Hupisaarilla nähdään kesällä englanninkielistä kesäteatteria

Flowerstore-näytelmän käsikirjoittaja-ohjaaja Iida Kannelsuo on harrastanut teatteria yläasteelta alkaen sekä Oulun ylioppilasteatterissa ja Saksassa kansainvälisessä koulussa. Kuva: Sirpa Tarkkinen
Flowerstore on uuden oululaisen Teatteri Tulikärpäsen ensimmäinen näytelmä, joka rakentuu elokuussa Hupisaarten kesäteatteriin. Esityksiä on syyskuulle asti.
Flowerstore kertoo kahdesta eri sielusta, jotka tapaavat kukkakaupassa ja käsittelevät siellä herääviä uusia tunteitaan. Tapaamispaikka selittyy käsikirjoittaja-ohjaaja Iida Kannelsuon menneisyydellä: hän oli vuoden töissä Münchenissä kukkakaupassa sekä kaksi vuotta saman kaupan kosmetiikkapuolella.
Ulkomailla asuminen oli myös syy tehdä näytelmä englanniksi.
”Huomasin kuinka vähän siellä on englanninkielistä kulttuuria, näin on jopa Münchenissä, ja vertasin Ouluun. Halusin täällä tehdä taidetta myös heille, jotka eivät puhu suomea äidinkielenään”, Kannelsuo sanoo.
Näytelmässä nähdään runsaasti kukkia, ja sitä varten teatteriryhmä työskentelee artisti Kerttu Korhosen kanssa.
Casting eli näytelmän esiintyjien valinta pidetään Valveella 25. huhtikuuta kello 17–19. Kannelsuo painottaa hakijoiden motivaatiota, koska näytelmässä on paljon opittavaa.
Flowerstore esitetään siis kokonaan englanniksi, joten kieltä pitää osata. Ikäraja on 18 vuotta.
”Muulla taustalla ei ole väliä, motivaatio on ratkaisevin”, Kannelsuo sanoo.
Näytelmään etsitään sen kaikkien osa-alueiden tekijöitä puvustajista lavastajiin sekä näyttelijöihin. Koe-esiintymiseen kuuluu kaksi tuntia improvisaatioharjoituksia, joissa testataan tunteisiin reagointia fyysisesti. Dialogipainotteisessa näytelmässä oleellista on myös puheen tuottaminen.
Teatteri Tulikärpänen on uusi oululainen kollektiivi, joka tuottaa teatteri- ja improvisaatioesitysten lisäksi pako- ja roolipelitapahtumia ja workshopeja. Tulikärpäsen ydinryhmään kuuluvat Julia Latvala, Anna-Leena Salmijärvi ja Maria Antola.
Teatteri Tulikärpänen tuottaa kesällä Hupisaarten kesäteatterille myös suomenkielisen lastennäytelmän Taikametsän tarinoita.