Huumehätä tulee näyttämölle
Aihe huumeiden käytöstä on uusi Poikani joka katosi -näytelmän työryhmälle. Kuva: Julius Kovaljeff
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Ohjaa Heta Haanperä muistuttaa, että kasvaneelta huumeongelmalta ei ole kukaan turvassa, vaikka itse eläisi nuhteettomasti.
”Huumeiden vaikutuksen alaisena ajetaan autolla, psykoottisesti käyttäytyvä käyttäjä tekee harkitsemattomia tekoja. Asenne huumeisiin on jo pitkään ollut nuorten keskuudessa myönteinen ja nuoret kokevat käytön normaalina ja sallittunakin. Meillä on jo kokonaisia koululuokkia, joissa aineiden käyttö on lähtenyt leviämään. Huumeet ovat nyt meidän kaikkien ongelma”, Haanperä sanoo.
Hän tarttui aiheeseen, koska se tulee Oulussa vastaan päivittäin.
”Minulla on ystäviä, joilla on hätä lastensa puolesta. Minulla on myös lapsuudesta oma kokemus huumeongelman tuottamasta surusta.”
Asenne huumeisiin on jo pitkään ollut nuorten keskuudessa myönteinen.
Haanperä myös kokee, että kaupunginteatterin tehtävä on tunnistaa tällaisia paikallisia aiheita ja nostaa niitä esille näyttämölle.
Huumeongelmasta tulossa yleinen kuin alkoholiongelmasta
Haanperä on sekä ohjannut että käsikirjoittanut näytelmän. Tältä pohjalta teatterin työryhmä lähti tutkimaan aihetta. Yksi keskeinen lähde näytelmän työstämisessä on ollut oululaisen Mirjam Sumun sarjakuva Kuinka poikani katosi.
Haanperä myös kuuli asiantuntijoita ja huumeidenkäyttäjien lähipiiriä siitä mitä on menettää lapsi päihdeongelmalle.
”Omaisilta välittyi suunnaton hätä ja turhautuminen, ihmettely miksi Oulussa on niin vähän resursseja tämän ongelman ratkaisuun, kun yleisesti Oulu on nimetty muuntohuumepääkaupungiksikin. Vanhemmat kokevat jäävänsä yksin hätänsä keskelle, kun hoitoja on niin vähän”, Haanperä huomioi.
”Päihdeongelmaisen psyykehän kärsii, mutta hänen lähipiirinsä kokee, että ongelmiin ei saa apua ei mielenterveyspalveluista eikä päihdepuoleltakaan lapselle. Lähipiirin näkymät ovat synkät. Alaikäisten vanhemmat sanoivat, että lapsia siirrellään sen sijaan, että ongelmia olisi alettu aidosti hoitaa.”
Haanperä muistuttaa, että huumeongelmasta on tulossa samanlainen kuin aikoinaan alkoholiongelmasta: ei ole olemassa sukua, jossa ei ole alkoholistia.
Käyttäjiä kaikissa yhteiskuntaluokissa, kaikenlaisissa perheissä
Huumeidenkäyttäjien vanhemmat joutuvat kantamaan huonon vanhemman leimaa.
”Näitä perheitä, joissa on huumeongelmainen lapsi, löytyy aivan kaikista yhteiskuntaluokista, kaikkien kasvatusmenetelmien tuloksina ja tosi rakastavista perheistäkin. Leimatut vanhemmat ovat hiljaa ja häpeävät. Haluan antaa äänen tälle hiljaiselle virtaukselle, se on yksi valo heidän elämässään, että he saavat äänen. Heitä ei syytetä mistään, vaan tutkitaan ongelman rakennetta, miten ongelma syntyy.”
Haanperä tietää, että omaisten oikea valo löytyy vertaistukiryhmistä.
”Niitä on Oulussa muutamia. Toivo on siinä, että palveluita parannettaisiin ja omat lapset sillä tavoin paranisivat.”
Harjoituksissa nauretaan paljon
Näytelmän työryhmälle asia on ollut uusi ja Haanperän mukaan myös monelle heistä järkytys.
”Että tällainen kansa täällä vaeltaa Oulussa surunsa kanssa. Olemme olleet tuohtuneita, mutta myös nauraneet paljon harjoituksissa. Huumeidenkäyttäjien omaisillahan huumorin taso on hirtehistä laatua.”
Nyt on menossa näytelmän kolmas harjoitteluviikko. Harjoitukset on voitu viedä läpi normaalisti maskien kanssa, sillä esityksessä on viisi näyttelijää ja siinä on paljon monologeja.
Haanperä on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2008. Hän on tehnyt opinnäytetyönsä Oulun teatteriin Kari Hotakaisen romaanista Juoksuhaudantie.