Club Teatrian kaikki lokakuun keikat siirtyvät tulevaisuuteen

Promoottori Marco Järvenpää on tietysti pahoillaan keikkojen siirtämisestä, mutta turvallisuus on etusijalla. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koronan toinen aalto iskee yleisötapahtumiin erityisen vaikealla tavalla.

”Päätös keikkojen siirtämisestä jälleen oli totta kai haastava”, kommentoi Club Teatrian promoottorina toimiva Marco Järvenpää.

”Päätös siirrosta tehtiin yhdessä artistien ja heidän taustaorganisaatioidensa kanssa”.

Keikkojen siirtoon vaikutti keskustelut terveydenhuoltoalan ammattilaisten kanssa, sekä muun muassa Sauli Niinistönkin Twitterissä kannattama Immunologian professori Seppo Merin näkemys kolmen viikon skarppauksesta. Kolmen viikon tehostettu lähikontaktien välttäminen saattaisi pysäyttää taudin etenemistä huomattavasti.

Koronaviruksen leviäminen Pohjois-Pohjanmaalla ja Meri-Lapissa on ollut vähäistä. Alkuviikon aikana uusia tartuntoja on alueella raportoitu alle 10 kappaletta. Alueiden asiakkaat ovatkin ottaneet uudenlaisen tapahtumaturvallisuuden hyvin huomioon.

Oulun Club Teatrialla on syksyn aikana järjestetty jo yli kymmenen tilaisuutta. Yhdessäkään tilaisuudessa ei ole ilmennyt tartuntaketjuja, eikä tartuntoja.

”Olemme hoitaneet molemmissa Club Teatrian toimipisteessä turvallisuustoimien käyttöönoton kattavasti, ja olemmekin niistä saaneet hyvää palautetta. En koe, että voisimme enää enempää parantaa”, kertoo Järvenpää.

Vastuullisuus etusijalle

Pohjois-Pohjanmaan ja Meri-Lapin alueiden tämänhetkinen tartuntatautitilanne, sekä sen kehittymisennuste, että viranomaisohjeistusten tarkka noudattaminen mahdollistavat tapahtumien järjestämisen suunnitellusti taas marraskuussa.

”Tämä valitettava siirtoaalto tässä kuussa on poikkeuksellinen. Siirrolla haluamme olla mahdollistamassa kolmen viikon skarppausta. Mikäli alaamme kohtaan asetetut rajoitukset ja vaatimukset pysyvät entisellään on marraskuussa keikkojen järjestäminen jälleen mahdollista”, muistuttaa Järvenpää.

Keikkojen siirtämisellä Club Teatrian henkilökunta tahtoo muistuttaa ottavansa tautitilanteen kehittymisen huomioon jokapäiväisessä tapahtumasuunnittelussa.

”Vastuullisuus on tapahtuma-alan tärkein muistisääntö kaikessa tekemisessä juuri nyt”, summaa promoottori Marco Järvenpää.

Paras tapa tukea paikallista tapahtumajärjestäjää on hankkia keikkaliput ennakkoon. Ennakkolipunmyynti niin marras-joulukuun keikoille, kuin siirretyille ensi vuoden keikoille on avoinna Ticketmasterissa, sekä Prismoissa ympäri Suomen.

Lokakuun keikkatauon vuoksi Club Teatria joutuu myös pienentämään henkilöstöresursseja. Toimisto ei ole avoinna toistaiseksi. Yhteyden kaikissa asioissa saa sähköpostitse: info@teatria.com.

Siirretyt keikat juhlitaan myöhemmin

Kaikille siirretyille keikoille on varmistunut uusi keikkapäivä. Loppuvuoden täyden kalenterin vuoksi keikkoja joudutaan siirtämään ensi vuodelle. Aiemmille keikoille hankitut liput käyvät sellaisinaan uusille keikoille.

Uusien keikkapäivien vuoksi Tornion Suvi Teräsniskan ja Antti Ketosen keikat päästään yhdistämään kotimaisten tähtiartistien yhteiskeikaksi. Lipun hinta pysyy artistilisäyksestä huolimatta ennallaan.

Sannin kevään keikoilla lavat pääartistia varten saapuu lämmittämään Isaac Sene. Siilijärveltä ponnistava Isaac Sene on 22-vuotias monilahjakas artisti/lauluntekijä, jonka odotettu Koko kansan EP julkaistiin helmikuussa. Singlelohkaisuista “Akryyli” ja “Hello My Ppl” tutun Isaac Senen musiikki on modernia soul-vivahteista poppia, jolla voidaan myös kuulla vaikutteita jazz-musiikista.

Uudet päivämäärät:

Dr. Alban, Cappella, Yx-Mylly Oulu Pe 5.2.2021

Dr. Alban, Cappella, Yx-Mylly Tornio La 6.2.2021

Klamydia, Turo´s Hevi Gee, Kuritus Oulu La 27.2.2021

Arttu Wiskari, Happoradio Oulu Pe 23.4.2021

Sanni, Isaac Sene Tornio Pe 23.4.2021

Sanni, Isaac Sene Oulu La 24.4.2021

Suvi Teräsniska, Antti Ketonen, Katri Ylander Tornio Pe 7.5.2021

Suvi Teräsniska, Antti Ketonen, Katri Ylander Oulu La 8.5.2021

Pop/Poprock Jäsenklubi Oulu Ke 26.5.2021

Metal/Rock Jäsenklubi Oulu To 27.5.2021

Kaikkia siirrettyjen keikkojen lippuja koskee 14 vuorokauden palautusoikeus. Ticketmaster on yhteydessä lipun ostaneisiin, mutta palautusohjeet löytyvät myös Ticketmasterin kotisivuilta. Lipunpalautuksessa on tällä hetkellä ruuhkaa, pahoittelemme tilannetta Ticketmasterin puolesta.

 

 

 

Lue myös