Kierikki halutaan nostaa arvoiseensa asemaan – paikan ainutlaatuinen esihistoriallisuus useille vielä tuntematonta

Kierikki koostuu Muinaiskeskuksesta sekä kivikauden kylästä, joissa paikallinen esihistoria herätetään eloon. Kuva: Kierikki

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kierikissä valmistaudutaan tulevaan kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026, jossa se on mukana jo tänä vuonna alkavalla Ikiaikaiset selviytymistaidot -projektilla. Osana laajamittaista työtä on tehty myös brändiuudistus, jossa on mietitty Kierikin markkinointiviestintää sekä laajemmin myös sen koko toimintaa.

Kierikille on myös luotu uusi visuaalinen ilme ja äänensävy sekä tarkennettu pääviestejä, joita halutaan välittää. Myös nimi on lyhennetty Kierikkikeskuksesta Kierikkiin.

Kierikki halutaan nostaa arvoiseensa asemaan yhdeksi Oulun seudun merkittävimmistä matkailukohteista.

”Tavoitteenamme on, että yhä useampi lähiseudun asukkaista ja tietysti myös yhä suurempi joukko matkailijoita vierailee siellä vuosittain. Yllättävän monelle kivikaudesta kertova tiedekeskus on nimittäin edelleen vieras paikka”, museo- ja tiedekeskuksen johtaja Pekka Olsbo kertoo.

kierikkilogo

Kierikin uusi logo.

Logossa neljä kiveä

Yhdessä Kierikin kanssa uudistusta on ollut tekemässä Kolmannen polven strategi Juhani Parhiala. Visuaalisesta toteutuksesta on vastannut Oulun museo- ja tiedekeskuksen visualisti Juri Koivusilta ja Copywriterina on toiminut myös oman talon digitaalisen viestinnän asiantuntija Riikka Harjula.

Kokonaisuudessaan uusi brändi on tummanpuhuva ja mystinen. Asiakkaille uudistus näkyy selkeimmin visuaalisissa ratkaisuissa. Värimaailma on saanut inspiraation aamun sarastuksen hetkestä, jolloin valo vähitellen kirkastaa tumman maailman. Tunnus muodostuu merkin ja tekstiosan yhdistelmästä. K-kirjaimen muotokieli on syntynyt luonnon muodoista, neljästä ulkoa poimitusta kiven palasesta.

Eläinmuseon eläimiä esille

Kierikki avaa ovensa yleisölle tiistaina 4. kesäkuuta. Tämän kesän uutuutena on näyttely Luontoretki kivikaudelle. Näyttely sijaitsee Muinaiskeskuksessa ja se vie kävijänsä tutustumaan Suomen luontoon ja sen vaiheisiin jääkaudelta alkaen. Näyttelyssä on esillä myös täytettyjä eläimiä Oulun yliopiston eläinmuseon kokoelmista.

Kierikin tapahtumakesä käynnistyy lauantaina 8. kesäkuuta seikkailupäivällä, jonka teemana on Luontoretkellä. Seikkailupäivä on koko perheelle tarkoitettu päivä, jolloin Kierikki tarjoaa monenlaista tekemistä jousiammunnasta ja tuohisormusten valmistamisesta tikkupullien paistamiseen. Lisäksi Kierikissä vietetään tulevana kesänä perinteisiä Muinaismarkkinoita sekä Muinaistulien öitä.