Oululaiskirjailija Minna Mikkosen romaani pistää miettimään: Mistä saa toivoa, jos toivoa ei ole?
Minna Mikkosen esikoisromaanini Kivenkerääjät julkaistiin 2015 ja Amelian luut -romaanikäsikirjoitukseeni pohjaava esitystaideteos-installaatio sai ensi-iltansa 2019. Kuva: Tiina Wallin
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Amelian luut on monitasoinen teos, jossa tapahtumia kuvataan kuin taskulampulla valaisten, tuoden esiin yksittäisiä hetkiä, joista rakentuu puhutteleva kokonaisuus. Kirja alkaa seikkailijalentäjä Amelia Earhartin mietteillä, hänen haaksirikkouduttuansa autiolle Tyynenmeren saarelle.
”Koko kirjoitusprosessin sai liikkeelle Earhartin tarina, hänen katoamisensa ja toisaalta katoamisen teemat muutenkin”, kertoo Minna Mikkonen.
”Pakkomielle katoamista kohtaan sekä katoamisen pelko ovat myös aiheita, joita olen halunnut teoksen kautta tutkia”, hän jatkaa
Kirjassa liikutaan soljuvasti eri aikakausien välillä ja katsotaan tapahtumia eri henkilöiden silmin. Tarinoita sitoo yhteen Earhartin Electra-lentokone.
”Kirjoitusharjoitusten myötä syntyi kolme jännää tyyppiä, joista en tiennyt ensin, ketä he ovat. Tiesin, että jokainen tahollaan vimmaisesti puuhaa jotain”, kertoo Mikkonen.
”Lähdin tutkimaan näitä tarkemmin ja työskentelyn myötä huomasin, että kaikki nämä ajat ja tyypit liittyvät yhteen”, hän jatkaa.
Katoaminen ja toiveikkuus
Kirjan tapahtumat vievät lukijan Earhartin tarinan lisäksi myös kauas tulevaisuuteen, johonkin pohjoiseen, hieman Oulua muistuttavaan paikkaan. Maailma on käynyt läpi ilmastokatastrofin ja lumi on kadonnut maailmasta kokonaan.
Sydämellinen ja herkkä Puutarhuri yrittää vaalia kauneutta ja jatkuvuutta kaiken sekavuuden keskellä.
”Hän on pakkomielteisen takertunut ajatukseen, että hänen täytyy saada lumi elämään ja sen kautta pelastaa itsensä, lapsensa ja maailman. Halusin sen kautta tuoda toivoa”, Mikkonen sanoo.
”Haluan uskoa siihen, että maailmantilanne voi mennä parempaan suuntaan, eikä kaikki ole vielä liian myöhäistä”, kirjailija jatkaa.
Mikkonen kertoo, ettei kirjoittaessaan tiedä, miksi on kiinnostunut tietystä aiheesta ja miten tarinat tulevat muodostumaan. Vasta teoksen valmistuttua, lukijoiden antaman palautteen kautta alkaa kirkastua, millä tavalla teos on kirjailijalle itselleen merkityksellinen.
”Olen saanut lukijoilta palautetta, jossa he ovat luonnehtineet lukukokemusta lohdulliseksi ja juuri tähän aikaan osuvaksi ja hoitavaksi. Mietin joskus, miksi minun pitää aina kirjoittaa tämmöisiä vaikeita ja raskaita juttuja”, Mikkonen naurahtaa.
”Mutta vaikka aiheet ja teemat olisivat raskaita, kieli ja tyyli voivat kannatella lukijaa ja luoda toivoa”, hän jatkaa pohtien.
Esitystaideteoksesta kirjaksi
Mikkonen kuuluu Kulttuuriosuuskunta Ilmeeseen ja tekee töitä myös sanataideohjaajana sekä kirjoituksen opettajana. Amelian luut -käsikirjoitus on saanut hioutua aluksi Valve-galleriassa installaatio- ja esitystaideteoksen pohjalla vuonna 2019. Hän kertoo pitävänsä monitaideteosten työstämisestä ja haluaisi tehdä niitä tulevaisuudessa lisää.
”Käsikirjoitus oli hyvin erilainen siihen aikaan. Muut teoksessa mukana olleet auttoivat huomioillaan tunnelman ja maailman luomisessa. Ilman sitä kirja olisi hyvin erilainen kuin se nyt on”, Mikkonen kertoo.
Hän ei miellä itseään juonikirjailijaksi eikä omien sanojensa mukaan halua jumittua yhdenlaiseen tyyliin.
”Olen ihmisenä kärsimätön ja vaihtelunhaluinen. Tuntuu, että aina haluaa löytää jotain uutta”, Mikkonen kuvailee.
”Olen kuitenkin käsitellyt poissaolemisen ja katoamisen teemaa aikaisemminkin. Voihan se olla, että jokaisella on ne tietyt ikuisuusaiheet ja riivaajat, joita vaan pitää käsitellä oman aikansa”, hän toteaa lopuksi.
