Kulttuuri kiihdyttää Pikisaaressa uusiin ulottuvuuksiin – uusi kulttuuriyhdistys syntyi Ouluun

Vuoden 2019 lopussa perustettu TILA-taiteilijayhteisö on täyttynyt taiteilijoista ja muista kulttuurialan toimijoista. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pikisaari on jo aiemmin lunastanut asemansa tärkeänä paikkana Oulun kulttuuritoimijoille ja taiteilijoille, joten se luo mainiot puitteet myös kulttuurin monipuoliseen kiihdyttämiseen.

Nelikerroksisen rakennukseen on pakkautunut kulttuuria laidasta laitaan: kellarikerroksessa majailevat muun muassa Oulun Kirjailijaseura ja Pikisaaren Parsimo. Porraskäytävä on muuntautunut taidegalleriaksi, joka tarjoilee kuukausittain vaihtuvia näyttelyitä.

ivijalan Penkkisalista vierailija voi ostaa paikallisten tekijöiden tuotteita. Lisäksi talosta löytyy mm. radioasema, tatuointistudio, pimiö, taiteilijoiden ja käsityöläisten työtiloja, urbaania nuorisokulttuuria, keramiikkaa, grafiikaa ja bändikämppiä.

Yhteisöllisyyttä ja avunantoa

Viime vuosina pinnalla olleissa yrityskiihdyttämöissä opetellaan pitchaamaan sekä hakemaan rahoituksia. Kultuurikiihdyttämössä sen sijaan lähdetään ajatuksesta, että kohtaamiset ja poikkitaiteellisuus luovat loputtomasti uusia mahdollisuuksia luovuudelle ja kulttuurin kehittymiselle.

Jäsenille tullaan järjestämään monipuolista kurssi- ja tapahtumatarjontaa ja samalla madalletaan kynnystä päästä tutustumaan myös talon ulkopuoliseen toimintaan ja toimijoihin.

Kulttuurikiihdyttämön perusajatus nojaa yhdessä tekemiseen.

“Yhdistyksen toiminnassa törmäytetään osaajia keskenään. Tämä rohkaisee ideoimaan ja tekemään yhdessä, ja ehkä jopa saamaan niitä hulluimpiakin ideoita konkreettiseksi. Taiteen tekeminen on usein lähtökohdiltaan yksinäistä työtä, johon inspiraatiota ja virtaa saadaan usein juuri kohtaamisista ja elämyksistä”, kuvailee puheenjohtaja Jenina Bomström uunituoreen yhdistyksen tavoitteita.

”Korona-aikana kulttuuritapahtumien kadottua tarve kohtaamisille on korostunut ja kulttuurielämyksetkin jäävät helposti puuttumaan. Haluamme luoda yhteisön, jossa taide saa kukoistaa mahdollisimman monimuotoisesti maailman tilasta huolimatta – lähtökohtanamme on, että kulttuuria voidaan tarpeen mukaan kiihdyttää myös etäyhteyksien välityksellä”, hän jatkaa.

Kulttuurin kiihdyttäminen on kokeellista toimintaa, joka voi parhaimmillaan johtaa kokonaan uusien ulottuvuuksien löytymiseen. Yhdistyksen slogan ’Luovuus on luontoni’ kertoo siitä, että taide ja luovuus ovat meissä kaikissa sijaitsevia ominaisuuksia. Yhdistyksen jäseneksi tai kannatusjäseneksi saakin liittyä kuka tahansa kulttuurin ystävä.