Lumo-valofestivaali valaisee jälleen pimeän marraskuun – Ouluhallin vanhaan osaan pysyvä valoteos

Tuomiokirkon julkisivun elävöittävän Matkaaja-teoksen suunnittelee näyttävistä videoteoksistaan tunnettu taiteilija Janne Ahola. Kuva: Janne Ahola.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lumo Light Festival Oulun teemana on tänä vuonna paluu uuteen, ja sen ohjelmistossa tullaan näkemään paljon ihailtavaa ja ihmeteltävää.

”Kevään haussa saimme haasteellisesta tilanteesta huolimatta jälleen todella laadukkaan kattauksen teosehdotuksia. Nyt on mahtavaa päästä taas räväyttämään kaupunkiin valoelämyksiä asukkaiden iloksi”, kertoo festarin toteutuksesta vastaava tuottajapari Anna Lanas ja Jarkko Halunen.

Festivaali sijoittuu keskustan ja Hupisaarten alueelle. Ohjelmistossa on muun muassa Oulun tuomiokirkon julkisivun elävöittävä videomäppäys Matkaaja, jonka suunnittelee näyttävistä videoteoksistaan tunnettu taiteilija Janne Ahola. Teoskartalla on pitkästä aikaa myös kauppatori, jonne tuodaan ranskalaisen Julien Menzelin arkkitehtoninen installaatio Platonic.

Festivaalin teema, paluu uuteen, näkyy myös kauppakeskus Valkean kesäkadulle sijoittuvassa seitsemänmetrisessä maapalloteoksessa Gaia. Teoksen toteuttavan brittitaiteilijan Luke Jerramin aiempi teos The Museum of The Moon herätti ihastusta vuoden 2018 ohjelmistossa. Mukana on myös aluetapahtumia eri kaupunginosissa.

Perinteisesti joka vuosi Lumo-valofestivaalilla on julkistettu vähintään yksi pysyvä valoteos tai julkisen tilan valaistus. Tänä vuonna Ouluhallin vanha osa saa uuden erikoisvalaistuksen. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan marraskuun alussa.

Tapahtumassa noudatetaan ajankohtaisia terveysturvallisuussuosituksia.

Lue myös