Kulttuurituottaja Kari Miettunen on nähnyt Oulun kehityksen rikkaaksi kulttuurikaupungiksi

Ovi aukeaa kerrostalon rappukäytävään, ja vastassa seisoo mies hymyillen. Ovensuussa odottaa Kari Ensio Miettunen, oululainen kulttuurituottaja, joka ohjaa sisään lukuisten taideteosten, kirjojen ja soitinten täyttämään asuntoon Oulun keskustassa.

Kaupungin kulttuurielämän kolkkia vuosikymmeniä kolunnut Miettunen on toiminut muun muassa oululaisen kirjoittajayhdistyksen Huutomerkki ry:n, Oulun Muusajuhlien ja Tuban Musteklubin tuottajana, ollut synnyttämässä uutta esittävän runouden skeneä Ouluun ja nähty lavalla esiintymässä niin Mieskuoro Huutajien, Kauko Röyhkän kuin M. A. Nummisenkin kanssa.

Harva on ehtinyt olla niin monessa mukana kulttuurin kentällä kuin Kari Miettunen. Millainen mies siis näiden lukuisten projektien takaa löytyy?

Cohen-esitys innoitti

Syntyperäisenä oululaisena Miettunen vietti lapsuutensa Tuirassa ja Puolivälinkankaalla. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuoden 1983 keväällä Miettunen löysi itsensä monista erilaisista työtehtävistä ennen suuntaamistaan yliopistoon.

”Aina ajattelin, että menen kyllä jossain vaiheessa yliopistoon. Kirjoitusten jälkeen meni kymmenen vuotta, ennen kuin pääsin yliopistoon”, muun muassa pyhäkouluopettajana, pizzanpaistajana ja ikkunanpesijänä Helsingissä toiminut Miettunen kertoo.

Oma opiskeluala löytyi Oulun yliopistosta kulttuuriantropologiasta. Miettunen toimi opiskeluidensa jälkeen jonkin aikaa myös yliopisto-opettajana ja aloitti väitöskirjan kirjoittamisen. Se jäi kuitenkin kesken Miettusen saatua töitä kulttuurituottajana.

Akateemisen uran sijaan Miettunen intoutuu puhumaan puuhistaan kulttuurin parissa. Ensimmäiset kosketukset ruohonjuuritason kulttuurielämään ja runonlausuntaan hän sai lukioikäisenä.

”1980-luvun alussa ylioppilastalo Rauhalassa järjestettiin Kukkia Hitlerille -niminen runo- ja musiikkiteos, jossa kolme henkilöä esitti suomentamiaan Leonard Cohenin alkuaikojen biisejä ja runoja”, Miettunen taustoittaa.

”Innostuin, että on mahdollista tehdä ruohonjuuritason kulttuuria verrattuna valtavirtakulttuuriin.”

”Se kolisi minulle. Koin, että oli tosi siistiä, että tehtiin sellaisia performanssityyppisiä esityskokonaisuuksia, joihin tulee älyttömästi yleisöä. Innostuin, että on mahdollista tehdä ruohonjuuritason kulttuuria verrattuna valtavirtakulttuuriin.”

Tuon alkuinnostuksen jälkeen Miettunen lähti mukaan ylioppilasteatteriin sekä luki ja kirjoitti itse paljon erilaisia tekstejä, kuten runoja ja novelleja. Tuotantoaan hän lähetti eri kustantamoihin, tuloksetta. Esiintymislavallakin Miettusen saattoi nähdä muun muassa  päiväkotien kulttibändin Taskumattien mukana. Esittävän runouden kanssa hän ei kuitenkaan ollut tekemisissä uudelleen kuin vasta vuosituhannen vaihteessa.

”Oulun kirjallisuuden talon nykyinen toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen järjesti siihen aikaan runoillan oululaisessa kapakassa. Minulle runonlausunta oli tuttua lähinnä Charles Bukowskin kirjoista, ja innostuin kapakan runoillasta, jossa sai juoda keskikaljaa ja olla muka rentturunoilija. Se oli minusta sellaista viehättävän kotikutoista Bukowskia”, Miettunen kuvailee.

”Aloitin esityksen puhumalla tavallisesti mikrofoniin, mutta kiipesin ennen pitkää ravintolan pöydille, joita pitkin kiertelin.”

Kun Miettunen kokeili itse runonlausuntaa, hänen esiintymisensä saivat heti huomiota paikallisissa lehdissä, joissa häntä kuvattiin jonkinlaiseksi esittävän runouden sanansaattajaksi Oulussa. Hän organisoi myös runoiltoja, joissa hän varsinkin alkuun esiintyi pääasiassa yksin omalla tyylillään.

”Aloitin esityksen puhumalla tavallisesti mikrofoniin, mutta kiipesin ennen pitkää ravintolan pöydille, joita pitkin kiertelin. Välillä saatoin nousta jopa katsojien olkapäille. Se oli hyvin esityksellistä.”

Miettunen pääsee selvästi vauhtiin keskustelun edetessä. Kuvaillessaan esiintymistyyliään hän nousee ylös demonstroimaan, kuinka liikkui esitystensä aikana yleisön joukossa. Miettunen ei kuitenkaan enää kokisi tarvetta esittää runoutta samalla tavalla kuin nuorempana.

”Enää en kavahda sitä, että ihminen vain seisoo ja lausuu runoja”, Miettunen toteaa.

”Omasta mielestäni olin vähän väärässä, sillä kyllähän ihmisen karisma ja tekstin sisältö välittyy ilman, että täytyy alkaa tuolla tavalla ulkomusiikillisesti pätemään.”

Tyhjiltä kaduilta kulttuuripääkaupungiksi

Nykyisin Miettunen toimii lähinnä kulissien takana kulttuurituottajana ja pääsee hyödyntämään luovuuttaan uusin tavoin. Pääasiallinen toimenkuva Miettusella on ollut jo miltei 20 vuotta Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaalin tuottajana, joka pitkälti täyttää hänen kalenterinsa vuosittain tammikuusta syyskuuhun.

Oulun kulttuurielämää Miettunen on päässyt näkemään monipuolisesti vuosien varrella, ja muutos on hänen mielestään ollut valtava.

”Ylipäätään kulttuurielämä on räjähtänyt täysin uusiin ulottuvuuksiin.”

”Vertaan mielessäni nykyistä tilannetta 1980-luvun alun Ouluun, jolloin kolmannen sektorin kulttuuritoiminta oli vähäistä. Mielikuvani siitä ajasta on, että oli syksy, kylmä ja pimeää, missään ei ollut ketään ja peltipurkit kolisivat kaduilla. Siitä on tultu tähän tilanteeseen, jossa erityisesti ruohonjuuritason kulttuuritoiminta on älyttömän vilkasta ja monipuolista. Ylipäätään kulttuurielämä on räjähtänyt täysin uusiin ulottuvuuksiin”, hän analysoi.

Oulun suhteellisen tuoretta valintaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026 tai sen kaupungille tarjoamia mahdollisuuksia hän ei kuitenkaan lähde vielä kommentoimaan.

”Prosessi on vielä sen verran alkutekijöissä ja hankkeet ovat vielä haussa. Nyt ollaan vielä jonkinlaisessa välitilassa, mutta uskon ja tiedän, että älyttömän hyviä hankkeita on tulossa. Ne tulee vielä synkronisoida niin, että saadaan hyvä ja tasapainoinen kokonaisuus, jotta ulkopuolisetkin voivat nähdä Oulun olevan kulttuurikaupunki.”