoivia yöpilviä.”

Joskus nuo yöpilvet verkottuvat tiheästi ja taivaankansi piirtyy mahdottoman korkealle.

”Tämä muodostaa parhaimmillaan koko iltaöisestä läänistä jäähileistä hehkuvan katedraalin”, Sihvo kuvailee.

Vakinainen harvinaisuus

Sihvo aloitti juuri Kansallisoopperassa oopperalaulajana. Hän on saanut monessa mielessä unelmatyön, vakituisen viran, joita ei taide- ja kulttuurialalla liiaksi ole.

”Mulla on käynyt työmarkkinan näkökulmasta katsottuna tuuri, kun saan laulaa vähän harvinaisempaa äänifakkia eli minun tapauksessani alempaa bassoa. Meitä on kentällä verrattain vähän.”

Vakituiseen oman alan kuukausipalkkaiseen työhön pääseminen pahimman korona-ajan jälkeen tuntuu laulajasta tietysti aivan käsittämättömän hyvältä.

Laulaja sai tarjouksen vakituisesta virasta keväällä 2022, hyvin pian koelaulujen jälkeen.

”Olin Musiikkitalon kahviossa kun puhelin soi ja muistan kuinka kädet hikosi ja ilmat meinasi karata keuhkoista. Huhtikuusta lähtien neuroottinen ja murehtiva otsalohko on siis ollut hiljaisempi.”

Vahvoja ääniä myös metallista

Paraikaa Sihvo opiskelee klassista laulutaidetta Sibelius-Akatemiassa. Opinnot ovat olleet hänelle erittäin antoisia.

”Selkeitä alueellisia rajoja on tietysti nykyään aina yhä vaikeampi määritellä, mutta vaikka Oulussa aloittelijan eduksi vallitseekin pääsääntöisesti hyvin terveellinen tapa opettaa klassista laulua, pidemmälle ehtinyt voi saada Helsingissä todella laajan käsityksen suomalaisesta laulukulttuurista oppilaitosten ja konserttitoiminnan kanavoimien kansainvälisten virtausten lomassa.”

Basson toinen maisterivuosi alkoi juuri.

”Valmistumisen jälkeenkin omien ammattitaitojeni kehittämistä on tarkoitus jatkaa aina sinne hiekkahoitoon asti, mikä ei ole tällä alalla mitenkään epätyypillistä”, hän tietää.

Sihvon laulajaesikuvat ovat vaihdelleet kehittymisen myötä.

”Jo muutaman vuoden ajan nämä menneen vuosisadan tähdet, kuten Cesare Siepi ja Nicolai Ghiaurov ovat olleet kyllä apinoimisen arvoisia lauluhommissa.”

Klassisen kitaran puolella suomalaisista kitaristeista muusikko haluaa nostaa esiin Otto Tolosen, ulkomaisista David Russellin.

Oopperalaulaja kuuntelee nykyään paljon myös metallimusiikkia ja elektroa.

”Kesällä on tullut kyllä kulutettua eniten Animals as Leadersin uusinta Parrhesia-albumia ja Meshuggahin uusinta julkaisua Immutable. Immutable-albumilta löytyy yksi kestoltaan 9:35 oleva instrumentaalikappale They Move Below, joka vieläkin paranee jokaisella kuuntelulla.”

Kitaristi kehuu, että oululaiselta Hebosagil-metakkabändiltä löytyy kappale joka hetkeen.

Säästetään kynnet koskettimilta

Muusikko muutti 18-vuotiaana Limingasta Ouluun opiskelemaan musiikkia. Hän aloitti Oulun Konservatoriolla ammatillisella toisella asteella lukion ohessa Ilkka Virran oppilaana vuonna 2009.

”Valmistuin keväällä 2013. Konservatoriolla annettiin klassinen laulu sivuaineeksi pianon sijaan, koska kitaransoitossa tarvittavat kynnet rikkoutuisivat koskettimia vasten”, soittaja avaa.

Sihvo sai toki viimekädessä itse valita mitä ottaisi sivuaineeksi, mutta klassinen laulu vaikutti mukavalla tavalla oudolta ja ihmeelliseltä.

”Olin ällistynyt kun konsan käytävillä kävellessäni kuulin muun muassa kirkkomusiikkilinjalaisten laulavan – kuinka ihminen voi soida noin ilman sähköistä vahvistusta ja kuinka lauluääni kuin kuulostaa syntyvän puolitoista metriä pään yläpuolella?”

Laulu on Sihvon mielestä aika välitön ilmaisukanava.

”Jotakin maanisia ja nopeita barokkihöhötys-kuvioita laulaessa on mahtavaa nähdä yleisössä silmien loistavan – kaikki tietää, että tämä on nyt jotain muuta kuin arkielämää”, esiintyjä nauttii.

Tilanteessa on jotakin kovin alkukantaista.

”Aivan kuin menisi yleisön kanssa historian yläjuoksulle, aikaan ennen sanallista viestintää, samalla kun orkesteri soi selän takana.”

Merkityksellinen palveluammatti

Konservatorion jälkeen Sihvo lähti opiskelemaan kitarapedagogiksi Oulun ammattikorkeakouluun. Hän aloitti opinnot syksyllä 2013 ja valmistui jouluna 2018.

”Syksyllä 2013 hain Oamk:ssa silloin vielä toiminnassa olleeseen kuoroon, jonka koelaulussa Markku Liukkonen huomasi äänimateriaalissani potentiaalia.”

Liukkonen ohjasi Sihvoa kaksi vuotta, kunnes syksyllä 2015 hän aloitti tämän opissa laulupedagogin opinnot. Keväällä 2019 Sihvo lauloi B-kurssin erinomaisin arvosanoin.

”Oamk-vuosia väritti aika paljon ristiriita laulajan ja kitaristin polkujen välillä, jotka molemmat olivat kaiken lisäksi hyvin alussa. Olen kiitollinen opettajilleni Markku Liukkoselle ja Maija Laurille, kun he pitivät tämän ukon rotkaleen kaidalla tiellä”, Sihvo kiittää.

Laulu- ja kitarapedagogi on pitänyt aina opettamisesta.

”Opettaminen on palveluammatti. Saan suurta merkityksellisyyden tunnetta siitä, kun yhdessä oppilaan kanssa saadaan keskustelun, pähkäilyn ja kokeilun jälkeen joku asia onnistumaan”, hän tykkää.

Sihvo haluaa jatkaa pienimuotoista opettamista töiden ohella, koska se tekee hänellekin hyvää.

Musiikkitalo-debyytti suomenhevosen selässä

Sihvo on saanut olla mukana monissa klassisen musiikin produktioissa.

”Oulun ammattikorkeakoulun produktiot tarjosivat paljon mahdollisuuksia tehdä solistin osuuksia oratorioista ja passioista oikean orkesterin kanssa. Siitäpä se sitten varmaan lähti”, hän uskoo.

Laulajan keikkapuhelin alkoikin soida aika tiheään.

”Oli ihmeellistä, kun vuosien yksinäisen kitaran hinkkauksen jälkeen ihmiset haluavatkin yhtäkkiä kuulla minun laulavan”, muusikko iloitsee.

Solistin ensimmäinen merkittävä lavatempaus oli vuonna 2016 Oulun kaupunginteatterissa Mozartin Cosi fan Tutte -oopperassa, jossa hän sai tehdä Don Alfonson roolin.

”Ensimmäinen ammattilaisporukassa tehty rooli oli Nuori Pappi Aulis Sallisen oopperassa Punainen Viiva.”

Tähän asti Sihvon roolit ovat olleet pääosin pappeja tai eriasteisia paremmintietäjiä.

Jukka Linkolan oopperassa Aabrahamin Pidot laulaja teki Musiikkitalo-debyyttinsä ratsastamalla hevosella konserttisalin lavalle.

”Harjoittelin ratsastamaan salin takana olevilla käytävillä väistellen päälläni hätäpoistumiskylttejä ja sprinklereitä – käytävillä kulman takaa tulevien ihmisten ilme oli tietysti näkemisen arvoinen, kun vastassa olikin valtava suomenhevonen, jonka päällä hämillään oleva ratsumies katsoi yhtä ymmällään takaisin”, hän muistelee.

Matkalla solistin saappaisiin

Sihvon Sibelius-Akatemian opinnot ovat jo siinä vaiheessa, että hän keskittyy oopperalaulajan viran hoitamiseen.

”Ei näitä paikkoja niin vain saa”, hän ymmärtää.

Aluksi laulaja keskittyy kuorotehtäviin, eli vielä ei hypätä solistin saappaisiin.

”Tällä hetkellä työstetään Saariahon Innocence ja Mozartin Taikahuilu -oopperoita. Arpa on suosinut, koska kahden oopperan ulkoa opetteleminen on hyvin kevyt laskeutuminen tähän työhön. Näillä näkymin tullaan myös käymään Oulussa kiertueella toukokuussa 2023!”

Sihvo tietää, että laulajalle jokainen esiintyminen on sekä hyvässä että pahassa uusi hetki lunastaa puskaradiossa kiertäneet puheet ja odotukset.

”Omalla kohdallani olen katsonut hyödylliseksi tavan jättää asioiden etukäteen stressaaminen ja murehtiminen pois ja tehdä se sitten jos tai kun sille on syytä”, hän ajattelee.

Sihvon harvinaisessa äänityypissä, alemmassa bassossa, valtaosa rooleista on iäkkäitä hahmoja. Matalat äänityypit ovatkin yleensä parhaimmillaan 40-50-vuotiaana.

Oopperalaulajan unelmarooli olisi Arrigo Boiton Mefistofelen nimiroolin.

”Olisi hienoa olla joskus siinä kunnossa äänellisesti”, hän haaveilee.