Oulu lisäsi kulttuurin sopimuskumppaneiden määrää kaudelle 2022–2024

Uutena kulttuurin sopimuskumppanina kaupungin kanssa aloittaa muun muassa Mieskuoro Huutajat.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupunki on vuodesta 2006 lähtien solminut määräaikaisia kumppanuussopimuksia ammattimaisesti toimivien kulttuurialan yhteisöjen kanssa.

Kulttuurikumppanit saavat toimintaansa avustusta ja tuottavat kulttuurisisältöjä ja -tapahtumia kaikkien oululaisten ja lähialueiden asukkaiden käyttöön.

Sopimustoiminta vahvistaa kulttuuritoimijoiden pitkäjänteistä omaa kehitystyötä sekä yhteistyötä Oulun kaupungin kanssa. Kulttuurikumppanit muodostavat laaja-alaisen asiantuntijoiden yhteistyöverkoston, jolla on merkittävä rooli kaupungin taide- ja kulttuuritoiminnassa

Kumppanit valittiin hakijoiden ja hakemusten arvioinnin sekä keskinäisen vertailun perusteella. Arviointiryhmään kuului Oulun kaupungin kulttuuripalveluiden eri taiteenalojen ja kulttuurin asiantuntijoita, ja päätöksen teki kulttuurijohtaja.

Kulttuurin ja taiteen kumppanuussopimukset kaudella 2022–2024 eli Oulun kaupungin taiteen ja kulttuurin kumppanuussopimukset on solmittu seuraavien oululaisten kulttuurikentän toimijoiden kanssa:

  • Flow ry
  • JoJo – Oulun Tanssin Keskus ry
  • Kulttuuriosuuskunta ILME
  • Mieskuoro Huutajat ry-
  • Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry
  • Oulun elokuvakeskus ry
  • Oulun kirjailijaseura ry
  • Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys ry
  • Oulun musiikkivideofestivaalit ry
  • Oulun Sarjakuvaseura ry
  • Oulun taiteilijaseura 63 ry
  • Oulu Urban Culture ry
  • Pohjoinen valokuvakeskus ry
  • PROTO-Pohjois-Suomen muotoilijat ry
  • Soiva Siili Ay
  • TaikaBox ry-
  • The Irish Music Society of Oulu ry
  • Uleåborg Jazz Organisation ry /Oulu All Star Big Band