Huikea HYLKY on tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunulan 40-vuotistaiteilijateos
"Kun kasarmi valikoitui esityspaikaksi, teemoihin nousivat rajat ja muurit, me ja muut, omat ja vieraat", kertoo Yli-Maunula. Kuva: JP Manninen
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Tanssitaiteilija, professori Pirjo Yli-Maunula seisoo pienen yleisöpiirin keskellä. Hän katselee ihmisiä, joilla on maskit ja esitykseen kuuluvat pelastusliivit yllään.
”Minua jännittää. Jännittääkö teitä?”, hän kysyy ja yleisö nyökkäilee.
Edessä on Yli-Maunulan HYLKY-teoksen immersiivinen esitys, jossa katsoja tulee kokijaksi.
”Pyydän teitä irrottautumaan seuralaisestanne. Nauttikaa esityksestä itsenäisesti. Sillä luulen, että jälkikäteen teillä on mielenkiintoisia ja ehkä täysin erilaisia kokemuksia samasta esityksestä”, hän yllyttää.
Esitys alkaa ja Yli-Maunula on oikeassa. Jokaisen ulosastuvan kokemus on oma ja erilainen. HYLKY pitää nimeomaan kokea. Koko perusideanakin on kokeminen.
”Lähtökohtana oli käsitellä hylkäämistä ja elämän haaksirikkoja. Koronapandemia ei voinut olla vaikuttamatta teosprosessiin. Eristäytyminen, ihmiskontaktien vähäisyys tai kokoaan puuttuminen vaikuttaa meihin monin tavoin. Haaksirikkoutumisessa on kyse selviytymisestä, arvojen uudelleentarkastelusta ja toivosta”, Yli-Maunula kertoo myöhemmin.
Hylky – hylkääminen – haaksirikko – kasarmi – korona. Ydinasiat, jotka vaikuttivat teoksen muovautumiseen.Ympärillä oma kollektiivi
Hänen tekemisen tapansa on käydä dialogia toisten tekijöiden kanssa ja luoda teosta yhteistyössä.
”Iloitsen siitä, että työryhmäni jäsenet jakavat visioni ja ovat sitoutuneita ja innostuneita tekemään työtä kanssani, olivat sitten jo pitkään kanssani työtä tehneitä tai uusia. Taiteilijakollektiivi ”Flow-family” on minulle todella tärkeä”, hän sanoo.
Vaikka koronapandemia pysäytti koko maailman, teoksen esittäminen ei joutunut vaakalaudalle.
”Kun pandemia puhkesi, tiesin, että jos ylipäätään mitään voi esittää, niin tällaista pienelle yleisölle kerrallaan tehtävää teosta. Tekemisen edetessä piti sitten kuitenkin säätää esitystapaa sellaiseksi, etteivät esiintyjät esimerkiksi koske katsojiin ja että katsojilla on kasvosuojat.”
”Koen, että olemme onnekkaita, että saimme tehtyä tämän teoksen. Toisista huolehtiminen on osa sitä viestiä, mitä koko teos rakentaa. Emme voi jättää siirtolaisia merelle hukkumaan, tai kodittomia oman onnensa varaan tai torjua muita ihonvärin, seksuaalisuuden tai syntyperän mukaan”, taiteilija korostaa.
Osaksi maailmanlaajuista liikettä
Pirjo Yli-Maunula on tehnyt jo useita osallistavia eli immersiivisiä esityksiä, edellinen The Secret Garden oli myös huippumenestys. Hän suunnittelee tekevänsä osallistavan esityksen joka toinen vuosi.
Mikä sai sinut aikoinaan innostumaan immersiivisistä teoksista?
”Aloin pikkuhiljaa etsiä tapaa saada katsoja kokemaan esitystä sen sisältä käsin, vuorovaikutteisesti. Ensimmäinen tällainen teos oli Flow Productionsin tuottama Kadonnut Kaupunki vuonna 2008. Olin siinä tuottajana ja taiteilijana, Janne Saarakkala ohjaajana. Siinä pääsin kokeilemaan katsojaa osallistuvia työtapoja. Omissa tuotannoissani Karsikko (2011) oli ensimmäinen, jossa katsoja liikkui teoksen sisällä ja vaihteli näkökulmaa”, hän kertoo
”Ensin minulla oli oma kiinnostus ja sitten yhtäkkiä tajusin olevani osa maailmanlaajuista liikettä ja sen, että tällä työtavalla on myös nimi, immersiivinen taide. Hakeuduin katsomaan kansainvälisiä immersiivisiä tuotantoja, brittiläisen Punchdrunkin jättimäisiä teoksia, The Drowned Man ja Sleep No More, sekä amerikkalaisen Third Rail Projectin 15 hengelle kerrallaan esitettävän Then She Fell. Nämä katsomiskokemukset vahvistivat käsitystäni siitä, että haluan jatkaa tällä tiellä. Olin itse lumoutunut ja melkein kuin löytänyt esittävän taiteen uudestaan.”
Taiteilijan oma ääni
Yli-Maunula on tehnyt uransa Oulussa, mutta usein häneltä on kysytty, miksei hän veisi näitä osallistavia esityksiään maailmalle.
”Tällaisen valmiin immersiivisen teoksen vieminen muualle vaatisi huomattavan paljon resursseja. Pitäisi löytää samantyyppinen tila, meidän pitäisi sovittaa teos siihen uuteen tilaan, ja harjoitella siellä normaalikeikkaa pidempään. Valtava lavaste ja rekvisiittamäärä pitäisi siirtää rekalla.”
”Tämä kaikki plus iso työryhmä ja sen palkkakustannukset asettavat kiertämiselle kohtuuttomat haasteet. Ja sitten kuitenkin teosta esitettäisiin pienelle yleisömäärille. Parin esityksen takia sitä vaivaa ei kannattaisi nähdä. Keikan tilaaja ei saisi lipputuloina kuin murto-osan kustannuksista katettua. Eli se on hankala yhtälö ainakin tilaajan näkökulmasta.”
Tämän teoksen myötä Pirjo Yli-Maunula juhlii 40-v taiteilijavuottaan.
”Olen iloinen siitä, että olen saanut tehdä tätä mielettömän antoisaa työtä, harjoittaa minulle rakasta ammattia ja saanut siihen edes jonkinlaiset resurssit – se ei ole itsestään selvää. Niin moni esittävän taiteen tekijä uupuu resurssien riittämättömyyteen ja vaihtaa ammattia tai lopettaa.”
”Olen löytänyt tekijänä ”oman ääneni” ja erityisen tapani tehdä teoksia”, hän kiteyttää.
Lisätietoja ja lippuja: HYLKY – Flow Productions
