Häpeä on tuttu tunne monille taiteilijoille – oululainen Riikka Kontio purkaa teemaa taidenäyttelyssään ja opinnäytetyössään
Riikka Kontio kiteytti kuvataidekollegoilleen tekemänsä kyselytutkimuksen tulokset teokseen Pilalle menneet pensselit: mustavartiset pensselit edustavat niitä vastanneita (59 %), jotka kertoivat kokeneensa häpeää joskus, punavartiset taas niitä (26 %), jotka ovat kokeneet häpeää usein. Kuva: Pasi Rytinki
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Tutkimus ja taide nivoutuvat yhteen Pikisaaren Galleria Tason näyttelyssä Taas saa hävetä, joka on esillä toukokuun loppuun asti.
Oululaistaiteilija Riikka Kontio teki maaliskuussa osana opinnäytetyötään Turun AMK:n taideakatemiaan anonyymin kyselytutkimuksen kuvataiteilijakollegoilleen, aiheena häpeä. Peräti 85 prosenttia vastanneista kertoi kokeneensa häpeää taiteilijana – 59 prosenttia joskus, 26 prosenttia usein.
Kontio teki kyselyn suomalaisten kuvataideseurojen ja -järjestöjen kautta heidän jäsenilleen, ja siihen vastasi 336 ammattitaiteilijaa.
Taiteilijoiden kokema häpeä on kyselyn perusteella moniulotteista. Se liittyy esimerkiksi esillä olemiseen, taiteilijan yhteiskunnalliseen asemaan, toimeentuloon, osaamiseen ja oman työn taiteelliseen tasoon.
Moni jää yksin häpeän kanssa
Galleria Tasossa on esillä sekä Kontion ennen kyselyä tekemiä maalauksia että kyselyn inspiroimaa materiaalia. Hän arvelee nyt avatun näyttelyn olevan ensimmäinen ”pieni siipaisu” aiheesta: vastausaineistoa kertyi niin valtavasti, että aihepiirissä riittää ammennettavaa vielä pitkään.
”Tosi paljon oli sellaista kokemusta, ettei selvitä vaan jäädään yksin.”
Hän on koonnut näyttelyyn esille myös sitaatteja tutkimuksen vastauksista. Osa kysymyksistä pureutui siihen, miten taiteilijat pystyvät käsittelemään häpeäänsä.
”Ajattelin, että tämä olisi semmoinen ihanan keventävä osuus, johon tulisi kollegiaalisia tsemppiviestejä ja hyviä vinkkejä siitä, miten häpeästä selviää. Mutta olikin tosi raskasta lukea niitä: en kestä, poistun paikalta, juon viinaa… Tosi paljon oli sellaista kokemusta, ettei selvitä vaan jäädään yksin. Se on tosi surullista, koska häpeähän voi lieventyä vain kohtaamalla se ja tulemalla nähdyksi sellaisena kuin on, myötätunnolla itseä ja muita kohtaan”, Kontio pohtii.
Häpeä on hyvä kohdata
Kontio kertoo kiinnostuneensa häpeän aiheesta kymmenen vuotta sitten opiskellessaan kuvataideterapiaa.
”Jollain luennolla oikein ihastuin aiheeseen. Rupesin tarkkailemaan itseäni ja sitä, miten häpeä vaikuttaa omaan käyttäytymiseeni. Onko se moottorina kaiken toiminnan ja perfektionismin pohjalla vai lamauttaako se minua? Välillähän se tekee molempia”, Kontio kertoo.
”Rupesin tarkkailemaan itseäni ja sitä, miten häpeä vaikuttaa omaan käyttäytymiseeni. Onko se moottorina kaiken toiminnan ja perfektionismin pohjalla vai lamauttaako se minua?”
Varsinainen sysäys tutkimukseen ja näyttelyyn tuli omakohtaisista tuntemuksista.
”Viime syksynä minulla oli sellainen tilanne, että koin tosi rankasti häpeän tunnetta. Päätin, että nytpä en ala väistellä tätä kokemusta: en mene jääkaapille enkä tee mitään muuta, vaan olen tämän tunteen kanssa. Näin vielä tosi vahvan unen, jossa pieni käärme hyökkäsi minua kohti. Se oli se minun häpeäni.”
Kokemus sai Kontion pohtimaan yleisemmin, mitä sellaisia rakenteellisia tekijöitä taiteilijan työssä tai taiteilijayhteisöissä on, jotka saavat taiteilijuuden ja häpeän risteämään. Ensin aiheesta syntyi maalauksia, sitten tutkimusidea.
”Taiteilijan työhän on hyvin julkista: näyttelyt ovat julkisia, rahoitus on julkista, kritiikit ovat julkisia… Työ on siis toisaalta aika näkyvää, mutta toisaalta se voi olla hyvin intiimiä, henkilökohtaista ja mahdollisesti tunnustuksellistakin. Häpeään liittyy esille tulemisen ja paljastumisen pelko. Häpeä voi laueta esimerkiksi näyttelyn avajaisten jälkeen. Monesti on ihan hirveitä kokemuksia: en poistu enää ikinä kotoani, mitä sontaa tuli taas tehtyä…”
Vertaistuellinen halaus
Myös taiteilijan yhteiskunnallinen asema ja köyhyys nousevat esille vastauksista.
”Asema on aika turvaton. Kilpaillaan rahoituksista ja työtilaisuuksista, ja esimerkiksi julkisen taiteen kilpailuihin ja apurahoihin liittyvä vertaisarviointi laukaisee usein häpeää.”
Yhdeksi häpeän lähteeksi Kontio nimeää myös ”toksiset stereotypiat”, lähtien ikivanhoista kylähullutaiteilijan mielikuvista. Hän ei sano kokevansa tätä aikaa entistä kulttuuri- ja taidevihamielisempänä: negatiivisille mielenilmauksille vain on entistä enemmän kanavia.
”Minusta tuntuu, että se on aina kuplinut pinnan alla, mutta nyt se on julkisempaa. Vastauksissakin tuli esille, että on kohdattu paljon sitä asennetta, että ’olet verorahoilla elävä loinen’. Totta kai se on nöyryyttävää. Ammattilaisten ammattilaisuutta ei arvosteta eikä ymmärretä.”
Kontio antaa esimerkin siitä, miten taiteilijan häpeä voi nousta pienistäkin asioista: hän toteaa nauraen, että Taso-gallerian porraskäytävänäyttelyn puitteet ovat aika vaatimattomat eivätkä seinätkään ole ihan puhtaan valkoiset.
”Ehkä se sopii tähän teemaan. Ainahan se joku vähän hävettää!” Kontio toteaa ja lisää:
”Haluaisin, että tämä on myös semmoinen vertaistuellinen halaus taiteilijoille.”
Taas saa hävetä -näyttely Galleria Tasossa, Kulttuurikiihdyttämö Tilassa (Pikisaarentie 15 B). Näyttely on avoinna 31.5. saakka arkisin klo 9–18.