Metsä, meri ja auringonlasku inspiraationa Myllyojan muraalissa

Taiteilija Fabio Petanin maalaustyötä hidastivat aiemmat sateet ja kova tuuli, mutta teos valmistuu lauantaiksi. Kuvat: Kevin Kallombo / Oulu2026

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kolmas Oulu2026-seinämaalaus julkistetaan lauantaina 31. elokuuta Myllyojalla. Suurikokoinen muraali valmistuu normaalisti noin viidessä päivässä, mutta Oulun loppukesän oikulliset säät hidastivat työtä.

Osana Oulu2026-kulttuuriohjelmaa syntyvä seinämaalausten sarja jatkuu nyt Myllyojalle toteutettavalla taideteoksella. Italialaisen kuvataitelijan Fabio Petanin (s. 1987) maalaama teos sijoittuu kuusikerroksisen kiinteistön päätyseinään osoitteessa Karvarinaukio 12.

Kohteeseen haettiin taiteilijaa ammattitaiteilijoille suunnatun Euroopan laajuisen portfoliohaun kautta, johon vastaanotettiin yhteensä 479 hakemusta 39 maasta.

Petani saapui Torinosta Ouluun ensimmäistä kertaa kaksi viikkoa sitten tutustumaan kaupunkiin, sen luontoon ja tunnelmaan.

Maalauksia kymmenissä taloissa

Petani on tehnyt muraaleja 7–8 vuotta. Sinä aikana hän on tehnyt yhteensä 60–70 kerrostalon kokoista teosta, lähes jokaiseen Euroopan maahan. Taiteen teon hän aloitti pienemmistä tauluista ja teoksista. Petanin tunnistettavat työt sisältävät kauniita maisemia, luontoa ja kasveja. Rauhoittavat ja harmoniaa tuovat ympyrät toistuvat hänen teoksissaan ja tekevät niistä tunnistettavia.

Luonto oli lähtökohtana myös Myllyojan teokseen. Metsä, joki, meri ja kaunis auringonlasku inspiroivat ulkonäköä. Taiteilija tutki luontoa ja valitsi näkemänsä kukat tulevaan teokseen. Siankärsämö ja rantanätkelmä ovat osana kerrostalon seinän kokoista taideteosta.

Tavallisissa olosuhteissa kuusikerroksisen kerrostalon päätyseinän muraali valmistuu viidessä päivässä. Suuren teoksen maalaamisessa käytetään apuna nosturia, maaliteloja ja erilaisia siveltimiä. Ensimmäiset merkinnät seinään Petani maalasi viime lauantaina, eli vain viikkoa ennen maalauksen julkistamisjuhlaa.

Tällä kertaa maalauspäiviä jäi välistä sateen ja tuulen takia. Sateella maalaus vielä onnistuu, mutta tuuli luo jopa vaaralliset olosuhteet kymmenien metrien korkeudelle nostetussa nosturissa.

Mies osoittaa sormella ilmaan, katsoo ylöspäin ja hymyilee.

Oulun vierailun jälkeen kymmenisen seinämaalausta vuodessa tekevällä Petanilla on suunnitteilla maalausprojekteja Italiassa ja New Yorkissa.

Oulu2026-seinämaalausten toteutuspaikat valitaan vuosittain järjestettävillä, kaikille kaupunkilaisille avoimilla kaupunginosaäänestyksillä. Aiemmat teokset on toteutettu Rajakylään ja Tuiraan.

Tuiraan vuonna 2023 valmistuneen Ovensuussa-teoksen toteutti kanadalainen taiteilija Ilana Pichon. Rajakylään vuonna 2022 valmistuneen Käännekohta-teoksen taiteilija oli isobritannialainen Eloise Gillow.

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 seinämaalaus tehdään Oulun keskustan alueelle. Kaikkien teosten ympärille syntyy silloin myös erilaisia aktiviteetteja, kuten taidekierroksia ja kilpailuja. Teokset siirtyvät valmistumisensa jälkeen Oulun taidemuseon kokoelmiin.

Myllyojalla (Karvarinaukio 12) järjestetään seinämaalauksen julkistamisjuhla lauantaina 31. elokuuta kello 11. Ohjelmassa on taiteilijan puheenvuoro, musiikkiesitys ja kahvitarjoilu.