Club Teatrian promoottori Marco Järvenpää: Tapahtuma-ala ei kestä uutta koronasulkua

Marco Järvenpää Club Teatrialta toteaa, että ihmisten luottamus turvallisiin tapahtumiin on saatava takaisin. Ala ei kestä enää yleisöttömiä tapahtumia. Kuvat: Minna Mäki-Heikkilä

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”Uutta koronasulkua tapahtumateollisuus ei kestä. Se on fakta”, sanoo Marco Järvenpää.

Siinä hän on oikeassa, eikä ole mietteissään yksin. Tapahtumateollisuus oli yksi korona-ajan suurimmista kärsijöistä; koko ala suljettiin pandemian takia täysin.

Kyse ei ole mistään pienestä toiminnasta; tapahtumateollisuudessa Suomessa toimii noin 3200 yritystä, jotka työllistävät noin 20 000 henkilöä ja lisäksi tilapäisiä työntekijöitä jopa 175 000. Toimialan kokonaisarvo ennen koronaa oli noin 2,35 miljardia euroa. Kuluneen kevään ja kesän aikana tilapäisiä työntekijöitä jäi työllistämättä peräti 136 000 henkilöä. Kyseiset luvut selviävät Turun Yliopiston tekemästä toimialatutkimuksesta.

”Se, että valtiovalta ei ole ymmärtänyt alan merkittävyyttä johtuu meidän heikosta järjestäytyneisyydestä, ja sirpaleisuudesta. Tapahtumateollisuus koostuu niin monesta eri toimijasta”, Järvenpää lisää.

”Esimerkiksi Teatrian kaltainen klubi on kuin yhteiskunta minikoossa, jätehuollosta ravintolapalveluihin”, hän valottaa.

Yleisön luottamus saatava takaisin

Hän ja koko tapahtuma-ala ei ole kuitenkaan valmis lyömään hanskoja tiskiin.

”Tärkeintä nyt on katsoa tulevaisuuteen. Meidän yksittäisten tapahtumajärjestäjien täytyy luoda sellaiset puitteet, että koronasta huolimatta voimme pitää ovet auki, ihmisten on turvallista tulla, artisteille löytyy keikkoja ja tekniikoille työtä. Jos tämä koko ala romahtaa, lasku yhteiskunnalle on liian suuri”, hän sanoo.

Perusviesti Järvenpäällä onkin se, että yleisön luottamus keikkapaikkoihin on saatava takaisin.

”Olemme toteuttaneet kaikki viranomaisten antamat ohjeet ja paljon ylikin. Club Teatrian yleisökapasiteetti on laskettu puoleen, sisälle otetaan maksimissaan 2000 henkeä. Yleisön oleskelutilat on jaettu 500 hengen lohkoihin, joissa on omat wc:t, myyntipisteet ja henkilökunta. Lohkosta toiseen ei voi siirtyä”, hän kertoo.

”Jos nimittäin sattuisi niin, että meillä ilmentyisi korona-altistuma, pystyisimme selvittämään, missä lohkossa näin on käynyt, ja jäljittäminen olisi helpompaa”, Marco Järvenpää lisää.

Club Teatrian henkilökunta tekee jatkuvasti töitä turvallisuuden vuoksi. Tilat on jaettu pienempiin lohkoihin.

Lisäksi henkilökunta käyttää maskeja, käsidesiä on jaossa, käteistä rahaa ei voi käyttää, eikä myöskään bändi voi tulla yleisön joukkoon.

”Meillä on runsaasti kylttejä ja isot valotaulut, lisäksi nettisivuilla tarkat ohjeet, miten Club Teatrialla toimitaan. Olemme ottaneet asian vakavasti, enempää emme pysty tekemään. Lopullinen vastuu on tietysti ihmisillä itsellään”, hän lisää ja sanoo itsekin kuuluvansa riskiryhmään, joten riskit pyritään todellakin minimoimaan.

Vastuu käsihygeniasta on ihmisillä itsellään, desinfiointiainetta on näkyvästi tarjolla.

Toiminnan on oltava kannattavaa

Kun maaliskuussa korona rysähti Suomeen muutamassa päivässä, myös Club Teatrialla lamaannuttiin hetkeksi.

”Vaikka olimme perustaneet jo helmikuussa koronapalaverit ja seurasimme Euroopan tilannetta tarkoin, niin silti se yllätti. Mitä emme olleet ottaneet huomioon, olivat pääkaupunkiseudun hiihtolomat, josta sitten pandemia-aalto alkoi. Muutama päivä siinä meni shokissa, kun tajusimme, että liikevaihdosta tulee häviämään 1,5 miljoonaa euroa”, Järvenpää muistelee.

”Mutta sitten käärimme hihat ja ryhdyimme järjestelemään keikkoja uudelleen ja tekemään muutoksia”, hän kertoo.

”Onneksi emme ole joutuneet omasta vakihenkilökunnasta vähentämään yhtään”.

Loppuvuosi näyttää, miten Club Teatrian tyyppiset keikkapaikat pääsevät jaloilleen.

”Olen todella luottavainen, vaikka volyymi on pienentynyt. Yleisökapasiteetista on useimmissa keikkailloissa käytössä vain 15 prosenttia, mutta tärkeintä on saada toiminta edes jollakin tasolla kannattavaksi.”

”Tämä tarkoittaa esimerkiksi markkinoinnin tehostamista, ja kaikkien kulujen pienentämistä”, hän lisää.

”Emme tiedä kuinka kauan virus jyllää, mutta meidän on pakko sen kanssa tulla toimeen. Ihmisten pitää uskaltaa tulla kuuntelemaan musiikkia ja luottaa, että elämä jatkuu. Uskon, että muutaman vuoden päästä tämä on muisto vain.”

Club Teatria tarjoaa yleisölleen ilmaiskeikan 25. syyskuuta, jolloin Dingo astuu lavalle.

Lisätietoja tulevista keikoista: www.teatria.com/oulu/

 

Lue myös