Näe ja koe Oulu Sinfonian Itämeren rannoilta -konsertti Mun Oulussa

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kun aikamme tunnetuin säveltäjä Arvo Pärt palasi vuonna 2008 sinfonikoksi lähes 40 vuoden tauon jälkeen, olivat odotukset mittaamattoman korkeat. Aavemaisen kaunis, eteerinen ja meditatiivinen Los Angeles -sinfonia sai niin kriitikoilta kuin yleisöltä lähes yksimielisen hyväksynnän ja nousi Pärtin muiden mestariteosten joukkoon.

Virolaiskapellimestari Anu Talin johdolla kuullaan myös Eduard Tubinin maalaisidyllinen Eestiläinen tanssisarja sekä Kalevi Ahon Klarinettikonsertto, jonka virtuoosiset tehot ovat kuin tehty Oulu Sinfonian omalle klarinetistille Michał Konopińskille.

Ahon Klarinettikonserton maailman kantaesitys oli vuonna 2006, kun Martin Fröst esitti sen yhdessä BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa. Suomen kantaesitys oli puolestaan seuraavana vuonna, jolloin Fröst sekä levytti että kantaesitti teoksen Sinfonia Lahden kanssa.

Anu Tali (s. 1972) esiintyy säännöllisesti ympäri maailmaa huippuorkestereiden kanssa niin Euroopassa, Aasiassa kuin Yhdysvalloissakin ja hän on vieraillut useiden suomalaisorkestereiden johtajana.

Kesällä 2006 Tali teki debyyttinsä Savonlinnan Oopperajuhlilla johtamalla Bizet’n oopperan Carmen. Hän toimi Sarasotan orkesterin taiteellisena johtajana Floridassa vuodesta 2013 vuoteen 2019. Hänen sanotaan henkivän määrätietoista, positiivista energiaa.

Yksi unelma toteutuu

Puolasta kotoisin oleva Michał Konopiński (s. 1993) aloitti Oulu Sinfoniassa klarinetin varaäänenjohtajana tammikuussa 2019. Klarinetinsoiton 9-vuotiaana isoäitinsä innostamana aloittanut Konopiński muutti Suomeen syksyllä 2015 opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan, josta hän valmistui maisteriksi vuonna 2020.

Konopiński on soittanut aiemmin muun muassa Aalenin sinfoniaorkesterin ja Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin solistina sekä soittanut nykyaikaista kamarimusiikkia useissa kamarimusiikkikokoonpanoissa kuten Umuu-orkesterin Tulkinnanvaraista-sarjassa, Avanti! kamariorkesterissa ja Oulu Sinfonian Kamarimuusikoissa.

Konopiński kuuli Ahon Klarinettikonserton ensimmäisen kerran 16-vuotiaana ja teos teki häneen suuren vaikutuksen. Hän otti tavoitteekseen soittaa konserton solistina jonain päivänä ja ryhtyi soittamaan nykymusiikkia, jotta hän ymmärtäisi Ahon konserttoa sekä muuta nykymusiikkia paremmin. Tuleva konsertti on täten Konopińskille iso merkkipaalu.

”Elän unelmaani saadessani soittaa tämän teoksen ja yksi unelmistani toteutuu”, 27-vuotias klarinetisti kertoo tyhjentävästi tunnelmistaan ennen konserttia.

Tänään 1. huhtikuuta kello 19: Itämeren rannoilta: Anu Tali, kapellimestari, Michał Konopiński, klarinetti. Eduard Tubin: Eestiläinen tanssisarja, Kalevi Aho: Klarinettikonsertto, Arvo Pärt: Sinfonia nro 4, ”Los Angeles”.