Hietasaaressa tanssittiin ja humpattiin – vieläkö tanssipaviljonkea muistetaan?

Tanssipaikan nimi oli alkujaan Hietasaaren Huvipuisto. Lipposen siellä asuessa nimi muutettiin Hietasaaren Tanssipaviljongiksi ja myöhemmin nimi vaihdettiin Hietasaaren Tanssimajakaksi. Kuva: Erkki Kiiski

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Hietasaaren Tanssimajakalla tanssittiin 1970-luvulla useana kertana viikossa. Toimi Lipponen muistaa, että väkeä tuli Oulun ympäryskunnista ja aina Iisalmesta ja Sonkajärveltä asti. 

”Muutin Ouluun vuonna 1975. Olen harrastanut lapsesta asti tanssia, joten Hietasaaren tanssilavalla tuli 70-luvun lopussa pyörähdeltyä useinkin.” 

Tanssimajakalla järjestettiin vuosittain Ouluhumpat, jotka olivat odotettu tapahtuma. 

”Se oli mahtava tapahtuma, paikka oli aivan täynnä ja tanssittiin humppaa aina neljään asti yöllä. Vuosien aikana osallistuin humppaan niin tanssijana kuin tuomarinakin.” 

1980-luvulla Lipponen toimi Tanssimajakan järjestyksenvalvojana. Tuolloin tanssimajakalla esiintyivät useat tunnetut artistit ja yhtyeet, kuten Topi Sorsakoski, Anita Hirvonen, Tarja Ylitalo ja Humppaveikot, joita Lipponenkin pääsi tapaamaan. Silloin kun orkestereilla ei ollut omaa taukomusiikkia, Lipponen soitti taukojen aikana levyjä. 

Tanssimajakka on Lipposelle aivan konkreettisesti entinen koti, sillä hän myös asui tanssipaikan yhteydessä olevassa kaksiossa kuusi vuotta. 

”Muutin sinne asumaan vuonna 1982. Asumiseen kuului paikan siivousta ja muuta pientä hommaa. Mukavahan siinä oli asustella. Musiikkikaan ei häirinnyt, kun olin niissä tansseissa niin usein itsekin.” 

Lokakuussa 2010 suosittu tanssipaikka paloi maan tasalle. 

”Tulihan siinä haikea mieli. Jälkikäteen on moni harmitellut, ettei Oulussa enää ole yhtä hyvää tanssipaikkaa.”  

Lisää muistoja ja kuvia voi lähettää osoitteeseen munoulu@ouka.fi

Lue myös