Koiteli elää -festivaali julkisti ohjelmistonsa – Juha Tapio ja muita suosikkiesiintyjiä Kiiminkiin

Koitelin elää -festivaalin vuotuisiin vetonauloihin kuuluu musiikin lisäksi tulilla valaistu koskimaisema hämärtyvässä kesäillassa. Kuva: Pasi Rytinki

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koitelinkosken luonnonkauniissa maisemissa juhlitaan Koiteli elää -festivaalin merkeissä jälleen ensi elokuussa. Festivaali on nyt julkistanut lähes koko ohjelmistonsa.

Koiteli elää järjestetään Kiimingin Koitelinkoskella nyt jo 13. kerran 15.–16. elokuuta 2025.

Ensi vuoden festivaalilla esiintyvät perjantaina Egotrippi, Ursus Factory, Laura Voutilainen, Irina, Malla ja Lyyti sekä yksi vielä julkaisematon paikallinen esiintyjä. Lauantaina vuorossa ovat Juha Tapio, Suurlähettiläät, Waldo’s People, Saimaa, Asa, Frans Harju, Rebekka Holi ja Rällä.

Festivaalin perinteisiin kuuluu lipunmyynnin aloittava iltatapahtuma Kiimingissä. Tänä vuonna se on 16. joulukuuta K-Supermarketin aulassa Mirandasin tiloissa. Liput tulevat samaan aikaan myyntiin myös Tiketissä.

”Lipunmyyntitapahtumassa on ollut aina huikea meininki. Meidän tiimille on myös omanlaisensa joululahja tavata seuraavan vuoden lippuja ostamaan tulleita festarivieraita, tunnelma on aina niin mainio! Glögiä on tietysti tarjolla ja tiernapojat vierailevat”, kertoo Koiteli elää ry:n taiteellinen johtaja Sipe Åqvist festivaalin tiedotteessa.

Koiteli elää -festivaalin alue koostuu Koitelin Sahasaaressa sijaitsevista kahdesta lavasta sekä Koitelinkoskentien puoleiselle alueelle rakennettavasta sisääntulo- ja loungealueesta, jossa on tarjolla DJ-vetoista musiikkia ja muuta alueohjelmaa.