Lukuvinkit ohjaavat koululaisia kirjojen pariin – tänä vuonna kirjaston vinkkaukset saivat ennätysyleisön

Kirjastoautossa työskentelevä kirjavinkkari Elina Kanerva on huomannut vinkkausten vaikutuksen työssään.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupunginkirjaston kirjavinkkarit saattelevat joka vuosi lapset ja nuoret syyslomalle videoitujen lukuvinkkien kera. Tänä vuonna vinkkausten yleisön määrä kaksinkertaistui, kun lukusuosituksia otti vastaan 13 000 lasta opettajineen.

Kirja-alan valtakunnallisen kampanjan mukaan syysloma on lukuloma. Oulussakin monet lapset ja nuoret innostuvat lukemaan lomalla, ja siinä auttavat kirjaston kirjavinkkarit, jotka kertovat videolla valitsemansa kirjan tapahtumista tiiviisti ja jännittävästi, mutta paljastamatta loppuratkaisua.

Tänä vuonna etävinkkaukset saivat ennätysyleisön, yli 13 000 lasta ja nuorta opettajineen. Viime vuoteen verrattuna osallistujamäärät ovat kaksinkertaistuneet. Noin 70 prosenttia etävinkkausviikon osallistujista on Oulusta, loput muista Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kunnista.

Kirjastoreitti-palvelun tarjoamat Kohti lukulomaa! -etävinkkaukset on tarkoitettu etenkin niille koululaisille, joille ei ole lähitoteutuksena kirjavinkkauksia. Etävinkkausten ansiosta kirjasto pystyy tarjoamaan vinkkauksen kaikille perusasteen ja lukion oppilaille.

Auttaa opettajia

Vinkkaukset helpottavat myös opettajien työtä, mikä näkyy kirjaston saamissa palautteissa:

“Etäkirjavinkkaus on mainio matalan kynnyksen tapa osallistua Lukemisen superviikkoon suoraan omasta luokkahuoneesta. Sen kun napsauttaa videon päälle!”

“Harmittava totuus on, että opettajan kiireisessä arjessa on hankala itse pysyä perillä uusimmista nuortenkirjoista. Ihanaa, että kirjastoammattilaiset auttavat tässä!”

Opettajat saavat linkin kuvatuista vinkkauksista suoraan kouluille ja päiväkodeille, mutta kirjaston verkkosivujen kautta vinkkauksia pääsevät katsomaan kaikki muutkin.

“Tieto hyvin toimivasta palvelusta on selvästi tavoittanut asiakkaat. Tänä vuonna laajat etävinkkaukset olivat myös osa Oulun koulujen juhlavuotta, Lukemisen superviikkoa ja tietenkin Euroopan lukevin kulttuuripääkaupunki -kokonaisuutta”, kirjaston vastaava informaatikko Elina Kauppila sanoo.

Vaikutus näkyy

Yksi vinkkareista, kirjastoautossa työskentelevä Elina Kanerva, on huomannut vinkkausten merkityksen työssään.

“Minusta tuntuu nöyrältä, liikuttavalta, hirveän innostavalta, kutkuttavalta ja jännittävältä ajatus siitä väkimäärästä, joka linjoilla on. Kirjavinkkausten vaikuttavuus tulee hyvin konkreettisesti esille kirjastoauto Onnelissa ja Kaunossa, kun asiakkaina on kymmeniä kouluja ja sata päiväkotia, joista tullaan lainaamaan etävinkkauksissa vinkattuja kirjoja.”

Oulun kaupunginkirjaston etävinkkaustoiminta käynnistettiin pikavauhtia keväällä 2020, kun oppilaat siirtyivät etäopetukseen.

Vinkkauksia on yhteensä kahdeksan eri ikäisille lapsille ja nuorille. Lisäksi oululaisille osallistujille on tarjolla kaksikielinen pohjoissaame-suomi-satutuokio. Tavoitteena on ollut valita mukaan mahdollisimman kiinnostavia ja innostavia kirjoja, monipuolisesti eri genreistä. Mukana on sekä kotimaista kirjallisuutta että käännöksiä. Yhden vinkkauksen pituus on noin 20 minuuttia.

Kirjavinkkaus 2. luokalle. Vinkkarina Reetta Kähkönen.

Lue myös