Kempeleläisen opettaja Aino Leppäsen turhautumisesta syntyi hauska kirja
Äidinkielenopettaja Aino Leppänen on huolissaan nuorten kielitaidosta. Lukeminen vähenee ja nuoret näkevät kieltä lähinnä Snapchatin viesteissä ja WhatsAppissa, teksteistä puuttuvat isot kirjaimet ja välimerkit.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Olen antanut tehtävän viisitoista minuuttia sitten, ja tällä hetkellä sen kimpussa on kokonaista kaksi opiskelijaa. Tässäpä tilastoa: kaksi opiskelijaa tekee annettuja tehtäviä, viisi opiskelijaa pelaa tietokonepeliä, yhdellä on Netflix-sarja kesken, kolme opiskelijaa hinkkaa puhelimiaan, neljä opiskelijaa on syventynyt erittäin tyhjänpäiväiseen keskusteluun. Yksi nukkuu. Seitsemän on jättänyt tulematta tunnille syystä tai toisesta. Usein siitä toisesta, kun ei vaan jaksa herätä.
Näin sanailee Aisku, nelikymppinen lukion opettaja, jonka hermot ovat koulumaailmassa melkoisen koetuksella. Tarinan taustalla on kempeleläinen opettaja Aino Leppänen, jolle kirjailijan homma on rakas ja välillä myös raskas intohimo.
”Opiskeluaikoina Terhi Törmälehto totesi, että kaikki äidinkielen opettajathan ovat wannabe-kirjailijoita”, Leppänen muistelee.
Leppänen ei jättäytynyt wannabe-tasolle – hän on julkaissut kaksi kirjaa, joista tuorein Terkuin ope (Myllylahti, 2022) oli viime kevään ehkä hykerryttävin uutuus.
Mutta mistä kaikki alkoi? No, ketutuksesta. Leppänen myöntää, että mielen päällä alkoi olla uupumusta ja tuskastumista niin rakkaaseen opettajan työhön.
”Jos opettaja kirjoittaa kirjan koulumaailmasta, niin toki siellä on omakohtaisia asioita.”
Klassisesti voisi kysyä: kuinka paljon kirjassa on omakohtaista kokemusta?
”Jos opettaja kirjoittaa kirjan koulumaailmasta, niin toki siellä on omakohtaisia asioita. Mutta tämä ei ole yhden lukuvuoden kuvaus, vaan kokoelma uran varrelle osuneita sattumuksia. Ja tarina on täysin keksitty.”
Äitienpäivälahjaksi kustannussopimus
Leppänen sai ensimmäisen lapsensa 17-vuotiaana. Sisukas nuori nainen päätti silti suorittaa lukion ja tähdätä reippaasti yliopisto-opintojen pariin.
”Kai sitä oli riittävän nuori, kun en edes ajatellut, ettei olisi mahdollista suorittaa yliopisto-opintoja taaperon kanssa. Pääsin opiskelemaan varasijalta, ja suomen kielen laitoksella oli kyllä välillä sellainen huijarisyndrooma-olo, että ei kai minun nyt oikeasti kuuluisi olla täällä.”
Leppänen valmistui, työskenteli opettajana ja tapasi nykyisen miehensä koulumaailmassa. Esikoistytär on varttunut jo parikymppiseksi, ja arkea tahdittavat kotona nyt 8- ja 6-vuotiaat lapset.
”Tämä kirja kumpusi väsymyksestä työhön ja tietystä epävarmuudesta siitä, mikä tämän työn tarkoitus oikein on.”
Teiniäitiyden kokemuksista syntyi Leppäsen ensimmäinen kirja Positiivinen yllätys, joka julkaistiin vuonna 2019. Toinen romaani antoi odottaa itseään muutaman vuoden, mutta unelma ei jättänyt rauhaan; Leppänen halusi vielä kirjan, jossa olisi hänen nimensä kannessa. Koska opettajan työ kuitenkin vei arjen voimavaroista ison haukkauksen, lähti teksti liikkeelle tämän kuormituksen purkamisesta.
”Tämä kirja kumpusi väsymyksestä työhön ja tietystä epävarmuudesta siitä, mikä tämän työn tarkoitus oikein on. Aluksi tiedostoon purkautuivat kaikki negatiiviset asiat.”
Tarinaksi hahmottuminen vei aikaa, ja ensimmäinen kustannustoimittajapalaute oli hieman lannistava: teksti oli hyvää, mutta siitä puuttuivat henkilöhahmot ja juoni.
”Kun pääsin juttelemaan käsikirjoituksesta Myllylahden kustannustoimittajan kanssa, käsikirjoitus alkoi hahmottua varsinaiseksi tarinaksi. Tästä ei olisi tullut kirjaa ilman ammattilaisen ohjausta, siitä kustannustoimittajalle iso kiitos”, Leppänen toteaa.
Prosessi vei energiaa
”Onhan se aika raastavaa kirjoittaa ja käyttää siihen paljon aikaa ja voimia, kun samalla tietää, että ei ole mitään takeita siitä, julkaistaanko kirjaa koskaan. Kärsimättömälle ihmiselle olisi parempi, jos kaikki olisi eilen valmista!”
Asiaa ei auta se, että Leppänen omien sanojensa mukaan ”alkaa luottaa itseensä ehkä vuonna 2023”.
”Joka toinen päivä ajattelen, että kyseessä on universumin hienoin teksti ja joka toinen päivä ajattelen, että tämä on ihan hirveää kuraa, ei tätä voi mihinkään lähettää enkä edes halua, että kukaan lukee tätä. Ja sitten vain yrittää pitää kiinni siitä, että tämä on minun unelmani.”
Ei kahta kolmannetta
Kolmannen kirjan kustannussopimus allekirjoitettiin tänä vuonna. Terkuin ope saa jatkoa tällä tiedolla keväällä 2023.
”Olin jotenkin aivan hämmentynyt, että sopimusta tarjottiin, kun käsikirjoitus oli luettu ja palaute annettu. Olen liian tottunut siihen, että pitää jännittää ja valvoa öitä.”
”Jos leipä olisi tästä kiinni, se olisi ihan hirveää.”
Matkan varrella Leppänen on monta kertaa miettinyt, että on onni, kun kirjojen teko tapahtuu oman työn ohella.
”Jos leipä olisi tästä kiinni, se olisi ihan hirveää. Pari kertaa on käynyt mielessä, että elämä olisi ehkä tasapainoisempaa, jos ei olisi jatkuvasti jokin kirjaprojekti käsillä. Mutta ajatus ei anna rauhaa, kun tätä haluaa tehdä. Ja kun on konkreettinen kirja käsissä, se jaksaa hämmästyttää.”
Myös ensimmäisestä osasta saatu hyvä palaute auttaa jaksamaan.
”Muun muassa kirjaston työntekijä sanoi, että tykkäsi hitokseen. Se oli paras palaute, jonka voi saada.”
Nuorten lukemattomuus huolestuttaa
Koulumaailmassa Leppänen tunnistaa joitakin varsin huolestuttavia piirteitä.
”Tuntuu, että suunta on monen vuoden aikana ollut se, että äidinkielen hallinta heikkenee. Nyt se alkaa näkyä konkreettisesti. Itse olen asiasta tosi huolissani.”
”Jos haluaa etumatkaa muihin ikätovereihin, sen voi saada lukemalla kirjoja.”
Kun lukeminen vähenee ja nuoret näkevät kieltä lähinnä Snapchatin viesteissä ja WhatsAppissa, teksteistä puuttuvat isot kirjaimet ja välimerkit.
”Jo pelkästään se jää uupumaan, että kieltä näkisi oikeassa muodossa. Ei kieltä voi hallita niin, että äidinkielen tunneilla käydään jotain läpi. Jos haluaa etumatkaa muihin ikätovereihin, sen voi saada lukemalla kirjoja. Sillä pääsee muutaman harppauksen muiden edelle. Toki lukeminen kehittää esimerkiksi empatiataitoja, mutta pelkästään jo se, että näkee kieltä oikeassa muodossa, auttaa kovasti.”
Leppäsen mukaan on jo olemassa abiturientteja, jotka kirjoittavat nimensä väärin.
”Se on oikeasti aika huolestuttavaa. Lukutaito ja kirjoitustaito ovat aivan kuin mitä tahansa muita taitoja: niitä kannattaa harjoitella, jos toivoo niissä kehittyvänsä. Lukion nykyinen yo-koe on sellainen, josta ei pääse läpi pelkästään sillä, että osaa puhua suomen kieltä. Pitäisi osata vastata kysymyksiin tarkasti rajatuilla vastauksilla ja käyttää käsitteitä. Se on haaste. Ei kannata tuudittautua siihen, että kielipäällä selviää.”
Leppänen itse puhuu ”kielisilmästä”, jota lukeminen kehittää.
”Kun se kehittyy, on helpompaa kirjoittaa oikein. Äidinkieli on pakollinen aine ja jos sen reputtaa, jää yo-lakki saamatta, Leppänen muistuttaa.”
Opettaja Leppäsen kolme vinkkiä lukemiseen ja lukemisen kannustamiseen:
1. Viikkorahaa lukemisesta.
Monesti viikkoraha annetaan kotitöiden tekemisestä. Jokainen tietenkin toimii tyylillään, mutta myös lukemisesta voi maksaa viikkorahaa. Tämä voi olla juuri se kannustin, jonka joku lapsi tarvitsee!
2. Älä hae tiiliskiveä.
Jos aloitetaan liian kunnianhimoisesti, se lannistaa. Vähän lukeville nuorille on onneksi tarjolla nuortenkirjoja, kevyttä kirjallisuutta ja vaikka Aku Ankkoja. Ei kannata ottaa lukuun tuhatsivuista tiiliskiveä, jos jo yhdenkin sivun lukeminen tuottaa vaikeutta.
3. Jos ei tykkää lukea kirjoja, ei ole lukenut oikeanlaisia kirjoja.
Tarjontaa on nykyään paljon enemmän kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Jos nuori innostuu kauhukirjallisuudesta, ihmissusista, fantasiasta, neulomisesta tai yksisarvisista, kaikista aiheista löytyy kirjoja eri tasoisille lukijoille. Myös tietokirjat ovat nykyään suosittuja. Kannattaa tutustua ja pyytää kirjastosta vinkkejä.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 26.5.2022.
