Laaja Ellen Thesleff -näyttely avautuu Oulun taidemuseoon

Näyttelyyn on saatu mukaan myös harvoin saatavilla olevia teoksia. Tässä taiteilija omakuva.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Martti Johannes Holma

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”Monipuolinen ja informatiivinen Thesleffin näyttely sisältää noin 70 maalausta ja runsaasti grafiikkaa. Lisäksi esillä on paljon henkilökohtaista aineistoa, kuten Thesleffin kirjeitä, valokuvia ja luonnosvihkoja”, kertoo Oulun taidemuseon amanuenssi Elina Vieru.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä HAM Helsingin taidemuseon kanssa. Näyttelyn kuraattorina toimii helsinkiläinen taide- ja kulttuurihistorioitsija Hanna-Reetta Schreck.

Ellen Thesleff oli yksi merkittävimmistä pohjoismaalaisista taiteilijoista ja edelläkävijä, joka toi ensimmäisten joukossa suomalaiseen taiteeseen kansainvälisiä taidesuuntauksia, kuten symbolismin ja ekspressionismin. Thesleffin tapa maalata oli moninainen ja siihen sisältyi useita ilmaisullisia vaiheita.

”1890-luvun symbolistisvaikutteisessa tavassa Thesleff omaksui maanvärejä, tummasävyisiä hillittyjä henkilökuvia sekä tyyniä maisemia. 1900-luvun alussa Firenzessä vietetty aika sekä siellä koetut ihmissuhteet, valo ja koko sen aikakauden eurooppalainen taide toivat mukanaan Thesleffin taiteeseen kirkkaat puhtaat värit sekä palettiveitsitekniikan. Thesleffin taiteen kultakausi sijoittuu vuosille 1906–1912, joka oli väriekspressionismin aikaa”, kuvailee Vieru.

Ensimmäisen grafiikkateoksensa Thesleff teki vuonna 1907, jolla oli suuri vaikutus myös maalaamiseen. 1920-luvulla maalausten värit alkoivat ohentua ja 30-luvulla Thesleffin työskentelyssä näkyi abstrakti ilmaisu. Viimeiset työnsä taiteilija maalasi 1940-luvun lopussa.

Rajoja rikkova taiteilija

Thesleff maalasi aikana, jolloin naiset kohtasivat taiteen kentällä vähättelyä ja vastustusta. Thesleff oli kuitenkin rohkea ja itsenäinen nainen, joka ei antautunut tuon ajan naiskuvalle, vaan uhmasi sitä rohkeasti muun muassa matkustelemalla ja maalaamalla miesten aiheita miesten maailmassa. Toisinaan Thesleff pukeutui miesten vaatteisiin tai riskeerasi maineensa Firenzessä asuessaan istumalla herraseurassa.

”Miehille kävivät kaikki aiheet, mutta naisten kohdalla alettiin helposti määrittelemään, missä aiheissa kannattaa pitäytyä. Esimerkiksi maisemamaalaus koettiin miehiseksi genreksi, mutta tästä huolimatta Thesleff maalasi rohkeasti maisemia. Thesleff myös todella arvosti itseään ja käytti suuria sanoja puhuessaan taiteestaan.”

Ellen Thesleff oli kosmopoliitti, joka asui paljon ulkomailla. Suurimman osan elämänsä kesistä hän vietti kuitenkin Ruoveden Muroleessa, jossa perheellä oli taiteilijalle rakas kesähuvila Casa Bianca.

Oulun taidekokoelmaan ei kuulu lainkaan Thesleffin teoksia. Vierun mukaan nyt avautuva näyttely onkin ainutkertainen tilaisuus nähdä Oulussa kattavasti Ellen Thesleffin teoksia.

”Osa teoksista on ollut jo pitkään suomalaisen taidehistorian ikonisia teoksia. Varhainen ekspressiivinen ilmaisu on eurooppalaisittainkin kiinnostavaa ja kovatasoista. Näyttelyssä saa paljon tietoa Ellen Thesleffistä ja samalla voi miettiä, millaista on ollut olla itsenäinen ammatissa toimiva nainen aikana, joka oli todella haastavaa aikaa naisille.”