Kirpputoritapahtuma Pikku Berliino tuo maailman makuja ja musiikkia Dammisaaren Rapumajalle
Tähtimoottori ja Jussi Alaraasakka esiintyivät elokuussa Rapumajan pihalla soittaen elektronista musiikkia. Kuvat: Harri Kononen
Hupisaarilla sijaitseva Rapumaja on kaikille avoin toimintapaikka, jossa yhdistyvät muun muassa kaupunkiviljely, taide ja tapahtumat. Viimeisimmät tempaukset ovat olleet Oulun suomalais-japanilaisen yhdistyksen järjestämä Shiroi Chaya -taideteehuone sekä elektroniseen musiikkiin keskittynyt ilta.
”Kesällä järjestimme Oulun kaupungin kanssa yhteistyössä myös kaksi Puistopiknik -tapahtumaa”, kertoo tuottaja Harri Kononen.
Majan tapahtumat ja työpajat ovat aina kaikille avoimia ja ilmaisia, kuten myös tuleva Pikku Berliino. Taidetyöpajat ovatkin olleet erittäin suosittuja.
”Taiteilja Hanna Holopaisen pitämä action painting -työpaja oli todella mielenkiintoinen”, Kononen kertoo.
Pieni pala Berliiniä
Tuleva tapahtuma eroaa perinteisemmistä kirpputoreista siten, että mukana on myös livemusiikkia ja ruuan myyjiä.
”Berliinissä kirppistapahtumat ovat usein semmoisia, jonne tullaan viettämään aikaa ja nauttimaan tunnelmasta, vaikka ei mitään ostaisikaan”, kertoo Kononen.
Musiikillisesta annista vastaa oululainen kansanmusiikkiduo Rällä ja tapahtumassa on mukana myös useita muita taiteilijoita.
Nälkää voi hoitaa nauttimalla suomalaista, intialaista tai kiinalaista ruokaa.
”Ruuan valmistajat ovat maahanmuuttajia, jotka haluavat tuoda esille oman maansa ruokakulttuuria”, Kononen sanoo.
Kaupunkilaiset ovat saaneet varata myyntipaikan omille tavaroilleen ja niiden lisäksi voi tehdä kauppoja myös Juuttiputiikin sekä Upper Class Twat Tapes -myyjien kanssa.
–