Kirjailija Arto Annalan eläinhahmot seikkailevat Oulussa – mikä on Kiikelinsaaren aarre ja Tähtitornin kummitus?

Oululaisen Arto Annalan kodin seinillä kiertää pitkä hylly, jossa komeilevat kaikki Aku Ankan taskukirjat, esitellen yhteneviä selkämyksiään. Tarinoita rakastava esikoiskirjailija omistaa yli 70 Stephen Kingin teosta ja kertoo lukeneensa lapsena moneen kertaan kaikki Viisikko-kirjat.

Sen lisäksi, että Annala sukeltaa mielellään erilaisten kirjailijoiden luomiin maailmoihin, on kirjoittaminen kuulunut hänen elämäänsä yli 20 vuoden ajan.

Vuonna 2021 ilmestyi Annalan esikoisteos Alakko nää mua – satua ja totta Oulusta. Kirja sisältää lapsille suunnattuja tarinoita, joissa persoonalliset eläinhahmot seikkailevat eri puolilla Oulua.

”Olen käynyt Oulu-opiston proosaryhmässä jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Opettaja antoi kerran tehtäväksi kirjoittaa jostain tutusta paikasta. Oma poikani on nimeltään Kasperi, joten siitä tuli yhden siilin nimi, ja sijoitin kaikki tarinan hahmot Ainolan puistoon”, Annala kertoo.

Kirja ei syntynyt yhdeltä istumalta, vaan Annala kertoo kehitelleensä tarinoita pikkuhiljaa.

”Kirjoitan omassa tahdissani ja tarinoiden kokoamisessa on mennyt vuosia. Aina silloin tällöin on tullut uusi idea, joka on jäänyt ensin mieleen hautumaan, ja sitten se on lopulta päätynyt tekstiksi”, hän sanoo.

Satua ja totta

Kirjassa esiintyvät hahmot ovat kaikki eläimiä, joilla jokaisella on oma persoonansa. Kasperi-siili on hieman ujo ja varovainen, Malla-siili puolestaan tomera ja itsepäinen. Nuppi, tuttavallisemmin Nupe-orava, on vilkas pieni hölmöläinen, jolle oravatyttö Tiiti saapuu kirjan loppupuolelle pitämään vähän jöötä. Viisas Rainer-varis tuntuu tietävän lähes kaiken Oulun paikallishistoriasta, ja haluaakin kertoa siitä kaikille –  oli kiinnostuneita kuulijoita tai ei.

Tarinoiden sisällä pääsee tapaamaan myös muita eläimiä kuten pöllön, kissoja, rotan ja jopa ihka oikean polliisikoiran.

”Hahmot ovat selkeästi eläimiä, joilla on omat rajoituksensa. Ne eivät esimerkiksi kävele kahdella jalalla tai availe ovia”, kuvailee Annala.

Tarinat kuljettavat lukijaa sankareiden perässä oululaisille tuttuihin paikkoihin. Kertomuksiin sisältyy lapsille sopivaa jännitystä, ystävyyttä, seikkailumieltä sekä onnellisia loppuratkaisuja. Annala on ujuttanut taitavasti mukaan myös aitoa historiatietoa, jonka avulla eri paikat ja historialliset tapahtumat avautuvat syvemmin myös aikuiselle lukijalle.

”Tein historiaosuuksia varten tutkimustyötä, etsin netistä tietoa ja tarkistin niitä useasta eri lähteestä.  Kun sijoitin yhden tarinan Tähtitornin kahvilaan, kävin paikan päällä katsomassa, miten hahmot voivat siellä liikkua eri kohdissa”, kirjailija kertoo.

Historiaosuuksia lukuun ottamatta tarinat ovat Annalan mielikuvituksen tuotetta. Hän on kuitenkin ammentanut ideoita oululaisista ilmiöistä ja kuulemistaan tarinoista.

”Ilmakitarakisoista tuli mieleen, että ehdottomasti Nupen pitää soittaa häntäkitaraa. Tähtitornin kummitus puolestaan kumpusi siitä, kun kerran ollessani työharjoittelussa eräässä keittiössä, kertoi emäntä ovien paukahtelevan itsestään, ja että tuoleja oli nosteltu pöydille. Ajattelin, että Tähtitornissahan voisi myös kummitella, vaikka kyllä sekin tarinassa lopuksi selviää, mikä siellä oikeasti ääntä pitää”, kertoo Annala.

Käsikirjoituksesta kirjaksi

Oulu-opiston proosaryhmän opettaja Anna Tilvis on rohkaissut Annalaa käsikirjoituksen työstämisessä sekä oikolukenut tekstin.

”Lähetin teoksen moneen kustantamoon, ja sitten Koikkela Kustannuksen Kirsi-Maria Hiltunen innostui kirjasta. Hän puolestaan tunsi Luova lintu -mainostoimiston Eija Järvelän, joka lähti mukaan kuvittajaksi”, kertoo Annala.

Kirja sisältää paljon värikkäitä kuvia, joita lapset saavat lukiessaan ihastella. Kuvista löytyy myös tunnettuja rakennuksia, joiden kanssa piti kuitenkin olla tarkkana.

”Minulle oli uutta tietoa se, että läänihallitukselta pitää kysyä lupa vaakunoiden käyttöön. Polliisikoiran liivissä ei saanut käyttää poliisivaakunaa ollenkaan”, Annala kertoo.

”Jos Toripolliisin kuvan haluaa julkaista kaupallisessa teoksessa, siitä maksetaan Mikkosen perikunnalle korvaus. Onneksi meillä oli kokenut graafikko tekemässä kuvia, joka tiesi nämä asiat”, hän jatkaa.

Kirjan kustantamista on ollut tukemassa usea oululainen yhteistyökumppani: Museo- ja tiedekeskus Luuppi, Lasten kulttuurikaupunki, Ruskotunturi, Saaga Shop, Kahvila Kiikku, Choco Somnia sekä Leluaitta kokivat arvokkaaksi lähteä tukemaan paikallisuutta esiinnostavaa teosta.

Koikkela Kustannus on Ruukissa sijaitseva pienkustantamo, joiden valikoimiin kuuluu kirjojen lisäksi muun muassa tauluja, kortteja, tarroja, asuja ja tehtäväkirjoja. Kustantaja näki myös Annalan kirjassa potentiaalin muokkautua lasten tehtäväkirjaksi.

”Kaikki tehtävät liittyvät jollain tavalla alkuperäisen kirjan tarinoihin. Siellä on Oulu-rasteja, väritystehtäviä ja muita pieniä pähkinöitä”, Annala kuvailee.

”Näkisin, että molemmat kirjat sopisivat oikein hyvin kouluihin ja päiväkoteihin”, hän lisää.

Kaiken välissä sotku

Annala saa usein kirjoitusidean, jossa hänelle tulee oivallus tarinan alusta tai lopusta. Väliosaa hän kuvailee sotkuksi.

”Sotku on se kaikkein työläin osuus, jossa tarina pitää saada jollain tavalla menemään kohti loppua. Minulla tulee usein kiire mennä loppuun, vaikka pitäisi malttaa pysyä kärsivällisesti keskivaiheessa”, tuumaa Annala.

”Tarinassa pitää olla jokin kulminoitumispiste. Helpompaa on silloin, kun keksii ensin alun, niin ei ole kiire loppuun”, hän lisää virnistäen.

Kirjailija nauttii itse teoksista, joissa on onnellinen loppu.

”Inhoan kirjoja, joissa loppu on surullinen, siitä ei jää yhtään hyvä mieli. Kingin kirjatkin päättyvät joskus ikävästi, mutta viime aikoina hänkin on alkanut kirjoittaa kutakuinkin onnellisia loppuja. Ehkä hän on iän myötä pehmentynyt”, tuumii Annala.

Kirjailija kiittelee proosaryhmää, josta hän on saanut, ja saa edelleen potkua luomistyöhön.

”Ilman ryhmää en varmaan saisi mitään valmiiksi. Kun sieltä saa tehtäviä, tulee kirjoitettua. Myös omista kirjoituksista saatu palaute auttaa kehittymään. Kyllä se joskus harmittaa, jos joku ei ymmärrä omaa tekstiä niin kuin itse on tarkoittanut, mutta siitä se alkaa selvetä”, Annala kuvailee.

Uuden kirjan aihiot ovatkin jo alkaneet muotoutua, ja niiden parissa on hyvä lähteä tekemään työtä kohti toista julkaisua.