Anu-Maarit Moilanen: Oulun teatteri luotsataan ulos koronasta uudistuneena

"Tarvitsemme Pohjois-Suomeen vahvan teatterin, joka vaikuttaa myös alueemme ulkopuolella”, Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen linjaa. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tavoitteena on pitkäjänteisesti vahvistaa teatterin taiteellista elinvoimaisuutta ja myös taloutta.

”Pyrimme ulos koronasta uudistuneena. Rakennamme kriisin jälkeistä teatteria tukemaan Oulun kaupungin kulttuuripyrkimyksiä laajemminkin. Tarvitsemme Pohjois-Suomeen vahvan teatterin, joka vaikuttaa myös alueemme ulkopuolella”, Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen linjaa.

Oulun teatteri on tänä keväänä vakauttamassa talouttaan muun muassa koko henkilöstön kuukauden lomautuksella. Lomautuksilla ja lyhytaikaisilla säästötoimilla saadaan kaikkiaan vajaan 500 000 euron säästöt. Teatterin normaali liikevaihto on runsaat 1,5 miljoonaa euroa. Kuluvana vuonna lipunmyyntitulojen arvioidaan jäävän koronan vuoksi alle 400 000 euroon.

”Esitysten keskeytyminen on pakottanut meidät tervehdyttämään taloutta käsillä olevassa akuutissa tilanteessa. Olemme kuitenkin uudistamassa toimintaamme myös rakenteellisesti. Uudistusta ohjaavat taiteellinen kunnianhimo sekä talouden pitkäaikainen kestävyys”, Moilanen toteaa.

Tukipalveluja järjestellään uusiksi

Osana strategista uudistusta teatterin tukitoimintoja, kuten taloushallintoa sekä myyntiä, markkinointia ja viestintää järjestellään uudelleen.

”Ennustettavan rahoituksen lisäksi tukipalveluiden uudelleenorganisointi tehostaa prosesseja, jolloin tulevaisuudessa resursseja jää enemmän taiteellisen toiminnan toteuttamiseen. Esimerkiksi sähköisten järjestelmien tuleva käyttöönotto hallinnossa ja lipunmyynnissä muuttavat osaamistarpeitamme. Uudelleenjärjestelyssä arvioimme tarvittavat toimenkuvat ja niihin oikeat osaajat”, Moilanen kertoo.

Oulun teatterin tavoitteena on päästä kuluvan vuoden tappion jäljiltä vuonna 2022 voitolliseen tulokseen 1,6 miljoonan liikevaihdolla.

Kohti saavutettavaa kulttuurilaitosta

Oulun teatteri on saanut kahden viime vuoden aikana uuden johdon. Alma Lehmuskallio aloitti viime vuoden alussa taiteellisena johtajana ja Anu-Maarit Moilanen elokuussa.

Uuden johtajaparin visiona on kehittää taloa kohti kaikille avointa ja helposti saavutettavaa teatteria, jossa esitetään taiteellisesti korkeatasoista ja myös valtakunnallisesti kiinnostavaa ohjelmistoa.

”Uuden strategian mukaisesti Oulun teatteri on rohkeasti uusiutuva kaikkien teatteri. Meille kaikkein tärkeintä on merkityksellinen sisältö, monipuolinen ohjelmisto ja läheisyyden mahdollisuus katsojien kanssa. Haluamme purkaa esteitä teatteriin tulemisen tieltä ja tehdä teatterista tärkeiden kohtaamisten paikan. Uudistamisen läpivienti kestää vuoteen 2026 saakka”, Oulun teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio kertoo.

Teatteriesitysten lisäksi Oulun teatteri järjestää yleisötyötä sisältäviä tapahtumia, joissa ihmiset voivat osallistua luovaan ja monimuotoiseen vuorovaikutukseen. Tavoitteena on avata teatterin ovet erilaisille kohderyhmille ja varmistaa kaikessa toiminnassa inklusiivisuus eli osallisuuden ja toimijuuden mahdollisuus. Esimerkiksi lasten ja nuorten osallisuutta vahvistetaan erilaisin yleisötyön menetelmin.

Kunnianhimo näkyy tulevassa tarjonnassa

Koronakeskeytyksen aikana Oulun teatteri on harjoituttanut esityksiä valmiiksi syksyn näytäntökautta varten. Syksyn ohjelmistoon on tulossa poikkeuksellisen paljon ensi-iltoja.

Myös Alma Lehmuskallion ohjaama Kaboom ja kuvittelun voima jatkaa suurella näyttämöllä. Tuotannossa on mukana koko teatterin näyttelijäensemble, jota vahvistaa kolme vierailevaa sirkustaiteilijaa. Esitys yhdistää teatteriin nykysirkusta, liikettä ja tanssia, josta vastaa vieraileva koreografi Jenni Nikolajeff.

”Teatterin ydin muodostuu ohjelmiston ympärille. Kaboomissa yhdistyy monia ohjelmistopolitiikkamme arvoja. Muun muassa eri esittävän taiteen osa-alueet ovat monipuolisesti mukana, lapset on huomioitu meille tärkeinä katsojina ja esityksessä näkyy hyvin talon huikean monipuolinen osaaminen”, Lehmuskallio sanoo.

Vuodelle 2022 on suunniteltu valmistettavaksi menestysmusikaali Billy Elliot.

Oulun teatterin tavoitteena on jalkautua myös teatterin ulkopuolelle järjestämällä esityksiä muissa tiloissa. Teatteri tekee yhteistyötä myös muiden oululaisten kulttuuritoimijoiden kanssa, mikä vahvistaa Oulua Pohjois-Suomen kansainvälisesti tunnettuna kulttuurikaupunkina.

”On kaikkien etu, että Oulu tunnetaan vahvasta kulttuuriosaamisestaan. Haluamme osaltamme vahvistaa myös alueellista omaleimaisuutta. Toteutamme yhteiskuntavastuutamme myös olemalla siellä, missä alueen ihmisetkin ovat, ja nostamalla esiin ajankohtaisia teemoja. Elinvoimainen teatteri tuo hyötyä kaikille toimijoille kulttuurilaitoksista yrityksille sekä kaupungille ja sen veronmaksajille”, Anu-Maarit Moilanen toteaa.

Oulun teatteri on Pohjois-Suomen suurin ammattiteatteri. Taiteellisesti ja toiminnallisesti korkeatasoisen ammattiyhteisön tuottama monipuolinen ohjelmisto tarjoaa yleisölle tasokkaita ja kunnianhimoisia esityksiä.