Kierikissä järjestetään tulevana kesänä jälleen moottorisahataidekurssi – pärinä kiinnostaa myös naisia

Kierikissä järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 veistoskurssi, jossa myös Kari Tykkyläinen oli vetäjänä. Kuva:Luuppi

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kesäkuun puolivälissä järjestetään Kierikissä jälleen jo neljäs moottorisahataidekurssi. Kurssin opettajana toimii pudasjärveläinen taiteilija Kari Tykkyläinen.

Koronarajoitusten vuoksi kurssille otetaan tänä vuonna vain 12 sahankäyttäjää. Vuodesta 2017 alkaen järjestetty kurssi on ollut suosittu, vuoden 2019 kurssilla oli 24 osallistujaa.

Kierikin kursseille on osallistunut kokeneiden sahankäyttäjien lisäksi useita vasta-alkajia. Kierikin ”matalan kynnyksen” sahauskurssi on kannustanut monia uuden harrastuksen pariin.

”Vuoden 2019 kurssilla joukossa oli viisi naista. Nytkin naisten kiinnostus moottorisahataiteen tekemiseen on ollut suurta. Kierikin kursseille on osallistunut kokeneiden sahankäyttäjien lisäksi useita vasta-alkajia, ja kurssi onkin saanut kiitosta matalasta osallistumiskynnyksestä”, kertoo Kierikin intendentti Leena Lehtinen.

”Veistosten aihe on tänä vuonna vapaa eikä kilpailua järjestetä, koska tärkeintä on iloita omasta luovuudesta ja uuden taidon oppimisesta. Kurssilta saa kipinää uuden harrastuksen pariin, joka sopii korona-ajan luontoarvoja korostavaan henkeen hyödyntäen sitä mitä tässä maassa riittää: metsää. Moottorisahataide sopii kaikille ja tuo iloa elämään”, iloitsee Lehtinen.

Ulkopuolisetkin voivat tulla katsomaan

Kurssin mahdollistaa Valto Pernu-säätiön avustus Kierikki ry:lle vuonna 2020 sekä StoraEnson lahjoittamat puut.  Kurssi järjestetään Kierikki ry:n ja Museo- ja tiedekeskus Luupin Kierikkikeskuksen yhteistyönä.

14.–16. maanantaista keskiviikkoon klo 9–16 järjestettävän kurssin osallistumismaksu on 70 euroa sisältäen sahauspuut ja opastuksen kolmelle päivälle. Kurssilaiset voivat pitää työnsä itse. Loput jaetaan ilmaiseksi tai sijoitetaan Kierikin ulkoalueelle.

Ulkopuoliset voivat tulla seuraamaan kurssia omasta turvallisuudestaan huolehtien.  Kierikkikeskuksen päärakennus ja ravintola ovat avoinna kaikkina kurssipäivinä kello 10–16.

Ilmoittautumiset Kierikkikeskuksen asiakaspalvelun sähköpostiin asiakaspalvelu@kierikki.fi