Heikki Turunen kirjoittaa maaseudusta, josta muut eivät tunnu välittävän

Simpauttajan (1973) ilmestymisen jälkeisinä vuosina kirjat markkinoitiin tekemällä kiertueita pitkin maan kirjakauppoja ja messuja. Noilla kiertueilla näki Heikki Turusen mukaan suuria hahmoja, Eeva Kilpeä ja muita, samoissa tilaisuuksissa.

Heikki Turunen osallistuu Oulun Muusajuhlilla keskustelutapahtumiin sekä lauantaina  että sunnuntaina 14.–15. elokuuta. Poikkitaiteellinen sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat jatkuu vielä sunnuntaihin asti.

Tapahtumat keskittyvät Oulun kaupunginkirjastoon ja ravintola Tubaan, mutta tapahtumia on myös muissa ravintoloissa, kirjastoissa ja Oulun lähikunnissa. Suurin osa tapahtumista on pääsymaksuttomia.

”Me olemme ensin lauantaina Oulu kaupunginkirjastolla ja sitten sunnuntaina Hailuodon huoltoasemalla. En minä mitään puheita aio laatia, enkä selitellä kirjojani. Minä olen huono selittämään. Mutta maisteri Timoi Munne kyllä osaa, ja sen kanssa me tullaan. Siellä keskustellaan, kysytään ja vastataan, se on mukavaa”, Turunen kaavoittaa Oulun retkeään.

Testamentti tai ei

Turusen uusimman teoksen, Timotein tuoksun, vihjaillaan olevan testamentti. Tai ainakin Heino Oinosen, Turusen alter-egon, testamentti.

Se on kuitenkin tiedossa, että Turusen kustannustoimittaja vaihtui kesken kaiken, ja tästäkin syystä tekeillä olleesta Timotein tuoksusta tuli kaksiosainen, kahden itsenäisen teoksen kokonaisuus, jonka toinen osa julkaistaan vuoden kuluttua.

”Entisen kustannustoimittajani Ari Mäkelän kanssa ajateltiin tehdä Timotei yhtenä kirjana, mutta kun Ari lähti, niin sovittiin nyt, että tehdään kaksi itsenäistä osaa, joista toinen ilmestyy sitten vuoden päästä”, kirjailija kertoo.

”Nyt teen sitä jatkoa. Isoksi meni tämä asia, teema laajeni 50- ja 60-lukujen suurten ikäluokkien, maaseutunuorison historiaksi. Nyt kustannustoimittajanani toimii WSOY:n tähän tehtävään palkkaama Timoi Munne, joka toimitti aiemmin Hehkuva sydän -runokirjani”, hän sanoo.

Testamentti-ajatusta Turunen ei täysin kiistäkään.

”Arvailevat, että onko tämä testamentti. Onhan tämä Timotein tuoksu sellainen synteesi koko tuotannosta, tavallaan. On se siinä mielessä testamentti. Minä kuitenkin kirjoitan, kun kukaan muu tässä maassa ei välitä.”

”Maaseutu on tuhottu melkein kokonaan, eikä kukaan välitä, vaikka kaiken kehityksen takana on maaseutu. Sieltähän me tulimme. Tämänkin minä haluan jälkipolville kertoa, ja kun sen romaanin muodossa kertoo, se on uskottavampi kuin historioitsijan tekstit.”

Oinonen saa lukijapostia

Timotein tuoksu alkaa siitä, kun Heino Oinonen saa lukijapostia, jossa nuori tyttö arvostelee ja kritisoi, haukkuu ilmastonmuutoksesta kirjailijaa, joka sitten vastaa tälle nuorelle naiselle.

”Tämä romaanini on sitä vastausta. Sellainen rakenne tässä kirjassa on, se on minusta hyvä. Oinonen vastaa tuolle tytölle, ja myöntääkin, sillä kaikkihan me ollaan syyllisiä, autolla ajetaan ja saunaa lämmitetään. Tässä kirjassa on siis koko ajan ilmastonmuutosnäkökulma. Minusta se, että kirjassa kerrotaan täältä nykyajasta katsoen noita 60-luvun nuorison asioita on hyvä, se asetelma mahdollistaa kivan vertailun tähän aikaan,” Heikki Turunen sanoo.

”Esimerkiksi musiikkimakua voi verrata, minun ikäisteni nuoruudessa elettiin tanssilavojen ja tangon kulta-aikaa. Tango soi kesäiltana maaseudun lavoilla. Tänä päivänä se on joku Suomi-poppi tai rokkenrolli tai joku tämmöinen. Tämä on hyvin musiikkipitoinen kirja, vähän kuin semmoinen operetti,” nauraa Turunen.

Hän on oikea mies, jos kuka, kertomaan mitä maaseudulle on tapahtunut.

”Minun elämäni alussa oli käytössä risukarhi, maatalouden alkeellisimpia työkaluja. Kaikki maaseudun mullistaneet keksinnöt on tehty minun elinaikanani. Minä olen nähnyt maanviljelyksen kehityksen, kaupungistumisen ja maaltamuuton, kaikki on tapahtunut elinaikanani. Minä olen oikea mies kertomaan tämän kehityksen kulun, elämän makuisessa muodossa. Sen takia minä halusin tehdä tämän homman.”

Lisätietoja Muusajuhlista tästä linkistä