Joulukertomus, osa 1: Tallin joulu – työmies-Masa ja litistynyt hiiri
Tallin joulussa voi tapahtua kaikenlaista. Onneksi lopulta rauha laskeutuu ja jokainen saa mahansa täyteen ja levollisen mielen. Vai saako? Kuvat: Elli Takalo
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Heinävajasta singahtaa. Sitten vasemmalta puolen singahtaa. Kohta keskellä tallin valkoista pihaa pyörii kerässä siro mustavalkoinen tallikissa Watsi ja jokin kumma, lepakonnäköinen otus. On hiljainen jouluaaton aamu.
Lepakkoa muistuttava otus on tosin muisto vain. Edellisen kesän niityllä pomppinut metsähiiri oli jäänyt niittokoneen alle ja mankeloitu talja lenteli nyt tallikissan käpälissä.
Hevosten päivä on alkanut varhaisessa aikataulussaan ja kukin rouskuttaa jo heiniään ulkona omassa tarhassaan. Taivas on tummansininen, vain jouluvalot hohtavat tallioven päällä. Sisällä aamutallilainen nostelee puoliunissaan lantapökäleitä kottikärryyn.
Oman tiensä kulkijat
Jäykistyneen hiirentaljan ja pikkukissan viereen astelee verkkaisesti tallin toinen kissa, työmies-Masaksi kutsuttu, iso ja hyväsydäminen poikamies. Se on jo kauan sitten ymmärtänyt, ettei kannata hötkyillä.
”Elämä on opettanut kärsivällisyyttä. Kaikkea saa, jos vain jaksaa odottaa. Niin sisällä kuin ulkona”, Masa tietää.
Masa tietää tarkasti myös, missä tallin hiiret kulkevat. Siihen kun matkan varrelle asettuu, niin hyvin kuluu päivä ellei parikin. Joskus makuuasennossa tai oikeastaan aina. Tietysti kannattaa välillä käydä sisällä syömässä, ihmisillä kyllä ruokaa riittää. Ja sitten kun hiiri ilmestyy, voi ihan rauhassa antaa sen jatkaa matkaansa.
”Toisaalta, aina kannattaisi syödä – varastoon ja pahan päivän varalle”, se puntaroi.
Kuin eilinen päivä
Toista se on tuon Watsin kanssa. Watsi on syvänmusta ja puolet pienempi kuin valkoharmaa työmies-Masa. Lisäksi tyttö ja erityisen ahkera. Masan mukaan Watsilla on kuitenkin vielä paljon oppimista. Vaikkapa se, että hiirilläkin on oikeus omaan elämäan. Sitä pitää kunnioittaa.
”On ajan haaskausta leikkiä suurta metsästäjää. Ihmiset valittavat rei’istä kaurapussien kyljissä tai papanoista siellä täällä. Minun mielestäni hiiristä ei ole mitään harmia, päinvastoin hupia”, työmies miettii.
Paitsi silloin kerran. Masa muistaa tapauksen kuin eilisen päivän. Sekin oli jouluaaton aamu ja maassa oli rauha, ainakin aluksi.
Masa ja Watsi olivat juuri menossa, silloinkin, sisälle syömään, kun tallista kuului jotain epämääräistä, kauhuntäyttämää ulinaa. Odottamatta se yltyi viiltäväksi kiljunnaksi, eivätkä kummatkaan kissat ehtineet hiirtä sanoa, kun omat jalat veivät salamannopeasti vastakkaiseen suuntaan.
”Apuaaaaaa! Tulkaa auttamaan! Äkkiä tänne kaikki!”
Huutajalla oli selkeästi suuri hätä. Jotain karmeaa oli tapahtumassa.
Joulukertomuksen toinen osa luettavissa 18.12.2022
Mitä sitten tapahtuukaan, mistä johtui hirveä ääni? Saako Aku-heppapappa jouluomenan? Lue joulukertomuksen toinen osa sunnuntaina 18. joulukuuta Mun Oulusta.