Musiikkivideoiden juhlaa jo 30. kerran – tarjolla yli 300 kotimaista videota, elokuvia, erikoisnäytöksiä ja klubeja

Oulun musiikkivideofestivaaleilla vierailevat muun muassa suosikkivideoitaan esittelevä Eevil Stöö ja 45 Specialissa esiintyvä islantilainen elektronisen musiikin tuottaja EVA808 (ylh. oik.). Elokuvaohjelmistossa nähdään esimerkiksi kiinalaista klubikulttuuria valottava The Last Year of Darkness sekä Little Richardista (alh. oik.) kertova uunituore dokumentti.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun musiikkivideofestivaalin (OMVF) ytimessä alusta saakka eli vuodesta 1994 saakka toimineeseen kotimaiseen musiikkivideokilpailuun lähetettiin tänä vuonna kaikkiaan 313 videota. Näistä 99 videota valittiin varsinaiseen kilpailusarjaan.

Festivaalille on alusta lähtien lähetetty joka vuosi kolminumeroinen määrä – parhaina vuosina lähes 400 – uusia kotimaisia videoita, joista on koottu Suomessa ainutlaatuinen arkisto. Tämän vuoden kilpailun jälkeen siinä on jo lähes 7000 videota.

”OMVF on ollut todistamassa musiikkivideolle omistettujen ohjelmien ja televisiokanavien huippuvuosia, ollut olemassa Napsterin, Youtuben ja Spotifyn syntyessä, nähnyt musiikkivideon kulta-ajan, levymyynnin romahtamisen ja alan rakenteiden muutokset. Tänä vuonna festivaalin sisältö ammentaakin kolmekymppisyydestä ja siihen liittyvistä risteyksistä”, OMVF:n taiteellinen johtaja Ansku Nousiainen toteaa tervehdyksessään festivaaliyleisölle.

Kaikki videot valkokankaalta

Kaikki tämän vuoden 313 videota esitetään valkokankaalta ilmaisissa näytöksissä, kilpailusarjan 99 videota Kulttuuritalo Valveella ja loput 214 katselmuksissa Mallassaunalla Pikisaaressa.

Parhaat videot palkitaan perinteikkäässä Pumpeligaalassa, joka tänä vuonna järjestetään RioLivessä lauantaina kello 19. Katja Iljanan ohjaamassa gaalassa on tuttuun tapaan odotettavissa yllätysesiintyjiä. Festivaalikävijät voivat äänestää Kansanpumpelin voittajaksi mitä tahansa kaikista 313 videosta.

Muut palkinnot päättää riippumaton tuomaristo, johon kuuluvat tänä vuonna ohjaaja ja valokuvaaja Jirina, luovan tuotantoyhtiö Kameronin perustaja ja vastaava tuottaja Juho Harjula sekä elokuva- ja musiikkivideo-ohjaaja Taito Kawata. Palkintopatsaat ovat tänä vuonna kuvataitelija Heidi Kestin käsialaa.

Kansainvälisiä vieraita

Festivaaliperinteisiin kuuluu myös runsas oheisohjelmisto vieraineen.

Glasgowista festivaaleille saapuu ohjaaja-valokuvaaja Aidan Zamiri, joka on ohjannut videoita muun muassa Yung Leanille sekä FKA Twigsille. Kansainvälisesti tunnettu ja palkittu tanskalainen ohjaaja Peder Pedersen saapuu festivaaleille pitämään uraansa käsittelevän master class -esityksen. Pedersen tunnetaan etenkin Aqualle ohjaamastaan Barbie Girl -musiikkivideosta.

Kotimaisen kilpailun tuomaristossakin istuvan Taito Kawatan videoista on koottu retrospektiivinäytös. Japanilais-suomalainen Kawata on ohjannut kaikkien aikojen ensimmäisen suomenkielisen Netflix-sarjan Dance Brothers, joka julkaistiin viime keväänä.  Kawata on ohjannut myös JVG-dokkarin sekä musiikkivideoita mm. Elastiselle ja Graciakselle.

Suosikkivideoitansa esittelee muun muassa räppäri Eevil Stöö. OMVF:in arkistonhoitaja Antti Leimi kuratoi festivaaleille näytöksen 1980–2000-lukujen MTV-sukupolven musiikkivideoklassikoita sekä jatko-osan viimevuotiselle näytökselle, joka koostuu klassikkovideoista surround-äänellä.

Festivaalin elokuvaohjelmistoon kuuluu paitsi vuoden jättimenestys, Greta Gerwigin ohjaama Barbie, myös tuoreita dokumentteja ja musiikkielokuvia.

Dusty & Stones (2022) on kehuttu dokumentti sekä matkatarina kantria soittavista afrikkalaisserkuksista Gazi ”Dusty” Simelanesta ja Linda ”Stones” Msibista, jotka matkustavat kantrimusiikin kehtoon Nashvilleen. Islantilainen Band (2022) on komedia, joka seuraa kolmen naisen muodostaman islantilaisyhtyeen tarinaa. Kiinaan sijoittuva dokumentti The Last Year of Darkness (2023) taas kuljettaa katsojan Chengdun katujen kautta paikalliselle klubille syvälle bilekulttuurin tyyssijaan.

Little Richard: I Am Everything on tänä vuonna valmistunut dokumentti, joka kuvaa vuonna 2020 kuolleen rocklegendan monimutkaista sisäistä maailmaa, alter egoja ja elämää. Vuonna 1980 julkaistu juonellinen brittiläistä reggaekulttuuria kuvaava elokuva Babylon pääsee puolestaan ensimmäistä kertaa Suomessa valkokankaalle.

Klubeilla soi

OMVF:n ohjelmistoon kuuluu myös klubeja ja elävää musiikkia.

Torstain jatkoklubilla Mallassaunalla esiintyy  norjalainen psykerock -bändi nonne sekä paikallinen tuore indierock-nimi Kuusama. Viikonlopun jatkoklubeilla 45 Specialissa kuullaan perjantaina live-esitys palkitulta islantilaiselta elektronisen musiikin tuottajalta EVA808:lta sekä dj-setti ruotsalaiselta Rivetiltä. Legendaarinen underground-nimi Dead-O soittaa klubilla dj-setin reggaemusiikkia. Klubi-illassa esiintyvän Rules-yhtyeen soittajia on voinut kuulla aiemmin muun muassa Scandinavian Music Groupissa ja Pintandwefallissa.

Lauantaina virolainen Andres Lõo soittaa livenä housea ja kotimainen Teini-Pää ”nössöpunkia”. Illan päättää Solstice-festivaaleilta sekä Helsingin klubeilta tuttu Joni DJ.

OMVF:in nykytaidenäyttely järjestetään tänäkin vuonna Valvegalleriassa. Näyttely kantaa nimeä Käännekohta ja sen on kuratoinut festivaalin taiteellinen johtaja Ansku Nousiainen. Näyttelyssä nähdään teoksia taiteilijoilta Andra Sarenius, Anna Anundi, August Joensalo, Erkki Huilla, Heinä Loukimo, Iida Valme, Jenna Kauppi, Kaarina Siltakorpi, Saara Halminen, Vilma Kallunki ja festivaalin ilmeestäkin vastannut Zhao Xingrui.

Oulun Musiikkivideofestivaalit on maailman vanhin vuosittain järjestetty musiikkivideofestivaali. Sitä järjestää voittoa tavoittelematon kulttuuriyhdistys Oulun musiikkivideofestivaalit ry.

Lisätietoja ja koko ohjelmisto osoitteessa www.omvf.net.

Kansanpumpelia voi äänestää osoitteessa www.omvf.inertica.fi.