Miia Pulkkisen Mimmula on kuin satukirjan sivu – elämä siirtolapuutarhassa on antoisaa, mutta vaatii huolenpitoa

Kurjenpolvet nojailevat toisiinsa, lautainen pieni sillanpätkä narahtaa ja ilmassa tuoksuu yhtä aikaa jasmike, hilligriili ja vieno hevosenlanta.

Ollaan Äimäraution siirtolapuutarhassa. Kauimmaisten parkkipaikkojen lähellä, pienen matkan päässä, sijaitsee Mimmula. Tai no Mimmula ranch, kuten mökinomistajan mies leukailee.

Mimmula on Miia Pulkkisen oma siirtolapuutarhapalsta, joka on toki ollut olemassa jo 50-luvulta lähtien, mutta muuttui vaaleanpunaisen, keltaisen ja vihreän sävyttämäksi Mimmulaksi vuosi sitten.

”Äimärautio oli ainoa paikka, joka minulle kelpasi silloin, kun hain mökkiä viime vuonna”, Pulkkinen kertoo.

Äimärautio on edelleen kaupungin läheisin siirtolapuutarha ja siksi myös Miia Pulkkisen mieleen. Mökille pääsee bussilla, pyörällä ja vaikka kävellen, jos on pakko.

”Lisäksi täällä mökit ja tontit olivat minulle sopivia eli pieniä”.

Kesä kuin sydämenrasitustesti

Kun Miia Pulkkinen asui lapsuuttaan Kaukovainiolla, hän saattoi pyöräillä Äimärautiolle yksinään vain ihastelemaan aluetta. Haave mökistä oli elänyt siis jo pitkään, vaikka välillä olikin unohduksissa opiskelujen ja perheen parissa. Muutama vuosi sitten hankittu puutarhurin tutkinto nosti pintaan unohdetun haaveen mökistä, ja viime kesänä unelma pulpahti esiin toden teolla.

”Ensin juttelin erään tuttavani kanssa, jolla on mökki Äimärautiolla. Halusin saada tietää, millaista tämä on ihan oikeasti. Sitten kun raha-asiat olivat selvillä, laitoin ilmoituksen yhdistyksen nettisivuille. Sen jälkeen alkoikin puhelin soida.”

Mimmula valikoitui neljästä mökistä sijaintinsa ja tonttinsa ansiosta. Esimerkiksi yleinen vesivessa on aivan pensasaidan takana. Puutarhurin ja sisustajan silmissä vanha, risakattoinen ja pusikoitunut puutarhapalsta oli ostamisen arvoinen, ja niin tehtiin kaupat. Ja sitten alkoi työ. Ensin mökillä uurasti viikon ajan remonttimies, joka korjasi katon, poisti sisältä pienen keittokomeron ja siirsi sisäportaat järkevästi huoneen reunaan. Sen jälkeen Miia uurasti palstalla koko kesän niin mökin kuin puutarhankin parissa.

”Se oli sellainen sydämenrasitustesti, ei tarvittu kardiologia”, hän naurahtaa.

Miia maalasi taloa sisältä ja ulkoa, lapioi, kaivoi, talikoi, kitki ja kuljetti lukemattoman määrän kottikärrylasteja alueen omaan kierrätyspisteeseen ja sieltä mullan kanssa takaisin.

”En juuri muistanut syödä, vaan raadoin helteessä aamusta iltaan. Ei ollut aikaa fiilistellä. Olin kumppareissa koko kesän”.

Miniatyyrimaailman oma leikkimökki

Tänä vuonna Mimmula jo kukoistaa, jopa emännän omaksi ihmetykseksi.

”Jokin tässä hyvässä maaperässä täytyy olla, sillä viime vuonna istuttamani perennat ovat jo ensimmäisenä vuonna aivan täydessä kukassa. Lähes kaikki kasvit olen saanut tai hankkinut edullisesti perennojenvaihtolavalta tai alennusmyynneistä. Kasveihin on käytetty rahaa todella vähän. Naapurilta sain jopa kirsikkapuun”, Miia Pulkkinen kertoo.

Mökin sisustus on kasvanut vähitellen kirpparilöydöin ja muutamin uusin ostoin. Mökin peppipitkätossumainen sisustus oli selvä jo ennen mökin ostoa. Myös pihan tyyli on leikkisä ja suloinen – kuin leikkimökissä.

”Minulla ei ollut pienenä leikkimökkiä, joten tämä lienee nyt se. Siirtolapuutarha sopii minulle juuri siksi, että tämä on tarpeeksi pieni. Tämä on kuin miniatyyrimaailma, jossa kuitenkin on ihan oikeita taloja ja pihoja. Usein kun tulen bussilla tänne, minulle tulee tunne, että olen tullut satumaailmaan. Ihan kuin astuisin satukirjaan, jossa minä kävelen ja asun.”

Tänä vuonna siis selvästi fiilistelyllekin on ollut aikaa, ja ihastelulle. Iltaisin Miia ei aina malta mennä nukkumaan, kun pihan värit vaihtuvat auringonlaskun aikaan. Vähitellen elokuussa voi sytytellä myös pihan valosarjoja ja kynttilöitä. Silti Miia muistuttaa, että Huvikummut eivät ole sellaisia sattumalta.

”Keitaat eivät synny itsestään. Jos haluaa kesäparatiisin, on paras valmistautua hikisiin ryskähommiin, jotka tehdään työvaatteissa, ei valkoisissa hellemekoissa. Onneksi pidän pihatöistä ja oikeastaan voisin sanoa, että minulle se fiilistely onkin juuri tätä”, hän toteaa iskiessään taas kerran lapion maahan.

Apua ja seuraa saa, jos haluaa

Puutarhurin ammatti on tuonut Miialle varmuutta kasvien valitsemiseen sekä kasvupaikkaan panostamiseen. Omin käsin Miia on laittanut tienvarteen myös portin, joka oli hänelle tärkeä asia ensimmäisenä kesänä. Pieni vaaleanpunainen portti on kiinni, jos palstalla haluaa olla rauhassa – se on alueen yhteinen sääntö.

Miia on viihtynyt puutarhalaisena erinomaisesti ja on tutustunut myös naapureihin ja muihin alueen asukkeihin. Yhteistä talkootyötä on ollut myös mukava tehdä.

”Täällä on kivoja ihmisiä ja talkoissa on hyvä henki. Täällä voi sopivassa suhteessa olla toisten kanssa ja tarvittaessa yksin. Toisten ihmisten läheisyys ja apu tuovat turvaa, mutta kun olen tässä omassa pihassani, olen myös halutessani aivan yksin.”

Varsinaista suunnitelmaa Mimmulassa ei noudateta pihan tai sisustuksen suhteen. Kaiken ei tarvitse olla kuin puutarhalehdestä, ja asiat saavat olla myös vinksallaan. Puutarha muuttuu ja kasvaa voimien ja saatujen kasvien rytmissä. Talo ja vaja ovat vielä osin vihreitä, ja Miia suunnittelee jonain päivänä maalaavansa loputkin rakennuksista kokonaan vaaleanpunaiseksi. Mimmulassa eletään, miten eletään. Joskus sadepäivänä Iiris-koiran kanssa kirjaa lukien, joskus merellä uiden ja joskus pihatöissä.

Talveksi Mimmula hiljentyy, samoin kuin alueen muut mökit. Jos olisi tarpeeksi lämmitystä, esimerkiksi tulisija, voisi mökissä yöpyä talvellakin. Sitä varten toki pitäisi olla metsäsukset ja pulkka, jolla vetää mökille käyttövesi ja ruoka. Toistaiseksi Miia on talvisin vieraillut mökillä vain katsomassa lumikuormaa ja mökin tilannetta. Ja tietysti fiilistelemässä seuraavaa kesää.