Kulissit murtuvat PikiTalkissa – piispa Jukka Keskitalo: Miltä näytämme, on tullut yhä tärkeämpää

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo on mukana marraskuun PikiTalkissa keskustelemassa kulisseista ja niiden romahtamisesta. Illan teemat kumpuavat Edward Albeen klassikkonäytelmästä Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Keskitalo kertoo, että on todella tärkeää, että kirkko jalkautuu keskustelemaan tämän päivän yhteiskunnallisista asioista. Hän sanoo, että kristilliset arvot ja luterilainen kirkko ovat monessa suhteessa muovanneet, mitä Suomi, suomalaisuus ja eurooppalaisuus ovat.

“Ajattelen, että kirkko ei saa eristäytyä. Kirkon pitää olla mukana keskusteluissa ja tulla rohkeasti julkiseen tilaan.”

Teatteri nostaa arjen yläpuolelle, herättää ajatuksia ja parhaimmillaan myös haastaa omia ajatuksia.

“Uskon, että kirkolla on myös annettavaa tässä ajassa, kun maailmasta ajatellaan hyvin talousvetoisesti. Inhimillisyys, ihmislähtöisyys ja ihmisarvo ovat näkökulmia, joissa kirkolla olisi annettavaa jopa poliittiseen keskusteluun”, Keskitalo sanoo ja lisää, että kirkon ei ole syytä ottaa puoluepoliittisesti kantaa.

Taide nostaa arjen yläpuolelle

Taide ja teatteri ovat Keskitalolle merkittäviä asioita.

“Taide ylipäätään on tärkeää. Elämä on niin arkista ja joskus rujoakin, kun miettii kaikkia näitä käynnissä olevia sotia. Taiteessa elämän syvyys ja kauneus tulevat esille.”

Keskitalo suosittelee Oulun teatterin näytelmää, sillä se herättelee ja ravistelee.

“Näyttelijäsuoritukset ovat upeat ja näytelmä on puhutteleva.”

Keskitalo on lähtöisin pienestä maalaiskylästä, ja hänen ensimmäiset kokemuksensa teatterista olivat, kun koululla kävi vierailevia teatteriseurueita. Siitä jäi kipinä, ja hän on käynyt teatterisissa läpi elämänsä.

“Koen, että teatteri nostaa arjen yläpuolelle, herättää ajatuksia ja parhaimmillaan myös haastaa omia ajatuksia”, Keskitalo tiivistää.

Kulissit kahlitsevat ja suojelevat

Keskitalo pohtii, että on yleisinhimillistä, että ihminen pitää yllä kulissia suojellakseen tai peittääkseen jotain. Kulissien kaatumiseen liittyy häpeän tunne, joka on ihmiselle vaikea. Jos kokee epäonnistuvansa esimerkiksi parisuhteessa tai työssään, saattaa olla helpompi ylläpitää kulisseja kuin myöntää totuutta.

Somessa on paine kaunistella omaa elämää. Näytetään vain kauniita kuvia, hienoja ruokia ja elämän kohokohtia.

“Kulissien ylläpitämisestä tulee helposti negatiivinen kuva, ja sitähän se onkin, jos se on totuuden vastaista peittelyä. Mutta on siinä toinenkin puoli. Jos ajateltaisiin, ettei olisi mitään suojamekanismeja, olisimme silloin täysin paljaita. Luulen, että ihminen ei ihan sitä kestäisi. Suojaavat rakenteet voivat olla hyviä ihmisen mielenterveyden kannalta.”

“Toisaalta jos kulissit eivät ole millään tavalla totta ja kuva, minkä annamme itsestämme, on täysin ristiriidassa todellisuuden kanssa, asiasta voi tulla ihmiselle raastava ja koetteleva. Ajattelen, että tosiasioiden tunnustaminen ja vääränlaisen ja valheellisen kulissin riisuminen on hyvästä”, Keskitalo sanoo.

Sosiaalisen median uudet kulissit

Julkisuus ja sosiaalinen media on tuonut kulissien ylläpitämiseen uuden näkökulman. Tähän on vaikuttanut somen lisäksi tosi tv -ohjelmat. Siitä miltä näytämme ja miten näyttäydymme, on tullut yhä tärkeämpää.

Joku toinen ihminen saattaa myös todeta, että minun elämäni on huonoa, koska se ei ole ideaalikuvan mukaista.

Sosiaalisessa mediassa on suuri paine ylläpitää positiivisia kulisseja, vaikka oma elämä olisi tavallista ja tylsää.

“Somessa on paine kaunistella omaa elämää. Näytetään vain kauniita kuvia, hienoja ruokia ja elämän kohokohtia. Tämä saattaa ahdistaa ihmisiä, jotka tuntevat, ettei heillä ole esittää mitään tuollaista omassa elämästään.”

“Jos todellisuus ja itselle somessa luotu kulissi ovat liian paljon ristiriidassa, voi äärimmäisessä tapauksessa tapahtua persoonan hajautuminen. Näin voi käydä, jos alkaa luoda varjoroolia itselleen ja vielä uskoa siihen. Joku toinen ihminen saattaa myös todeta, että minun elämäni on huonoa, koska se ei ole ideaalikuvan mukaista.”

“Itsekin laitan postauksia hyvistä hetkistä ja ymmärrän hyvin, että se ei ole koko kuva minunkaan arjestani. Varmasti moni muukin tekee näin. Olennaista on, että tiedostaa, että tämä on vain osa kuvaa”, Keskitalo painottaa.

Keskitalo kertoo, että sosiaalisella medialla on myös paljon positiivisia funktioita. Se on ollut useille yksinäisyyttä helpottava tekijä. Kulissien ja tabujen murtumisesta on ollut myös hyötyä, vaikka samalla some on luonut uusia kulissien ylläpitotarpeita ja paineita.

“Mielenterveyden ongelmat ovat perinteisesti olleet tabu. Positiivista on tabun murtuminen. Nykyään ihmiset uskaltavat puhua esimerkiksi masennuksesta.”

Ydinperheideaali

Edward Albeen näytelmä on vahva kritiikki 1950-luvun amerikkalaista ydinperheideaalia vastaan, jossa isä toi leivän pöytään, kotiäiti huolehti perheestä sekä kuuliaisista lapsista.

“Näytelmän ydinperheideaalista tuli mieleeni Onnenpäivät-sarja, jota minunkin nuoruudessani kovasti katsottiin. Siinä isä kävi töissä ja äiti oli kotiäiti ja mukana oli amerikkalaisen unelman tavoittelua. Albeen näytelmä nousee tämän tyyppisestä asetelmasta ja kääntää sen ylösalaisin”, Keskitalo pohtii.

“Pintatasolla näytelmä heijastelee amerikkalaista stereotyyppistä ideaalia, mikä ei ihan sellaisenaan ole koskaan Suomessa ollut totta.”

“Näytelmän kautta voidaan kuitenkin puhua symbolisella tasolla monenlaisista vallankäytön asetelmista ja tabuista, jotka ovat nyky-Suomessakin todellisuutta”, Keskitalo tarkentaa.

Ihmiset katkeroituvat ja lannistuvat, jos epäonnistuvat elämän varrella.

Keskitalon mukaan perhemuodot ovat Suomessa ja kaikkialla maailmassa moninaistuneet. Ydinperhe, isä ja äiti sekä kaksi tai kolme lasta ei ole enää ainoa malli, vaikka se tosin edelleen on monen toiveena.

“Vaikka yhteiskunta on vapaamielisempi ja sallivampi, tutkimusten mukaan uskollinen parisuhde, lasten saaminen ja perheen perustaminen on yllättävän korkeassa kurssissa nuorten aikuisten elämässä.”

“On kuitenkin selvää, että perhemuodot ovat moninaistuneet ja erilaisia perhemuotoja on yhä enemmän. On tärkeätä, että yhteiskunta ja myös kirkko, antavat tukensa erilaisille perheille. Sekin on syytä perhekeskustelussa muistaa, että yhden hengen talouksien määrä kasvaa.”

Ihanteita kohti

Nykyisessä moninaisuuksien todellisuudessa, kaikki eivät jaa vain yhdenlaista avioliiton ihannetta. Piispan mukaan ihanne elämän mittaisesta sitoutumisesta ja parisuhteesta ei ole kuitenkaan huono ideaali.

Tärkeintä on, että muistettaisiin yhteinen ihmisyys, että emme kulkisi toistemme ohi.

“Tosiasia on, ettemme aina yllä ihanteeseen. Jos ihanne ei toteudu, se ei merkitse sitä, että tavoite olisi huono. Elämän realiteetit vain ovat sellaiset. Emme me muutenkaan aina pääse tavoitteisiimme, mutta silti kannattaa tavoitella.” piispa pohtii.

Elämässä on toivoa

Yhteiskunnan arvot ovat koventuneet ja sen asettamia ihanteita on entistä harvempien mahdollista saavuttaa. Sosiaalinen media luo uusia paineita. Ihmiset katkeroituvat ja lannistuvat, jos epäonnistuvat elämän varrella. Media ja some syöttää kuvia ihanasta ihanteellisesta elämästä, mutta valheellinen kulissikaan ei ole ratkaisu.

“Jos ihminen on lyöty maahan useita kertoja, on esimerkiksi hakenut töitä kymmeniä tai satoja kertoja, eikä ole tullut kutsua työhaastatteluun, en haluaisi vastata kevyesti, että ylläpidä vain positiivista mieltä. Se voi olla jälleen yksi kylmä rätti vasten kasvoja”

“Ajattelen kuitenkin, että niin kauan, kun on elämää, on toivoa. Toivon sanoma on ihan kristillisen uskon ytimessä. Koen, että minun tehtäväni piispana on viestittää siitä, että on toivoa. Asiat voivat muuttua huonommiksi, mutta ne voivat muuttua myös paremmiksi”, Keskitalo tähdentää.

“Jokainen meistä voi olla joskus tilanteessa, että on toivoton. Olisi tärkeää, että jokaisella olisi edes yksi ihminen, jolle puhua. Tärkeintä on, että muistettaisiin yhteinen ihmisyys, että emme kulkisi toistemme ohi.”