Oulu-opisto tarjoaa kevätkaudelle uusia verkkokursseja

Oulu-opistossa on paljon uusia kursseja, kuten esimerkiksi tämä akryylivärien Pouring Art -menetelmä. Kuva: Oulu-opisto

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulu-opisto on siirtynyt etäopetukseen 18. joulukuuta asti. Osa kursseista on siirretty pidettäväksi keväällä 2021 ja ne kurssit, joita ei voida pitää etänä on peruttu niin kuin myös kaikki loppuvuoden esitykset ja matineat. 

Kaikille liikunnan kursseille ilmoittaudutaan kevätkaudeksi. Joogan opetuksessa on suunniteltu uusia verkkokursseja ja osa lähiopetuksena pidetyistä kursseista on muutettu lähi-/verkkokurssiksi. Uutta on mm. varhaisaamun joogaa, joogaa aloittelijoille, hathajoogaa ja tuolijoogaa. Joogan iltatunteja on tulossa vielä verkkoon, eli tarjontaa kannattaa seurata koko kevään ajan.

Joogaa istumatyöläisille

Toimiston lounasjooga -kurssi on tarkoitettu etä- tai lähityötä tekeville, jotka haluaisivat katkaista päivän pienellä liikuntahetkellä, mutta aikaa esimerkiksi vaatteiden vaihdolle tai suihkulle ei ole. Lounasjoogassa pääsee mukaan 30 minuutin ohjattuun istumatyötä tekeville suunnitellulle joogatunnille.

Tunti on suunniteltu niin, että sen voi tehdä pöydän ääressä ja apuna on välillä tuoli, milloin pöytä. Vaatteitakaan ei tarvitse vaihtaa eikä harjoituksessa tule hiki. Harjoitus sisältää myös hengitys- ja läsnäoloharjoituksia palauttamaan ja virkistämään päivää.

Muitakin liikunnan kursseja pidetään verkossa. Heti tammikuussa alkavat selänhoito-, niska-hartiahoito- ja joka naisen lantionpohjakursseja. Maaliskuussa haetaan univalmennuksesta apua jaksamiseen sekä ravintovalmennuksesta apua painonhallintaa ja hyvinvointiin.

Akryylimaalausta kaatotekniikalla

Uutena opiston kuvataiteen tarjonnassa on tämän ajan hitti, Pouring Art, jota on sosiaalisessa mediassa kutsuttu myös muun muassa termein Fluid Painting, Dirty Pour, Dirty Cups ja Pouring.

Tässä valloittavan hauskassa maalaustekniikassa luodaan akryyliväreillä kauniita marmoriefektejä tauluihin ja lähes tulkoon mihin vain sisustusesineisiin kaatotekniikalla. Jokainen työ on uniikki ja tekniikka sopii ihan kaikille. Kokemattomampikin taiteen tekijä voi luoda upeita väriyhdistelmiä Acrylic Pouring -menetelmällä. Pouring Art alkaa helmikuussa Höyhtyän ostoskeskuksessa.

Uusia kielikursseja – venäjää laulamalla

Kielissä kevään uutuutena tarjotaan jo tarjolla olevien kurssien lisäksi uusia, eripituisia verkkokursseja arabiasta, englannista, espanjasta, ranskasta ja venäjästä. Arabian, espanjan ja venäjän syntyperäiset opettajat tuovat autenttisia kulttuuriteemoja kurssikokonaisuuksiin. Myös osa englannin kursseista on syntyperäisten pitämiä ja niillä hiotaan ääntämistä, esitystaitoja ja keskustelua.

Venäjän kielessä aloittaa peräti seitsemän uutta verkkokurssia eri taitotasoilla. On venäjän aakkos-, ääntämis-, aktivointi- ja verbien opettelukursseja. Venäjää voi opiskella myös kuuntelemalla ja laulamalla. Yleistä tietoisuutta venäjästä voi lisätä venäjän kielestä ja Venäjän kulttuurista kiinnostuneille tarkoitetulla kurssilla. Siellä tutustutaan Venäjän maantieteeseen, kirjallisuuteen, taiteeseen, musiikkiin, urheiluun ja venäläisiin elämäntapoihin.

Ruokaa ja kädentaitoja

Kevätkaudella on runsaasti kädentaitojen lyhytkursseja. Kädentaidoissa ommellaan touhukkaasti, virkataan muistojen kuvia ja värkätään farkuista. Syksyllä peruuntunut tilkkujen ilo ja valo käynnistyy alkuvuodesta.

Oulu-opiston ruokakurssit ovat suosittuja. Esimerkiksi ranskalaisen macaron-leivoksen kurssi sekä venäläiseen ja karjalaiseen perinneleivontaan liittyvät kurssit uusitaan runsaan kysynnän vuoksi – on supikkaita, mummon pyöröjä, viipurinrinkeleitä, tsupukoita, sultsinoita ja vatruskoita. Myös Thai-keittiö ja kiinalainen ruoka ovat kestosuosikkeja Oulu-opiston opetustarjonnassa.

Työttömät saavat kaksi ja maahanmuuttajat saavat yhden 20 euron alennuksen valitsemalleen ryhmäopetuksen kurssille. Eläkeläisten ja seniorien saamat opintoseteliavustukset on kohdennettu eri kursseille.

Oulu-opiston päivitetty kurssiohjelma löytyy nettisivuilta www.ouluopisto.fi ja suoraan kurssiohjelmaan pääsee myös tästä linkistä.