Oulujokisarja, osa 3: Lohilordit lomailivat Oulujoen varrella viktoriaanisena aikana

Oulujoen varrella on elänyt perimätieto joen rannoilla vierailleista ulkomaalaisista urheilukalastajista, jotka ovat tarinoiden mukaan olleet aatelisia. Siksi heitä on kutsuttu ”lohilordeiksi.” Perimätiedolla on historiallinen perusta, koska brittiläiset ja muut ulkomaalaiset vieraat harrastivat urheilukalastatusta Oulujoella 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun saakka.

Oululaisen historioitsijan, filosofian maisteri Markus H. Korhosen mukaan tarina lohilordeista on alkanut siitä, että Oulujoelle saapui kaksi brittiläistä aatelismiestä, yksi myöhemmin aateloitu brittiläinen mies ja yksi brittiläinen aatelisnainen vuonna 1885. He olivat Scarbroughin kymmenes jaarli eli Aldred Frederick George Beresford Lumley, Galwayn seitsemäs varakreivi eli George Edmund Milnes Monckton-Arundell ja varakreivitär Vere ja William Thomas Orde-Powlett, josta tuli myöhemmin neljäs paroni Bolton.

”Kansan suussa kaikki olivat lohilordeja”, Markus H. Korhonen kertoo brittiläisen seurueen vierailun seurauksesta.

Korhonen on kirjoittanut brittiläisen seurueen vierailusta teoksen Viktoriaaninen loma Pohjolassa – Lordeja Oulujoen koskissa, joka julkaistiin vuonna 2000. Korhonen sai käyttöönsä Scarbroughin jaarlin ottamia valokuvia ja päiväkirjamerkintöjä Suomen-vierailusta.

”Heidän kaikkien jälkeläisiin olin yhteydessä”, Korhonen muistelee ja mainitsee myös sen, että he olivat innostuneita yhteydenotosta.

Oulu oli lohilordien etappipaikka

Kun brittiläinen aatelisseurue aloitti matkansa, Isossa-Britanniassa elettiin viktoriaanista aikaa. Nimi tulee siitä, että Ison-Britannian hallitsijana oli kuningatar Viktoria vuodesta 1837 vuoteen 1901 saakka. Seurueen matka alkoi Isosta-Britanniasta laivalla ja se jatkui Ruotsiin, mistä he matkustivat Tornion kautta laivalla Suomeen.

Brittiläinen seurue saapui Ouluun 14. heinäkuuta 1885. Suomi ei ollut itsenäinen valtio, sillä maa oli vielä Venäjään kuulunut suuriruhtinaskunta. Etappipaikaksi valittu Oulu oli myös pienempi kaupunki kuin nykyisin, sillä asukkaita oli noin 10 000. Oulu oli myös kaksikielinen kaupunki, joten brittiläiset vieraat käyttivät siitä ruotsinkielistä nimeä Uleåborg.

Brittiläinen seurue yöpyi Oulussa Mathlinin neitien täysihoitolassa, joka sijaitsi Kauppurien- ja Aleksanterinkadun kulmassa. Oulussa oli Ison-Britannian kunniavarakonsuli tuolloin ja hän auttoi vierailijoita. Brittiläiset vieraat saivat myös postia Oulussa. Koska he olivat saapuneet Suomeen kalastamaan, heitä kiinnosti katsella, kuinka lohia irrotettiin verkosta jokisuulla.

Aateliset suunnittelivat matkansa huolella

Brittiläiset vieraat aloittivat matkan Oulusta kohti Vaalaa 17. heinäkuuta 1885. Seurueen matkustaminen kiireetöntä ja ennalta suunniteltua.

”Aristokraattisen englantilaisseurueen matka ei millään muotoa ollut ennalta suunnittelematon, satunnainen vaellus”, Markus H. Korhonen toteaa teoksessaan.

Brittiläinen seurue matkusti sekä rattailla maantietä pitkin että tervaveneellä jokea pitkin. Koska seurueella oli mukana paljon varusteita, he olivat palkanneet avukseen suomalaisia venemiehiä. Brittiläiset vieraat olivat yleensä suomalaisten apumiesten suosiossa, koska britit maksoivat parhaiten.

Brittiläinen seurue leiriytyi Oulujoen rannalla sijaitsevalla Lamminahon tilalla Vaalassa, missä myös muut brittiläiset urheilukalastajat olivat majoittuneina myöhemmin. Tällä kerralla saapuneen seurueen jäsenet majoittuivat telttoihin, joissa he nukkuivat hyttysverkkojen alla. Hyttyset olivat ongelmana koko matkan ajan. Seurueen jäsenet onnistuivat saamaan saalista kalastaessaan, mutta erään suomalaisen venemiehen mielestä syksy olisi ollut parempi ajankohta kalastamiselle.

Brittiläiset vieraat pakkasivat varusteensa heinäkuun lopussa ja aloittivat kotimatkan. Oulu oli jälleen etappipaikka, missä vieraat saunoivat tällä kerralla, ennen kuin he jatkoivat matkaa. Seurue matkusti Oulusta laivalla Vaasaan, mistä matka jatkui Ruotsin kautta Isoon-Britanniaan.