Oululainen Julius Rantala kisaa tänään Talent-kisan voitosta – yleisö saa äänestää voittajan

Julius Rantala pääsi semifinaaleista jatkoon yleisöäänten perusteella. Kuva: MTV3

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tänään finaalilähetyksessä sunnuntaina 11. huhtikuuta nähdään yhdeksän kilpailijaa, joista vain yksi voi voittaa Talent Suomi -ohjelman ja 30 000 euron pääpalkinnon. Voittaja valitaan katsojaäänten perusteella.

Mukana myös oululainen Julius Rantala, jota tuomarit semifinaaleissa hehkuttivat valloittavaksi esiintyjäksi sekä taitavaksi ammattimuusikoksi.

1.  Mistä sait idean lähteä Talentiin?

”Olen pidemmän aikaa soittanut ei niin tuttuja soittimia ja yhdistellyt niitä uudella tavalla. Eino Leinon runoihin aloin sovittamaan muun muassa didgeridoota. Sain ihmisiltä paljon positiivista palautetta ja kiinnostusta. Ystäväni suostutteli hakemaan Talenttiin ja halusin myös jakaa sitä hyvää, jota olen näiltä soittimilta ja musiikilta saanut.”

2. Millainen kokemus on tähän asti ollut?

”Kokemus on ollut hyvin mielenkiintoinen ja kannustava, olen esimerkiksi päässyt myös itse suunnittelemaan semifinaalissa nähtyä luontotaustaa. Olen todella kiitollinen ja iloinen ihmisiltä saamastani tuesta ja kiinnostuksesta tätä musiikkia kohtaan.”

3. Mikä perinnesoittimissa sinua kiehtoo ja mitä soittimia soitat finaalissa?

”Näissä soittimissa kiehtoo niiden historiallinen ja maantieteellinenkin monimuotoisuus. Pitkän rumpalitaustani myötä minua kiehtoo suuresti se, että voin yhdistää perkussiivisen rytmin melodioihin ja harmonioihin. Tavanomaisempien soittimien lisäksi soitan muun muassa handpan- ja kielirumpuja, kampiliiraa, didgeridoota ja persialaista santuria.”

4. Miten valmistauduit finaaliin?

”Finaaliesitystä varten olen harjoitellut kovasti ja myös rakentanut itse telineitä, jotta voin yhdistää haluamani soittimet innovatiivisella tavalla. Finaaliin haluan tuoda mahdollisimman kiehtovan ja monimuotoisen esityksen, josta toivon mukaan välittyy iloa ja ihmetystä.” 

5. Missä olet oppinut soittamaan?

”Olen opiskellut muusikoksi pop&jazz-konservatoriossa, mutta harvinaisempia soittimia olen opetellut itsenäisesti. Olen tutustunut kunkin soittimen ympärillä olevaan laajempaan kansainväliseen yhteisöön.”

6. Mitä kisan jälkeen?

”Kilpailun jälkeen aion jatkaa kiehtovien soitinten yhdistelemistä ja rajoitusten salliessa esiintymisiä erilaisissa tilaisuuksissa, muun muassa kouluissa, juhlissa ja kenties festivaaleilla. Haaveissa on, että voisin jakaa aiempaa enemmän tietoa kyseisistä soittimista kiinnostuneille ja antaa soitonopetusta.” 

Talent Suomen finaali sunnuntaina 11. huhtikuuta kello 19.30–21.

Äänestää voit tämän linkin kautta.