Hiljaisuus on moninaista kirkon piirissä: sitä voi tanssia, joogata tai kävellä

Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa hiljaisuuden työ on ollut painopistealue, vaikka sitä muissakin Oulun seurakunnissa tehdään ja niissä toimii retriitinohjaajia. 

”Keskustassa on väestön ikäjakaumasta johtuen vähemmän kasteita ja rippikouluja, joten se antaa mahdollisuuden keskittyä hiljaisuuden työhön. Lisäksi alueella asuu aikuisväestöä, joka ei välttämättä koe seurakunnan tavanomaisempaa toimintaa omakseen”, kertoo vs. seurakuntapastori Lauri Holma. 

Hiljaisuuden hyödyntäminen ihmisarjessa ei ole Suomessa uusi ilmiö: retriitit tunnetaan ja niihin osallistutaan. Holman mukaan hiljaisuuden harjoittaminen on löytänyt uusia muotoja viime vuosina. 

Esimerkiksi Hiljaisuuden jooga on löytänyt paikkansa kirkon sisällä, vaikka sitä saatetaan osin vierastaakin sen itämaisten juurien takia. Hiljaisuuden jooga on myös rekisteröity tavaramerkki.

Oulun seurakunnissa hiljaisuutta haetaan myös pyhästä tanssista tai Tunteva liike -kurssilla, jotka antavat yhteyden omaan kehoon ja sitä kautta itseensä tutustumiseen. 

”Tanssi ja kehollinen rukous ovat läsnä jo Vanhan testamentin psalmeissa”, huomauttaa Holma.

Oulun alueelta löytyy Oulujoen pyhiinvaellus, johon voi osallistua eri tavoin eli kävelemällä, pyöräilemällä tai vaikkapa autoillen reitin seitsemään kirkkokohteeseen. Seurakunnat ovat järjestäneet myös ohjattuja pyhiinvaelluksia tällä reitillä ja lähiluonnossa.

Diakoniatyöntekijä Marjukka Huhtelin vetää syksyllä alkavaa Oma tarina -kirjoittajaryhmää.

Kirjoittaminen on yksi hiljaisuuteen vetäytymisen muoto. 

”Kaikilla ei ole mahdollisuutta irrottautua arjesta esimerkiksi useamman päivän retriitteihin, mutta pysähtymisen ja sitä kautta oivaltamisen hetkiä voidaan järjestää osaksi arkea. Viime talvena järjestimme myös nuorille aikuisille hiljaisuuden päivän kuvataiteen keinoilla. Siinäkin oli kyse pysähtymisestä, keskittymisestä johonkin hiljaisuudessa, jolloin tulee tilaa itsensä kohtaamiseen. Kokeilemalla ihminen voi itse päätellä toimiiko hiljaisuuden viljely hänelle vai ei”, sanoo diakoniatyöntekijä Marjukka Huhtelin, joka vetää syksyn kirjoittajaryhmää.

Holma ja Huhtelin korostavat, että hiljaisuuden pitää olla kokijalleen luontevaa, ei pakotettua eikä millään tavoin väkinäistä. 

”Esimerkiksi pyhiinvaelluksista, yksinkertaisesta hiljaisuudessa kävelemisestä yhdessä, on tullut hyvää palautetta”, huomauttaa Holma. Hän näkeekin, että hiljaisuudentyö on vastavoimaa nykyaikaiselle suorittamiselle. Siinä ollaan myös mysteerien äärellä: ei pyritä selittämään liikaa asioita.