Muraalit muuttavat maisemaa myös Oulussa – katutaide osaksi kulttuuristrategiaa

Kaukana ei ole aika, jolloin ”urbaanit seinäkirjoitukset” eli graffitit miellettiin julkisessa keskustelussa laittomiksi ja sakotettaviksi töhryiksi, joiden nopea poistaminen katukuvasta oli yhteisen edun ja yleisen viihtyvyyden kannalta tärkeää.

Kuitenkin viime vuosikymmenen aikana katutaide eli englanniksi street art, jonka käsitepiiriin graffititkin nykyisin yleensä mielletään, on monimuotoisuudessaan alkanut kiinnostaa yhä laajemmin ihmisiä ja julkisia organisaatioita. Tämä johtunee katutaiteen tavoitteesta pyrkiä yllätykselliseen vuorovaikutukseen kohdalleen osuvan yleisön kanssa. Taiteilija tuottaa teoksen sopivaan ympäristöön, josta ohikulkija sattumalta löytää sen ja antaa sille arvon taiteena.

Taiteen kohtaamisesta syntyy erilainen suhde kyseiseen julkiseen tilaan uuden kokemuksen myötä. Katutaiteen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi luvalliset graffitit, vapaat graffitiseinät, sabloonatyöt, tarrat, neulegraffitit, katuinstallaatiot, 3D-toteutukset, videoprojektiot ja kaupunkitilassa tapahtuvat flash mob -performanssit.

Katutaiteelle ominaista on myös määräaikaisuus, toistaminen ja sarjallisuus. Taidemuseoiden näkökulmasta katutaide sijoittuu julkisen taiteen uuteen lajityyppiin, jossa aktivistista projektimaista taidetta tehdään yhteiskunnallisten hallintorakenteiden ulkoreunalla vuoropuhelussa yleisön kanssa.

Katutaide kulttuuri-ilmastonmuutoksessa

Julkisella taiteella tarkoitetaan julkisiin tiloihin ja kaupunkiympäristöihin tilattua tai mahdollistettua kuvataidetta. Tilaajana voi olla kunta, valtio, yksityiset toimijat tai yhteisöt. Julkinen taide tukee yhteiskunnan monimuotoisuutta tarjoamalla uusia näköaloja ja muokkaamalla perinteisiä toimintatapoja. Sen on todettu lisäävän alueiden houkuttelevuutta ja kiinnostavuutta. Kaupunkikuvan ja kulttuuriympäristön kehittämisessä julkisella taiteella on havaittu maailmanlaajuisesti olevan sosiaalista ja taloudellista merkitystä.

Kansalaisten saavutettavissa oleva taide demokratisoi tiloja, vapauttaa luovaa ajattelua ja luo yhteisöllisyyttä jaetun kokemuksen myötä. Myös Oulun kulttuuristrategiassa korostetaan taiteen ja arkkitehtuurin vuoropuhelun merkitystä paikan rakentajana. Tästä näkökulmasta katutaide mainitaan yhtenä tekijänä Oulun kaupungin strategisessa kulttuuri-ilmastonmuutostavoitteessa.

Kansalaisaloite jo 2013 Oulussa

Vuonna 2013 Oulun sivistys- ja kulttuuripalvelut teki kansalaisaloitteen myötä toimintasuunnitelman kaupunkikuvan elävöittämiseksi katutaiteen keinoin. Projekti käynnistyi yhteistyössä Oulun yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden sekä Ely-keskuksen kanssa nimellä 1000 katumaalauksen Oulu.

Pilottihankkeessa määriteltiin kaupunkialueella olevat taidepinnoiksi soveltuvat paikat, joita vuokrattiin halukkaille tekijöille. Katutaide ry perustettiin hallinnoimaan katutaideprosessia ja ylläpitämään verkkogalleriaa. Luvallisten ja sallittujen maalauspaikkojen tavoitteena oli myös vähentää ilkivaltaa ja töhrimistä. Taiteen toteuttaja kustansi itse maalausmateriaalit, mutta viranomaisen vastuulla oli huolehtia turvallisuusmääräysten noudattamisesta.

Maalausprojekteista tehtiin kirjalliset sopimukset, joissa määriteltiin liikenteenohjaus, vastuut, aikataulut ja kustannukset. Katutaiteen periaatteiden mukaisesti oli tärkeää, ettei vapaan taiteen sisältöä rajoiteta, jos se noudattaa yleisiä hyviä tapoja. Kaupungin hallintokuntien tilaamille teoksille oli kuitenkin mahdollista esittää vaatimuksia työn sisällöstä ja värimaailmasta.

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden edistämän projektin myötä kaupungin eri tiloihin ja paikkoihin toteutettiin vuosien aikana useita kymmeniä katutaidemaalauksia. Pääasiassa toteutukset keskittyivät alikulkutunneleihin ja sähkökaappeihin yksityisten toimijoiden sekä oppilaitosten ja yhdistysten toimesta. Oulun kaupunki tilasi maalauksia myös kansainvälisiltä tekijöiltä.

Toiminnan vakiintuessa määrärahat kasvoivat ja vähitellen siirryttiin kaapeista ja tunneleista rakennusten seinille ja näyttäviin muraalimaalauksiin.

Meksikon nationalismia

Suurikokoiset muraalit eli seinämaalaukset alkoivat yleistyä Suomessa 2010-luvun vaihteessa niihin erikoistuneiden toimijoiden myötä. Niiden historia ulottuu kuitenkin ajallisesti ja maantieteellisesti paljon kauemmaksi.

Tarkastelutavasta riippuen voidaan ajatella ensimmäisten seinämaalausten olleen esihistoriallisia luolamaalauksia, mutta urbaanin kaupunkikulttuurin ilmentymänä niiden juuret ovat 1910-luvun Meksikossa. Tuolloin sikäläisen vallankumouksen myötä haluttiin vahvistaa alkuperäistä kansallista identiteettiä ja vuodesta 1921 alkaen valtion tuella tilattiin arvostetuilta kuvataiteilijoilta suurikokoisia seinämaalauksia julkisiin tiloihin. Näistä sosialistisista ja nationalistista tilausmuraalien tekijöistä tunnetuin lienee Diego Rivera (1886 – 1957).

Vuorovaikutusta ympäristön kanssa

Vaikka perinteisesti muraalit olivat usein fresko-, secco- tai öljymaalauksia, niin nykyisin toteutustekniikat ja teosten aihepiirit ovat monimuotoistuneet eri aikakausien myötä.

Usein muraalitaiteilija tekee yhteistyötä paikallisten asukkaiden tai tilan käyttäjien kanssa, jolloin hän voi huomioida alueen historiaa tai muita yhteisölle tuttuja asioita. Tällöin muraalimaalaus muistuttaa vuorovaikutteista yhteisötaideteosta ja kytkeytyy näin katutaiteen käsitteeseen.

Muraalien yleistyminen kaupungeissa ja pienemmissä pitäjissä on saanut laajaa huomiota uuden julkisen taiteen muotona ja herättänyt keskustelua asemastaan kuvataiteen kentällä.

Esiin on noussut myös kritiikkiä näyttävään visuaalisuuteen keskittyvien ja tilaustöinä toteutettavien muraalimaalausten aiheiden etääntymisestä yhteiskunnallisesta kantaaottavuudesta, joka on perinteisen katutaiteen lähtökohta. Lisäksi uudet taidemuodot muokkaavat ympäristön ohella totuttuja hallinnollisia toimintatapoja ja haastavat perinteisempiä taidekäsityksiä.

Taloudellista lisäarvoa

Yhä enemmän kiinnitetään huomiota myös julkisen taiteen laatuvaatimuksiin ja asiantuntijuuteen, jossa ammatillisen ymmärryksen kautta kuvataidetta arvotetaan taloudellisia, symbolisia ja yhteisöllisiä merkityksiä tarkastelemalla.

Elinkaariajattelusta on tullut osa julkisen taiteen suunnittelu- ja sopimuskäytäntöjä, jolloin määräajan umpeuduttua huonokuntoinen, vaurioitunut tai vanhentunut taideteos on mahdollista poistaa. Esimerkiksi ulkoilmassa vaihtelevissa sääolosuhteissa ajan myötä rapistuvien muraalien osalta on tärkeää huomioida jo ennakoivasti niiden määräaikaisuus.

Väliaikainen julkinen taide mielletään erityisesti osaksi modernia yhteisöllistä kaupunkikulttuuria. Viime aikoina on pohdittu katutaiteen ja muraalimaalausten vaikutusta kaupunkitilojen sosioekonomiseen dynamiikkaan, asuntojen arvoon ja turismiin. Tunnistettava ja laadukas kaupunkitaide vahvistaa parhaimmillaan alueellista imagoa ja identiteettiä.

Vaikka sen rahallinen arvo ei näy suoraan markkinoilla, sen on todettu tuottavan taloudellista lisäarvoa. Useissa suomalaisissa kaupungeissa onkin ryhdytty laatimaan julkisen taiteen ohjelmia, joissa kuvataidehankkeet ovat merkittävä osa kaupungin strategiaa ja kehittämissuunnitelmaa. Taide on siten tärkeä osa yhteisön hyvinvointia.

Taidemuseon muraalit

Suomessa taidemuseoissa katutaidetta on esitelty ja dokumentoitu 2000-luvulla pääosin erilaisten näyttelyiden, tapahtumien ja julkaisujen muodossa. Oulun taidemuseossa järjestettiin vuonna 2018 Rakkaudesta vapauteen -näyttely, joka keskittyi laajasti suomalaisen graffititaiteen esittelyyn.

Oulun taidemuseon hallinnoimat Oulun kaupungin kokoelmaan liitetyt toistaiseksi ainoat katutaide- ja muraaliteokset on saatu Suomen kulttuurirahaston lahjoituksina. Kyseessä ovat vuonna 2015 Hollihaan puistoon Pohjavirta-hankkeessa valmistunut Joonas Mikolan vapaa graffitiseinäteos Isolaatio sekä vuonna 2018 valmistunut määräaikainen Toppilassa sijaitseva Raimo Törhösen Koira-muraali.

Kesäkuussa 2021 Oulu valittiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. Osallistamisen lähtökohdista Oulu26 kulttuuriohjelmassa päätettiin toteuttaa viisi muraalia kaupungin eri alueille.

Ihmiset äänestivät vuoden 2022 muraalin sijaintipaikaksi Rajakylän ja maalauksen toteuttajaksi valittiin kansainvälisen portfoliohaun kautta yli viidestäsadasta hakijasta Eloise Gillow. Taiteilija on aikaisemmin maalannut tilauksesta useita muraaleja eri puolille Eurooppaa.

Tällainen hanke sopii hyvin yhteen myös Oulua aikanaan tarkastelleen kansainvälisesti tunnetun kaupunkikulttuurin asiantuntijan Charles Landryn ajatuksiin. Hänen mukaansa hyvä kaupunki muodostuu kovan ja pehmeän infrastruktuurin yhteisvaikutuksesta. Alueellista elinvoimaa voidaan tukea sallimalla rakennettuun fyysiseen kaupunkitilaan kokemuksellisia ja joustavia aineettomia ulottuvuuksia.

Muraalit ja katutaide uudenlaisen julkisen taiteen muotona haastavat taidemuseoalaa keskustelemaan kuratoroidun ja omaehtoisen katutaiteen välisistä eroista sekä niiden suhteesta museomaailmaan. Kaupunkisuunnittelua tehdään yleensä vahvasti arkkitehtuurin ehdoilla.

Taidemuseoalan näkökulmasta on kuitenkin kiinnostavaa pohtia voisiko kaupunkia suunnitella enemmänkin uusia julkisia taidemuotoja esittelevän katugallerian lähtökohdista, jolloin rakennusten seinäpintoihin ja muihin kaupunkitiloihin varattaisiin pysyvät paikat säännöllisesti vaihtuville taide-elementeille?

Rajakylässä juhlitaan Eloise Gillowin muraalin valmistumista maanantaina 3. lokakuuta klo 17 osoitteessa Ruiskukkatie 3. Juhla on erityisesti Rajakylän asukkaille mutta kaikki ovat tervetulleita. Kuvataiteilija on paikalla kertomassa työskentelystään ja kokemuksistaan asumisesta Oulussa. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.