Juuret skeittipunkissa – vakavista aiheista ammentava oululainen Neverlearn työstää jo seuraavaa albumia
Oululainen Neverlearn-bändi demotti vastikään toisen albuminsa lauluja Hiukkavaarassa. Keikkoja on myös mukavasti lähitulevaisuudessa. Kuvassa: Joni Raappana (vas.), Heikki Raudaskoski, Mikko Lehto ja Teemu Rautio. Kuva: Neverlearn
Neverlearn-nimi on peräisin ajalta, jolloin Mikko Lehdolla oli tapana keksiä bändien nimiä ihan huvin vuoksi, vaikkei hän missään bändissä soittanutkaan.
”Meidän bändin nimellä ei ole koskaan ollut mitään syvällisempää merkitystä, se vain kuulosti hyvältä nimeltä melodiselle punk-bändille”, Lehto kertoo.
Neverlearnin jäsenet ovat laulaja-basisti Mikko Lehto, kitaristi-taustalaulaja Teemu Rautio, kitaristi-taustalaulaja Heikki Raudaskoski ja rumpali Joni Raappana.
Kvartetti asuu Oulussa, mutta vain Heikki Raudaskoski on kotoisin Oulusta.
”Joni ja Teemu tulee Keminmaasta ja minä Kuivaniemeltä. Oulussa on tullut pyörittyä jo nuoresta asti ja se onkin ollut aina Pohjois-Suomen paras paikka nähdä mielenkiintoisia keikkoja”, laulaja-basisti kehuu.
Vanhan perustalle
Teemu Raution, Joni Raappanan ja Vesa-Matti Jämsän aikaisempi bändi Dead End Story hajosi vuonna 2014. Neverlearn perustettiin tämän yhtyeen pohjalle.
Mikko Lehto tuli Neverlearniin alunperin pelkästään basistiksi.
”Jossain vaiheessa halusin kokeilla, sujuuko minulta laulaminen. Olin edellisen kerran soittanut ja laulanut bändissä vuonna 1999, joten vähän jännitti”, Lehto myöntää.
Pian perustamisensa jälkeen Neverlearn oli jo vauhdissa. Bändi julkaisi kaksi ensimmäistä biisiä keväällä 2015.
”Myöhemmin samana vuonna soitimme ensimmäisen keikkamme.”
Yhtyeen ensimmäinen EP, Start Tomorrow, ilmestyi maaliskuussa 2016 Fast Decade Recordsin kautta.
”Vesa-Matti muutti toiselle paikkakunnalle vuonna 2017, jolloin Heikki liittyi bändiin toiseksi kitaristiksi”, Lehto kertoo.
Nelikko jatkoi uusien biisien luomista. Ensimmäinen pitkäsoitto We Want More julkaistiin syksyllä 2019.
Neverlearnin viimeisin julkaisu on tammikuussa 2020 ilmestynyt World Out There -single.
Riffistä on hyvä lähteä
Bändi tekee musiikkinsa kollektiivisesti.
”Yleensä joku esittelee treeniksellä riffin, jonka pohjalta lähdemme yhdessä rakentamaan biisiä valmiiksi.”
Toisinaan Lehdolla saattaa olla sointupohja ja sanat valmiina, mutta biisi viimeistellään aina yhdessä treeniksellä.
”Toistaiseksi kaikki sanoitukset ovat olleet minun kirjoittamiani.”
Joskus Lehdon sanoitukset perustuvat johonkin hänen kokemaansa tai esimerkiksi kirjaan, jonka hän on lukenut.
”Yleensä aloitan vain kirjoittamalla jotain, kunnes löytyy jokin lause, jossa tuntuu olevan ideaa”, hän kuvailee.
Sanoitus lähtee kehittymään tällä tavalla. Laulaja-basisti ei yleensä valitse aiheita tietoisesti, vaan ne tulevat esiin kirjoittamisen lomassa.
”Mietin usein itsekin, mistähän tämä kirjoittamani biisi kertoo. Arvostan kyllä suuresti kirjoittajia, joilla on valmis visio jonka he pystyvät toteuttamaan, mutta itselleni tuntuu sopivan paremmin tuollainen tajunnanvirran kirjoittaminen”, hän pohtii.
Toistuvia ja tärkeitä sanoitusaiheita ovat syrjäytyneisyys ja mielenterveyden ongelmat.
”Laulujen kertojana on yleensä henkilö, joka tuntee olevansa ulkopuolinen ja vieraantunut yhteiskunnasta ja muista ihmisistä. Biisejä ei ole mitenkään tietoisesti kirjoitettu ottamaan kantaa mihinkään, vaikka osaa niistä voisi varmaan tulkita sellaisiksikin”, Lehto tietää.
Skepu eli skeittipunkki
Neverlearnin musiikki on melodista punk rockia. Bändi on ottanut musiikillisia vaikutteita ja inspiraatiota 1990-luvun skate punkista, skeittipunkista eli skepusta.
”Meitä yhdistää se, että olemme kaikki kuunnelleet nuorena paljon skeittipunkkia, melodista punkkia tai miksi sitä haluaakaan kutsua. Tämä genre on tehnyt meihin sellaisen vaikutuksen, että sen tyylinen musa tullee meiltä luontevasti”, Lehto iloitsee.
Bändi nauttii melodisen punk rockin kuuntelemisesta ja soittamisesta.
”Emme kuitenkaan halua asettaa tiukkoja rajoja musiikillemme, vaan vaikutteita tulee varmasti ihan kaikesta mitä kuuntelemme.”
Neverlearnilla ei ole varsinaisia esikuvia.
”Kuuntelemme bändejä kuten Lagwagon, Propagandhi, The Lawrence Arms ja Hot Water Music.”
Hioutumista ja kehitystä
Yhtye kokee, että vuosien saatossa on tapahtunut normaalia kehitystä, vaikkei sitä tule juurikaan ajatelleeksi.
”Esimerkiksi yhteensoitto on hioutunut huomattavaksi paremmaksi tässä pandemian aikana, koska olemme käyneet säännöllisesti treenaamassa, vaikka keikkoja ei aina ole ollutkaan sovittuna”, Lehto nauttii.
Neverlearn kertoi vastikään somessa demottaneensa yhdeksän uutta biisiä Hiukkavaarassa.
”Demojen äänitykset ovat olleet myös tärkeitä oppimisen ja kehittymisen kannalta, koska treeneissä ei pysty kiinnittämään huomiota ihan kaikkiin biisien yksityiskohtiin”, muusikko ymmärtää.
Työn alla oleva toinen albumi tulee tulee kuulostamaan edelleen Neverlearnilta.
”Biisit vaihtelevat mid-temposta nopeaan, eli ei mitään radikaalia muutosta. Uudet biisit ovat selkeästi enemmän koko bändin yhdessä tekemiä. Olemme käyttäneet treeniksellä biiseistä työnimiä kuten ”Mikon biisi” tai ”Heikin biisi”, mutta biisejä eteenpäin työstäessä emme ole olleet enää niin varmoja, mikä oli kenenkin biisi.”
Bändi ei osaa vielä sanoa, milloin toinen levy julkaistaan.
”Suunnitelmissa on, että menisimme syksyllä studioon sitä äänittämään”, sanoittaja paljastaa.
Rokkikeikkoja paskakaupunnissa
Neverlearn esiintyy lauantaina 28. toukokuuta 45 Specialissa Oulussa.
”Ystäväbändimme Hunting Moose’s soittaa levynjulkkarikeikkansa tuolloin, ja meidän bändimme ja Harha ovat mukana lämppäämässä.”
Neverlearn vetää keikan myös Oulun Tukikohdalla Hässäkkä-päivillä, joka on oululaisen Paskakaupunni ry:n järjestämä Pohjois-Suomen suurin punkin, hardcoren ja marginaalisemman möykkämusiikin festivaali.
Haastattelua tehdessä festivaalin aikataulua ei ole vielä julkaistu. Neverlearnin lisäksi kaksipäiväisellä festivaalilla esiintyvät muun muassa Generals, Morbific, Seksihullut, Turhuus ja Vivisektio.
”Hässäkkä-päivät on meille tuttu sekä yleisön että esiintyjän roolissa. Esiinnyimme siellä vuonna 2017, joka oli meidän ensimmäinen keikka Heikin liityttyä bändiin. Soitamme keikalla todennäköisesti enimmäkseen uutta materiaalia.”
Lehdon mielestä Oulussa on paljon todella hyviä bändejä ja mielenkiintoisia tapahtumia.
”Varsinkin näin pahimman pandemia-ajan jälkeen tuntuu, että keikkailtoja riittää. Ehkä keskustan alueelle toivoisi enemmän treenitiloja ja keikkapaikkoja pienemmille bändeille”, hän tuumaa.
Neverlearn esiintyy lauantaina 28. toukokuuta 45 Specialissa, Hunting Moose’s levynjulkkarikeikan lämppärinä yhdessä Harhan kanssa, sekä 1.-2. heinäkuuta Oulun Tukikohdalla järjestettävillä Hässäkkä-päivillä.