Kahdeksan finalistia kulttuuripitchaus-kisassa

Kuva viime vuoden pitchaus-tapahtumasta, jossa esillä olivat myös ilmakitaristit. Kuva: Oulu2026

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kisassa haetaan innovatiivista ideaa, jolla edistetään Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeen päätavoitetta kulttuuri-ilmastonmuutosta. Cultural Climate Change Pitching -tapahtuman esikarsintaan saapui 26 ideaa ja finaaliin etenee kahdeksan ideaa. Tapahtumaa voi seurata kuka vaan ja mistä vaan, koska se järjestetään etäyhteyksillä. Lopullinen voittaja saa palkinnokseen 2026 euroa.

Kulttuuri-ilmastonmuutoksessa on kyse uudelleen yhdistämisestä; ihmisten ja kulttuurin, teknologian ja taiteen, ihmisten ja luonnon sekä luonnon ja kulttuurin. 

”Finalisti-ideoiden kirjo on laaja ja kulttuuria käsitellään niin eri taiteenalojen, arkisten oivallusten kuin ympäristöystävällisyyden kautta”, kertoo Oulu2026-hankkeen vastaava tuottaja Henri Turunen.  

 Kisan tuomareina ovat Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintopäällikkö Arja Hankivaara, toimittaja Erika Benke ja BusinessOulun luovien alojen asiakkuuspäällikkö Petri Sirviö.

Kisa on Oulu2026 ja CULTA yhteistyötä 

Tapahtuman järjestävät Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke Oulu2026 ja CULTA-hanke. CULTA-hankkeen tavoitteena on kehittää luovien alojen toimijoiden osaamista ja kannustaa heitä Suomi-Venäjä -rajan ylittävään yhteistyöhön.

Oulun ammattikorkeakoulun hallinnoiman hankkeen partnereita ovat Petroskoin yliopisto, Karjalan kulttuurin- ja taiteen opisto sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. 

Kesäkuussa 2021 valitaan Suomen kolmesta hakijakaupunkista yksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. Oulu hakee titteliä yhteistyössä 32 pohjoisen Suomen kunnan kanssa. Oulu2026-tiimi valmistelee hakemusta ja kesäkuussa selviää, mikä Suomen kolmesta hakijakaupungista on vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki. Hanke on pitkänajan kaupunkikehittämisen kokonaisuus.

Cultural Climate Change Pitching -finaali järjestetään 4. maaliskuuta kello 17. Puhekielenä on englanti. Osallistumislinkki löytyy tapahtumasivulta: www.oulu2026.eu/culturalclimatechangepitching