Oululainen Furaha ry perusti lastenkodin Ugandaan

Kaikki alkoi siitä, kun Aija Saari lähti vuonna 2015 Opettajat ilman rajoja -komennukselle opettamaan Ugandaan paikallisia opettajia. Rwamwanjan pakolaissetlementtiin avattiin uusi ammatillinen koulu, jossa hän pääsi työskentelemään myös erityisen haavoittuvaisessa asemassa olevien nuorten kanssa.

”Ensimmäinen ajatus oli avustaa pakolaistaustaisia lapsia, jotka ovat tulleet yksin Kongosta tai muista Afrikan maista Ugandaan hakemaan turvaa. Ugandan lainsäädäntö ei kuitenkaan salli viedä lapsia pois setlementistä, joten päädyimme tarjoamaan kodin ugandalaisille lapsille”, Saari kertoo.

”Siinä samalla meidän piti tehdä päätös, otammeko taloon tyttöjä vai poikia, koska Ugandassa ei sallita poikien ja tyttöjen asuvan samassa lastenkodissa. Päätimme valita tytöt sillä perusteella, että tytöt ovat Ugandassa yleisesti heikommassa asemassa kuin pojat”, hän jatkaa.

Alkuvaikeuksilta ei vältytty

Toiminnan käynnistämisen aikaan Saari sai kokea, ettei ulkomaalaisen, valkoisen naisen ole helppoa hoitaa asioita Ugandassa.

”Minulle talon vuokraksi ehdotettiin viisi kertaa suurempaa summaa kuin paikallisille. Onneksi saimme yhteistyökumppaniksi opiskelijajärjestö YOPE:n, joka koostuu yliopistostipendin saaneista nuorista. He edustavat Furahaa Ugandan päässä ja auttavat edelleen käytännön järjestelyissä”, Saari kertoo.

Toiminnassa alusta asti mukana ollut Anne Depner on toiminut Furahan hallituksessa sekä rahastonhoitajana että puheenjohtajana. Hän ja muut hallituksen jäsenet ovat saaneet tehdä suuren työn, jotta ugandalainen ja suomalainen asioidenhoitokulttuuri löytäisi kohtaamispisteen.

”Kyllä siinä puhelin piippasi ensimmäisinä vuosina, jotta saimme Ugandan päässä ihmiset ymmärtämään, että jokaisesta hankinnasta ja toimenpiteestä täytyy olla kirjallinen todiste. Meidän täytyy milloin vain olla valmiita näyttämään, mihin rahat on käytetty. Tämän suhteen asiat ovat kuitenkin nykyään hyvällä mallilla”, Depner iloitsee.

Suomessa järjestö saa hakea rahankeräyslupaa vasta ensimmäisen tilikauden jälkeen. Furaha ry ei voinut aluksi ottaa vastaan lahjoituksia, joten rahalle täytyi aina olla vastine. Tämä tarkoitti sitä, että melkein kaksi vuotta yhdistyksen toiminta pyöri leivosten ja käsitöiden myymisellä sekä monien tapahtumien turvin.

” Ensimmäiset vuodet olivat kyllä tiivistä aikaa. Tällä hetkellä tilanne on onneksi rauhallisempi, koska meillä alkaa olla joukko kummeja ja kuukausilahjoittajia, joiden avulla turvataan iso osa tyttöjen koulumaksuista ja talon ylläpitokustannuksista”, Depner kertoo.

Yksi suuri perhe

Furaha-taloon on vuosien varrella muuttanut viisi tyttöä. Heidän lisäksensä talossa asuu kaksi aikuista, Juliet ja Rogers, jotka ovat naimisissa ja heillä on kaksi omaa lasta. Aikuisten tehtävänänsä on toimia kaikkien lasten vanhempina, hoitaa arjen askareita ja huolehtia talousasioista sekä talon kunnossapidosta. Lisäksi taloon on pystytty palkkaamaan Mirimbe, joka käy kaksi kertaa viikossa auttamassa kodinhoidossa.

”Juliet on kaikkien lasten äiti. Hän on taitava kokki ja saimmekin järjestetty taloon uuniin, jossa hän pääsee valmistamaan herkkujaan. Minä puolestani olen lapsille mummo ja huomasin talolla käydessäni tottelevani sitä nimitystä jo varsin luontevasti”, Aija Saari naurahtaa.

”Lapset tulevat taloon erilaisista taustoista. Ugandassa on yleistä, että iäkkään naisen hoivissa asuu useita lapsia hyvin köyhissä oloissa. Joillakin lapsilla ei ole kotia ollenkaan. Teemme yhteistyötä paikallisen sosiaalitoimen sekä Yope:n kanssa, jotka auttavat uuden asukkaan valinnassa sekä käytännön asioissa”, Depner kertoo.

Naiset kertovat, ettei heidän toimenkuvansa yhdistyksessä rajoitu ainoastaan varainkeräykseen ja hallinnointiin, vaan on täytynyt ottaa myös kasvattajan roolia.

”Meidän on pitänyt tarkkaan miettiä, mitä kaikkea mahdollistamme tytöille. Emme halua kasvattaa heistä ihmisiä, jotka ovat saaneet kaiken valmiina”, Depner toteaa.

”Tällä hetkellä meillä on talossa teini-ikäinen, jolla on poikaystävä. Kannustamme käymään koulut ennen perheen perustamista, jotta tytöillä olisi ammatti ja edellytykset hankkia toimeentuloa myös lapsen saamisen jälkeen”, Saari sanoo.

Tavoitteena omavaraisuus

Toiminnan pitkäntähtäimen tavoite on saada talo pyörimään omillaan. Asioiden suhteen täytyy kuitenkin edetä hitaasti ja suunnitelmallisesti.

”Ugandassa on totuttu siihen, että jokin auktoriteetti määrittää mitä tehdään. Ensin toimintaa ohjaavat vanhemmat ja iäkkäämmät perheenjäsenet, sitten opettaja ja pomo sekä yleisesti koko maan hallitsija. Ihmisten oma-aloitteisuus täytyy houkutella esiin ja siinä on edetty pienin askelin”, Saari kertoo.

”Suomalainen vapaaehtoinen Jussi kävi rakentamassa talolle kanalan, josta asukkaat saavat munia yli omien tarpeiden ja niitä on myyty naapureille. Hankimme heille myös trimmerin, jonka avulla Rogers on voinut käydä hoitamassa pientä maksua vastaan muidenkin pihoja. Ajatuksena on, että Juliet valmistaisi tulevaisuudessa myös enemmän leivonnaisia myyntiin”, Depner kertoo

”On ollut ilo huomata, että talon väki on myös itse innostunut ideoimaan uusia hankkeita. Välillä täytyy oikein toppuutella, kun visiot lentävät niin korkealla”, hän jatkaa naurahtaen.

Pienikin apu vie eteenpäin

Mitä tulee varainhankintaan, siinä Furaha ry:n toimijat ovat hyödyntäneet mielikuvitusta kaikessa potentiaalissaan. He myyvät muun muassa käsitöitä ja leivonnaisia, järjestävät tapahtumia, pitävät Facebookissa huutokauppoja ja myyvät käytettyä tavaraa kirpputorilla.

”Tätä kirpparimyyntiä olisi helppo monistaa eri kaupunkeihin. Se on tehokas ja suhteellisen vaivaton tapa saada säännöllisiä tuloja”, Saari toteaa.

”Meitä voi auttaa niin monella eri tavalla. Voi ryhtyä pienelläkin summalla kuukausilahjoittajaksi tai laittaa itselle sopivan kertasumman. Voi lahjoittaa myytävää tavaraa, auttaa nettisivujen ylläpidossa, tapahtumien järjestämisessä ja markkinoinnissa, sekä myydä vaikka porkkanapiirakkaa työpaikan kahvihuoneessa”, Depner ideoi.

Yhdistys on auttanut satunnaisesti pakolaissetlementissä asuvia albiinoja keräämällä aurinkolaseja sekä lahjoittamalla rahaa aurinkovoiteiden hankintaa varten. Talossa asuvien tyttöjen alkuperäisiä koteja on myös avustettu välillä ruokalahjoituksin.

Furaha ry toimii täysin vapaaehtoisvoimin tuotot menevät lähes kokonaan talon toimintaan liittyviin asioihin ja hankintoihin, ja välistä otetaan vain pakolliset hallintoon liittyvät kulut. Toiminta on läpinäkyvää ja heillä onkin tapana kertoa jäsenille avoimesti talon arjen askareista.

”Olen kannustanut kaikkia Jinjassa käyneitä tutustumaan myös pakolaissetlementin toimintaan. Siellä näkee konkreettisesti sen, kuinka rankkaa todellisuus on. Kaikkia vaan ei voi auttaa ja se tuntuu kipeältä. Vaikka meidän toimintamme on vain pisara meressä, niin olemme silti pystyneet auttamaan suoraan tai välillisesti noin 120:tä ihmistä”, Saari toteaa.

Lisätietoa Furaha ry:n toiminnasta löydät tästä linkistä