Museo- ja tiedekeskus Luuppi sai omat design-korunsa

Luupin design-mallistosta löytyvät sekä riippuvat että nappikorvakorut ja kaulakorut. Kuva: Museo- ja tiedekeskus Luuppi

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Luuppi on saanut arvoisensa korumalliston, joka sisältää ensivaiheessa korva- ja kaulakorut. Miten Jenni Pulska lopulliseen muotoon päätyi, olikin luuppilaisten oma yhteisponnistus.  

”Idea koruihin lähti Luupin digitaalisen viestinnän asiantuntijalta Riikka Harjulalta. Luupin oma visualisti Juri Koivusilta oli suunnitellut valmiiksi korussa käytettävän muodon asiakaspalveluvastaava Tuija Onteron idean pohjalta”, kertoo Pulska.

”Usvan tehtävä siten olikin aika helppo; hioimme sen lopulliseen muotoon.”

Museo- ja tiedekeskus Luupin palvelusuunnittelija Milja Häll kiteyttää koko koruprosessin näin:

”Keväällä saimme toteutettua pitkäaikaisen haaveemme tuottaa omalla ilmeellä tuotteita Museo- ja tiedekeskus Luupin kauppoihin. Onni oli löytää meille juuri sopiva yhteistyökumppani, Usva Design tähän projektiin. Usva Design jakaa arvojamme muun muassa vastuullisuudessa. Kaikki korujen osat tulevat Suomesta ja korujen materiaali koivuvaneri valmistetaan suomalaisten metsien sertifioiduista puista.

Idean alkuperä säilyi

Ihan sellaisenaan Luupin logosta ei koru syntynyt, mutta lopputulos onkin oma taideteoksensa.

”Hieman jouduimme alkuperäistä ideaa muokkaamaan, sillä siihen oli saatava toimiva kiinnikereikä korunosille. Lopulta kiinnikereikä löytyikin hienosti tunnuksen omista muodoista ja reiästä saatiin sopivan kokoinen reunusta paksuntamalla ja muotoa hienoisesti muokkaamalla. Muutokset tehtiin kuitenkin niin hienovaraisesti, ettei niitä paljaalla silmällä juurikaan huomaa. Tähän korumuotoilua juuri tarvitaan”, Jenni Pulska kertoo.

Kun Luuppi-tunnus oli löytänyt muotonsa koruksi, sitä testattiin vielä paperiversiona ennen tiedoston lähettämistä laserleikkaamoon.

”Paperiversion tekeminen auttaa hahmottamaan korun kokoa ja kiinnikereiän toimivuutta. Kiinnikereiällä on paljon väliä, sillä sen koko vaikuttaa korun asentoon, kun koru on korvassa. Se ei saa myöskään olla liian pieni, jotta rengas mahtuu siinä liikkumaan”, muotoilija valottaa.

Tarkkaa tuotekehittelyä

Usva Desing valmistaa korut pieteetillä ja käsityönä. Korut kootaan käyttäen muovihanskoja, jotta käsistä lähtevät pöpöt ja hiki eivät pääse vaikuttamaan korun osiin.

”Korujen kokoaminen tehdään vaihe vaiheelta liukuhihnamaisesti aina koko erä kerrallaan. Kun kaikki renkaat on saatu kiinnitettyä, siirrytään seuraavaan vaiheeseen ja liitetään vaneriosat isommalla renkaalla pienen renkaan kautta koukkuun”, kuvailee Pulska.

Korujen osat on valikoitu tarkkaan siten, että ne eivät sisällä nikkeliä. Ne ovat joko kokonaan sterling-hopeaa tai hopeoitua terästä. Hopeoidut korunosat voivat ajan kuluessa tummua, jos niitä säilytetään avoimessa tilassa niin että ilman erilaiset partikkelit pääsevät vaikuttamaan niihin.

”Koruja tulisikin säilyttää jossain umpinaisessa tilassa, kuten korurasiassa. Tämä koskee kaikkia koruja, ei pelkästään vanerikoruja”, muotoilija vinkkaa.

Koruja on myynnissä Oulun taidemuseon museokauppa Ainoassa, Pohjois-Pohjanmaan museon museokauppa Parkissa sekä Tietomaan tiedekaupassa.

Jenni Pulska

– kotipaikka Rovaniemi, lähtöisin Korvatunturin juurelta Savukoskelta
– suunnittelee pääasiassa koruja
– käyttää luontoarvoja korujen pohjaideana ja materiaalien valinnassa
– aloitti USAVA Designissa vuonna 2018