Arktisia kohtaamisia, uurrettuja kohtaloita – kansainvälisesti arvostetut ohjaajat tavattavissa Kierikissä

Dokumenteissaan Anastasia Lapsui ja Markku Lehmuskallio ovat tallentaneet maapallon pohjoisten kansojen suurelta osin jo kadonnutta elämää. Toistuvia aiheita ovat pohjoisten alueiden vähemmistöt ja luonto. Nämä teemat ovat esillä myös Kierikissä nähtävissä filmeissä.

Dokumentaristit elävät arkea kuvattavien kanssa. Lapsui vastaa käsikirjoittamisesta ja Lehmuskallio kuvauksesta. Kaikkea ei ole kuvattu, mitä on nähty ja koettu. Lehmuskallio korostaa, että jokaisessa kulttuurissa on omia juttuja, joita ei haluta näyttää muille. Dokumentit on tehty toista kulttuuria kunnioittaen.

”Dokumentit kertovat sellaisesta elämästä, mitä Suomessa ei ole. Olemme kuvauspaikalla kuukausitolkulla, se ei ole mikään pikaretki. Me ollaan tutustuttu ihmisiin ja he ovat oppineet luottaman meihin. On kuvattu sitä, mitä sinä aikana on tapahtunut. Dokumenttielokuva on sillä tavalla aikaan sidottu, se kuvaa oikeita ihmisiä ja oikeaa elämää”, Lehmuskallio avaa heidän työskentelyprosessiaan.

Maailma ei ole museo

Alkuperäiskansojen kohtaloita Lehmuskallio on kuvannut 1980-luvulta asti. 1990-luvulta alkaen hän on työskennellyt yhteistyössä elämänkumppaninsa, nenetsijournalisti Anastasia Lapsuin kanssa. Yhdessä he ovat kuvanneet Siperian Jamalilla useita paimentolaiskansa nenetseistä kertovia elokuvia.

”Minua kiinnostaa äärimmäisillä rajoilla eläminen. Pohjoisen ihmiset asuvat maailman rajalla ja ovat marginaali-ihmisiä. Siellä on hyvin hankala tulla toimeen olosuhteiden vuoksi, mutta ihmiset selviävät”, kuvailee Lehmuskallio.

”Sama asia on, kun menee tekemään elokuvaa vieraasta kulttuurista. On itse toisheimoinen, eikä koskaan pääse täysin sisälle. Anastasia on nenetsi ja paimentolaisperheen tytär. Hän on ollut minulle avain alkuperäiskulttuureihin, ihmiset luottavat häneen. Elokuva elokuvalta olemme voineet lähestyä nenetsien ydintä, sitä mitä ne ihmiset ovat, mitä ne ajattelevat ja mihin he uskovat.”

Lehmuskallio päätyi Siperiaan alkuperäiskansojen dokumentoijaksi elokuvansa Minä olen myötä. Elokuva kertoo alkuperäiskansojen taiteesta ja sitä kuvattiin seitsemän vuotta.

”Jamalin niemimaalla kohtasin nenetsikulttuurin. Kaikki muut matkalla kohtaamani arktisen alueen kulttuurit olivat jo länsimaalaistuneet. Siellä elämä oli kuitenkin hyvin samanlaista kuin parisataa vuotta sitten, nykyaikaista oli ainoastaan kodista löytyvät öljylamput ja peltikamiinat.”

Kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana dokumentaristit ovat oppineet näkemään, miten kaikki katoaa pikkuhiljaa. Muutoksen on voinut aistia jo ensi hetkistä alkaen.

”Maailma ei ole museo, se muuttuu koko ajan. Kieli ja kulttuuri muuttuu koko ajan, sellaisessa maailmassa me eletään”, pohtii Lehmuskallio.

Muutos ja pysyvyys valkokankaalla

Yksi tapahtumassa esitettävistä elokuvista käsittelee kalliomaalauksia, joista vanhimmat ovat yli 50 000 vuotta vanhoja. Lehmukallio kertoo, että kalliomaaluksiin voi olla hankalakin suhtautua, kun ne ilmestyvät valkokankaalle, mikäli ne eivät ole yhtään tuttuja entuudestaan. Kuvat ovat kovin ilmeisiä, mutta täynnä mystiikkaa sekä merkityksiä.

Lehmuskallion mukaan he voivat elokuvantekijänä tulkita kuvia siten, kun ne heitä puhuttelevat. Tiede ei pysty niitä selittämään, ainoastaan mittaamaan. Siitä, ketkä teokset ovat aikanaan tehneet ja miksi ne on tehty, ei voida sanoa mitään varmasti.

”Kuitenkin kun teoksia tutkii, tulee ajatus, että ihminen ei ole kyennyt tekemään parempaa viivaa 50 000 vuoteen. Ihminen on kehittynyt teknisesti, mutta uskon, että ihminen ajattelevana olentona ei ole kehittynyt”, pohtii Lehmuskallio.

Yksi Kierikissä nähtävistä elokuvista Uhri – elokuva metsästä, kertoo Siperiassa asuvista selkupeista. Kansa elää metsästyksestä ja kalastuksesta. Elokuvassa kuvataan selkupien elämänmuodon vähittäistä häviämistä.

”Nämä elokuvat kuvaavat sitä, miten ihmiset elävät. Selkupeja, metsästä eläviä ihmisiä, ei ole enää kovin paljon. Suurin osa on länsimaalaistunut, pieni osa ihmisistä elää vielä siitä mitä metsä antaa. Siinä on kiinnostavaa se, että Suomikin on metsien maa ja esi-isämme ovat luultavasti eläneet samalla tavalla, rahatalouden ulkopuolella, aivan lähimenneisyydessä” Lehmuskallio toteaa.

Tunnustusta ympäri maailmaa

Markku Lehmuskallio on yksi tunnetuimmista suomalaisista dokumentintekijöistä maailmalla. Hän on saanut tunnustusta kansainvälisesti ja kotimaassa hänet on palkittu kahdella Jussi-patsaalla.

Anastasia Lapsui on Suomessa vuodesta 1993 asunut, Neuvostoliitossa syntynyt elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän on kansallisuudeltaan nenetsi.  Hänen töitänsä on palkittu muun muassa Suomi-palkinnolla vuonna 2009 ja Jussi-palkinnolla vuonna 2001. Lapsuille on lisäksi myönnetty taiteilijaeläke vuonna 2014.

Arkitisia kohtaamisia – uurrettuja kohtaloita Kierikkikeskuksessa (Pahkalantie 447, Yli-Ii) Lauantaina 27.11.2021 klo 10–16.15.

Tapahtuma on maksuton, mutta vaati ilmoittautumisen. Halutessaan ilmoittautumisen yhteydessä voi varata maksullisen lounaan Kierikkikeskuksesta. Tapahtumassa on käytössä koronapassi. Näytäthän koronapassin ja henkilöllisyystodistuksen ovella. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Kierikki ry:n kanssa.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset: kierikki.fi