Kuolemisen taito -taidenäyttelyssä pohditaan kuolemaa pyhäinpäivän alla

Keskustan seurakuntatalon näyttelyssä pohditaan kuolemaa. Kuva: Tero Takalo.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Taidenäyttely on jatkoa viime vuoden Kuolemasta elämään -näyttelylle, jossa Mariitta Karpakka ja Lauri Haapala tekivät yhteistyötä. 

”Meillä on ystävyys- ja avunantosopimus näyttelyiden osalta”, Mariitta Karpakka selventää. 

Karpakka kertoo käsittelevänsä piirrostensa avulla puolisonsa äkillistä kuolemaa, joka tapahtui kaksi vuotta sitten.

Lauri Haapala kertoo pohtineensa kuolemaa jo nuoresta lähtien. Lukuisten mietteidensä keskellä hänelle on syntynyt näkemys, että elämä on usein kummallista, mutta kuolemassa ei enää ole yhtäkään kummallisuutta.

”Kuoleman kanssa on mahdollista tehdä sinunkaupat, kun uskaltaa pohtia aihetta”, Haapala sanoo.

Taidenäyttely on avoinna Keskustan seurakuntatalossa, Isokatu 17, pyhäinpäivään 31.10.2020 asti arkisin klo 9–16 ja muulloin sopimuksen mukaan.