Kohti korona-apatian päätöstä – Ellinoora laulaa espoolaiselle drive-in-yleisölle

Ellinoora aikoo vetäistä parkkihallissa akustisen setin. Sekä yleisö että esiintyjät odottavat jo malttamattomana normiajan koittamista. Kuva: Juuso S.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Intiimille drive-in-keikalle pääsee sisään poikkeuksellisesti rajattu, pieni määrä liveyleisöä. Yleisö seuraa keikan autoistaan käsin. Espoon Tapiolassa 11. toukokuuta järjestettävä tapahtuman järjestää EasyPark, joka arpoo keikalle pääsevät onnekkaat etukäteen somekilpailun kautta. Kisa on auki vielä 9. toukokuuta asti.

Ellinooralle rakennetaan halliin lava ja hän esiintyy akustisesti kitaran säestyksellä. Keikalle on varattu 13 autopaikkaa, joten katsomoon otetaan 65 katsojaa eli arvonnan 13 voittajaa voivat kutsua henkilöautollisen kavereita kyytiinsä.

Nyt tarvitaan hulluja ideoita

Oululainen Ellinoora on yksi tämän hetken suosituimmista suomalaisartisteista. Hänet tunnetaan persoonallisesta äänestään, koskettavista sanoituksistaan ja isoista popmelodioistaan.

Vuoden Naissolistiksi Emma Gaalassa 2020 valittu Ellinoora on valovoimainen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn.

”Ihanaa päästä pitkästä aikaa laulamaan yleisölle. Keikka tulee olemaan monella tapaa erityinen: me tullaan soittamaan riisuttu akustinen setti, jossa biisit ovat pääosassa ja musiikki lähellä kuulijaa”, sanoo Ellinoora.

”Parkkihallin akustiikka jännittää ja kiehtoo, uskon että tulemme jakamaan hienon hetken yhdessä. Näinä aikoina tarvitaan innovatiivisuutta ja hulluna ideoita. Tää tulee varmasti olemaan niin yleisölle kuin mulle täysin uusi ja spesiaali keikkakokemus”, Ellinoora arvelee.

Ellinooran elokuussa 2019 julkaistu toinen albumi Vaaleanpunainen vallankumous nousi ilmestymisensä jälkeen suoraan virallisen albumilistan ykköseksi ja tuorein hitti Dinosauruksii lukeutuu tämän hetken kuunnelluimpiin kappaleisiin.