Barokkijoulun tunnelmia välitetään maailmalle Yli-Iistä – solistina Virpi Räisänen

Kansainvälisesti tunnettu mezzosopraano Virpi Räisänen vie kuulijansa suunnittelemallaan konserttiohjelmistolla todelliseen vanhan ajan jouluun. Kuva: Oulun vanha musiikki

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koronarajoitukset toivat muutoksia myös Oulun vanhan musiikin konserttijärjestelyihin. Jouluista musiikkia satojen vuosien takaa esittävä Barokkijoulun juhlaa -konsertti lähetetään Yli-Iin kirkosta sunnuntaina 13. joulukuuta kello 15 suorana lähetyksenä Virtuaalikirkon kautta. Yleisö ei voi tulla paikalle.

Solistina konsertissa on kansainvälisesti tunnettu mezzosopraano Virpi Räisänen, joka on asettunut Yli-Iihin asumaan ja esiintyy nyt siis kotikirkossaan. Joulukonsertti Yli-Iissä on ollut hänelle perinne. Nyt barokkijouluun hänen kanssaan kulkevat Eero Palviainen, luuttu, teorbi, Thomas Petit, barokkitrumpetti ja Obo Players.

Todellinen vanhan ajan joulu

Virpi Räisänen on yksi Suomen maailmalla tunnetuimmista mezzosopraanoista. Viulistina aloittanut laulaja on erittäin kysytty lukuisten Euroopan johtavien orkestereiden sekä kamarimusiikkiyhtyeiden solistina. Tuoreimpana kiinnostavana pioneerityönään hän on vienyt eteenpäin viulaja-projektia, jossa hän yhdistää virtuoosimaisesti viulunsoiton ja laulun.

Yli-Iihin suunnittelemallaan konserttiohjelmistolla Räisänen vie kuulijan todelliseen vanhan ajan jouluun, jossa kuullaan joulumusiikkia satojen vuosien takaa keskiajalta Bachin, Purcellin ja Händelin aikaan.

Eero Palviaisen soittama teorbi on luutun tapainen todella pitkäkaulainen 1600-luvun soitin.

Eero Palviainen rakastui luuttuun ensi tapaamisella. Palviainen onkin kulkenut vanhan musiikin siivittämänä ympäri maailmaa eri yhtyeissä ja sooloesiintyjänä jo kolmatta vuosikymmentä. Yli-Iihin Palviainen tuo mukanaan upean teorbi-soittimen, joka kruunaa konsertin visuaalisen ilmeen hienon sointinsa lisäksi.

Ammattimuusikoiden Obo Players

Thomas Petit on toiminut Oulu Sinfonian trumpetin äänenjohtajana helmikuusta lähtien ja vahvistaa nyt Obo Playersiä. Ranskalaislähtöinen Petit soittaa konsertissa barokkitrumpettia, jonka sointi on joidenkin arvioiden mukaan laulavampi kuin nykytrumpetissa.

Obo Players on Oulun barokkiorkesterin soittajista koottu pienempi kokoonpano. Soittajat ovat vanhan musiikin alalle kouluttautuneita ammattimuusikoita, jotka tuntevat vanhan musiikin aikakausille tyypilliset esittämiskäytännöt.

Joulukuun konserteissa soittavat Laura Kangas, Terje Männi, Johanna Leponiemi, Tiina Kortelainen barokkiviulu, Johanna Tuikka barokkialttoviulu, Riina Salminen barokkisello ja Virve Räisänen cembalo.

Barokkijoulun juhlaa, Yli-Iin kirkko, sunnuntai 13.12. kello 15 suorana ja 6.1 2021 asti: www.virtuaalikirkko.fi.

Oulun vanha musiikki

– vuodesta 2009 toiminut yhdistys

– järjestää vuosittaista Oulun Vanha Musiikki -festivaalia ja ympärivuotisia Kreetan kammari ja Café Barock Oulu -konserttisarjoja

– toimintaa tukee Taike ja se on Suomen vanhan musiikin liiton Svamulin jäsen

– Yhdistyksen jäseninä on ammattimuusikoita, musiikin harrastajia sekä vanhaa musiikkia rakastavaa konserttiyleisöä ja yhdistyksen toiminnan tukijoita

– Joulukonsertti on osa Taiken rahoittamaa Soivaa voimaa -saavutettavuushanketta