Kirjastot kehittävät keinoja kansanvallan vahvistamiseksi – myös Oulun kaupunginkirjasto mukana

Kirjasto on monenlaisen toiminnan keskus, miksei siis kansanvallan vahvistajakin. Korona-ajan takia tosin keskustelut käydään etäyhteyksien kautta. Kuva: Kirjasto/Oukan kuva-arkisto

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kuudessa kirjastossa eri puolilla Suomea on alkanut Sitran käynnistämä hankekokonaisuus, jonka tavoitteena on kehittää ja laajentaa kirjastojen tekemää demokratiatyötä.

Kirjastoista kansanvallan foorumeita -hankekokonaisuudessa kehitetään ja testataan konsepteja, joilla kirjastoista kehitetään keskustelevan demokratian virtuaalisia ja fyysisiä kohtaamispaikkoja, osallisuuden edistäjiä ja kohtaamisten mahdollistajia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Mukana ovat Oulun, Turun, Pietarsaaren, Imatran, Inarin ja Mäntyharjun kirjastot. Sitra on hankekokonaisuuden käynnistäjä, koordinoija ja rahoittaja.

Tarkoitus tehdä jatkumoa

Kokeilujen tavoitteena on testata erilaisia vuorovaikutuksen muotoja ja parantaa kansalaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Kokeiluissa etsitään toimivia kohtaamisen muotoja ja konseptoidaan saatujen kokemusten pohjalta toimintamalleja, joilla kirjastoista voidaan kehittää kansanvallan foorumeita monilla eri tavoilla. Kaikkien konseptien on myös tarkoitus olla otettavissa käyttöön valtakunnallisesti.

Oulussa kolme mallia testissä

Oulussa järjestetään keväällä 2021 EU-teemaiset Globaalista lokaaliin -verkkokeskustelut sekä kirjastoista striimattavat Kansanvallan kahvit- ja Nyt saa sanoa -keskustelutilaisuudet.

Ensimmäinen Globaalista lokaaliin -verkkokeskustelu pidettiin 15. joulukuuta 2020, ja teemana oli EU:n ympäristöohjelma Green Deal ja sen toteutuminen paikallisesti. Toisen verkkokeskustelun aiheena on opiskelu ja uramahdollisuudet EU:ssa ja se järjestetään Eurooppa-päivän yhteydessä 11. toukokuuta 2021.

Kansanvallan kahvit -etätilaisuuksissa kuntalaiset ja päättäjät keskustelevat yhdessä ajankohtaisista teemoista. Kahvit järjestetään Teams-sovelluksen kautta 17.2.2021 ja 24.2.2021, aiheina ovat mm. nuoret mukana päätöksenteossa sekä turvetuotannon tulevaisuus. Tapahtumat ovat kaikille avoimia, linkit julkaistaan ennakkoon tiedotteissa.

Nyt saa sanoa -etätilaisuudet puolestaan mahdollistavat nuorten kuntavaaliehdokkaiden esittäytymisen. Ehdokkaat pääsevät tuomaan ajatuksiaan julki ja keskustelemaan osallistujien kanssa. Tapahtumissa esitellään ehdokkaita Oulun eri alueilta. Myös nämä tilaisuudet järjestetään Teamsin kautta alkaen 17.3.2021. 

Mistä on kyse?

– toimintamallia kehitetään kokemusten pohjalta, ja etsitään jatkuvaa rahoitusta
– Kirjastoista kansanvallan foorumeita -kokeilua on valmisteltu laajassa yhteistyössä ja mukana ovat olleet eduskunnan puhemiesneuvosto, eduskunnan kirjasto, Yleisten kirjastojen neuvosto, Suomen kirjastoseura, oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, ulkoministeriö, Euroopan komission Suomen edustusto, Nuorisovaltuustoliitto, Kuntaliitto sekä Sitra
– Oulun kaupunginkirjaston yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Oulun kaupungin kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta, Nuorten politiikkakoulu, ONE Oulun nuorisovaltuusto ja Pohjois-Pohjanmaan liitto
– Suomen kaltaiselle pienelle maalle kansalaisten luottamus toisiinsa ja yhteiskunnan instituutioihin on edelleen ja tulevaisuudessa ensiarvoisen tärkeä voimavara
– edellyttää, että kaikilla on mahdollisuus saada luotettavaa tietoa omaan elämäänsä vaikuttavista päätöksistä sekä tulla myös kuulluksi itseään koskevissa asioissa