Oulu2026-alueella muhii jo monenlaista – yhä useampi kunta on herännyt suunnittelemaan kulttuurin juhlavuotta

Oulu2026-alueen kunnat suunnittelevat kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmansa itse. ”Kaikki 40 kuntaa tulevat olemaan mukana jollain tavalla, omien kykyjensä ja resurssiensa mukaan”, aluekoordinaattori Birgitta Mäki arvioi. Kuva: Harri Tarvainen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Raimo Pirttikoski

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Satsaukset Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen poikivat lisää elinvoimaa pohjoiseen, Oulu2026:n aluekoordinaattori Birgitta Mäki sanoo.

Oulu ja sen 39 kumppanikuntaa aloittavat Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden vajaan puolentoista vuoden päästä. Monissa varsinkin suuremmissa Oulu2026-alueen kunnissa ja kaupungeissa suunnitelmat kulttuurin juhlavuoden varalle ovat jo pitkällä.

”Yhä useammassa kunnassa on herätty ja innostuttu valmistelemaan tulevia tapahtumia ja niiden sisältöjä. Joitakin suunnitelmia on jo päästy toteuttamaankin, mikä on myös toiminut innoittajana ja vertaistukena muille”, Oulu2026:n aluekoordinaattori Birgitta ”Peipa” Mäki arvioi.

Mäki uskoo, että kulttuuripääkaupunkivuoden merkitys kuntien elin-, veto- ja pitovoimalle aletaan vähitellen ymmärtää paremmin koko Oulu2026-alueella.

”Se vauhdittaa aluekehitystä ja lisää asukkaiden hyvinvointia. Samalla voi syntyä jopa uutta elinkeinotoimintaa ja palveluita, joista sekä kuntalaiset että matkailijat hyötyvät myös tulevaisuudessa.”

Mukana resurssien mukaan

Mäen mukaan laajalla Oulu2026-alueella kunnat ovat toki hyvin erilaisissa tilanteissa, joten kaikissa tarkempia suunnitelmiakaan ei vielä ole tehty.

”Monilla pienemmillä paikkakunnilla joudutaan miettimään, miten ja missä laajuudessa asioita voidaan lähteä toteuttamaan.”

Kulttuurivuosi tarjoaa hienon tilaisuuden nostaa esiin omaleimaista osaamista ja kulttuuria uusilla ja kiinnostavilla tavoilla.
Oulu2026:n aluekoordinaattori Birgitta Mäki

Kaikista kunnista ei löydy esimerkiksi kokopäiväistä kulttuurituottajaa, ja kunnan resurssit voivat olla muutoinkin niukat.

”Lisäksi sekä päättäjiä että virkahenkilöitä on ehtinyt vaihtua vuosien varrella aika paljon, ja perehtyminen kulttuurikaupunkivuoteen on uusilla ihmisillä vielä kesken”, Mäki sanoo.

”Kaikki 40 kuntaa tulevat kuitenkin olemaan mukana jollain tavalla, omien kykyjensä ja resurssiensa mukaan. Siihen ne ovat myös poliittisilla päätöksillä aikoinaan sitoutuneet.”

Toiveena on, että myös kuntien välinen yhteistyö asiassa lisääntyy.

”Esimerkiksi Rantalakeuden alueella ja Oulujokilaaksossa kunnilla on jo yhteisiäkin suunnitelmia vuodelle 2026”, Mäki toteaa.

Karttakuva

Oulu2026-alueeseen kuuluu Oulun lisäksi kaikkiaan 39 pohjoisen Suomen kaupunkia ja kuntaa.

Mäki muistuttaa, että kunnat suunnittelevat kulttuurivuoden ohjelmansa itse, ja vastaavat myös sen rahoituksesta. Niiden toivotaan suuntaavan yhdistyksille ja taiteentekijöille kohdennettuja kulttuuriavustuksiaan sekä osallistavan budjetoinnin määrärahoja vuoden 2026 ohjelmaan.

Erilaisten kulttuurin kohdeavustusten ja muun mahdollisen osarahoituksen hakeminen muualta on sekin kuntien omalla kontolla. Myös Oulun kulttuurisäätiö osallistuu joihinkin projekteihin osarahoittajana.

”Aika moni kunta on aiemmilla hakukierroksilla hanketukea hakenut ja saanut. Syyskuun alussa avautuu uusi Me olemme kulttuuria -ohjelmahaku, johon myös kunnat voivat osallistua.”

”Kuntien kannattaa tietysti myös tiivistää yhteistyötä paikallisten yritysten, yhteisöjen ja taiteilijoiden kanssa, ja hakea aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita. Kulttuurivuosi tarjoaa hienon tilaisuuden nostaa esiin omaleimaista osaamista ja kulttuuria uusilla ja kiinnostavilla tavoilla.”

Mäen mielestä kuntien on syytä viestiä suunnitelmistaan kuntalaisille mahdollisimman avoimesti ja aktiivisesti pitkin matkaa. Kuntien odotetaan myös ylläpitävän selkeää tapahtumakalenteria vuoden 2026 ohjelmasta omilla verkkosivuillaan.

”Monin paikoin koko asia tuntuu vielä olevan vähän vieras ja kaukainen kuntalaisille. Ei välttämättä ymmärretä, miten Oulu2026 koskee ja hyödyttää omaa kuntaa”, Mäki arvioi.

”Paljon on siis kiinni kuntien omasta viestinnästä. Kunnissa varmasti myös tiedetään parhaiten, millä keinoin kaikki asukkaat tehokkaimmin tavoitetaan.”

Sparraava rooli

Aluekoordinaattori Mäen mukaan hänen tehtävänsä on ennen muuta sparrata ja tukea kuntia näiden valmistellessa omia Oulu2026-ratkaisujaan.

”Keskustelemme vapaasti ja mietimme yhdessä kunnalle sopivia konsepteja. Heittelen ideoita, vinkkaan hyvistä yhteistyökumppaneista ja tarvittaessa neuvon, mistä kunta voi hakea lisärahoitusta”, Mäki kuvailee.

”On aina hienoa nähdä, kun ihmisten oma innostus ja kiinnostus asiaan syttyy. Kun hankkeen hyödyt alueille ja asukkaille on aidosti ymmärretty, sitä lähdetään viemään tarmokkaasti eteenpäin.”

Työssään Mäki on jo ehtinyt tavata nokatusten melkoisen joukon Oulu2026-kuntien edustajia neljän maakunnan alueella.

”Lähikuukausinakin kalenterini on aika täynnä. Pyrkimyksenä on, että vielä tulevan syksyn mittaan ehtisin käydä kaikissa kunnissa tapaamassa keskeisiä, kulttuuripääkaupunkivuodessa mukana olevia henkilöitä.”