Taiteilija Hannu Väisänen muistelee lapsuusvuosiaan Ainolassa – Oulun varhaiskasvatuksen 120-juhlavuosi huipentuu suoraan lähetykseen Mun Oulussa

Hannu Väisänen syntyi Oulussa lokakuun toisena päivänä vuonna 1951. Tänä vuonna myös hän on viettänyt 70-vuotismerkkipäiväänsä. Yksi maamme tunnetuimmista kuvataiteilijoista, kirjailija Hannu Väisänen on asunut vuodesta 1989 Ranskassa ja valmistelee tällä hetkellä Helsingin taidehalliin ensi vuonna tulevaa installaatiota. Oulussa hän on käynyt viimeksi kolme vuotta sitten ja tulisi mielellään useamminkin, jos kutsu kävisi.

Olit lapsena hoidossa Ainolan lastentarhassa 1950-luvulla. Millainen tunnelma siitä ajasta jäi?

”Ikimuistoinen kuva. Intiön kasarmin olosuhteet eivät kenties olleet lapselle kaikkein ihanteellisimmat. Ainolan lastentarha korvasi karsarmin puutteet moninkertaisesti.”

Millainen Ainola oli rakennuksena lapsen silmin? 

”Ennen kaikkea valoisa. Osasin arvostaa valoa jo tuohon aikaan. Muistan erityisesti suuren valoisan verannan, jonka kautta kuljettiin sisään. Se on tietääkseni poistettu myöhemmin. Tietysti kasarmin miehiseen ilmapiiriin tottuneen lapsen silmissä naisten luoma maailma oli houkutteleva, tai enemmänkin oikea.”

Miten Ainolaan pääsy vaikutti elämääsi?

”Vaikka kasvoimme yksinhuoltaja isän perheessä, tässä täytyy heti todeta että, minä en suinkaan ollut muita paremmassa asemassa. Suuri osa kasarmin lapsista tuli tai pääsi Ainolan lastentarhaan. Välimatkaa vajaat 500 metriä. Harva oli se kasarmin perhe, joka olisi kieltäytynyt moisesta ylellisyydestä. Isäni luonnollisesti ”luovutti” meidät, yksi toisen perään Ainolan hoiviin. Minullakaan ei siis, missään kuviossa, olisi ollut muuta vaihtoehtoa, onnekseni. Vasta paljon, paljon myöhemmin minä ymmârsin millainen ylellisyys minulle tarjoiltiin.”

Millaista hoito siihen aikaan oli?

”Minun  on vaikea arvioida itse hoitoa. Meitä aivan varmasti hoidettiin parhaan mahdollisen tiedon ja taidon mukaan.  En muista koskaan sairastuneeni. Uskon että henkilökunta oli varsin tietoinen kasarmin väen olosuhteista ja sovelsi taitojaan ottaen huomioon esimerkiksi usein huojuvat isät ja pullistuvat äidit.”

Ainolassa oli sinulle merkityksellinen lastentarhantäti, joka on vielä elossa. Millaisia muistoja liittyy häneen?

”Niin, Varpu-täti oli minulle erityisen läheinen. Hän toimi tuohon aikaan tarhan johtajattarena, mutta oli kaikkea muuta kuin johtajatar. Kuunnellessani hänen tapaansa puhua huolellisesti ja hellästi, olisin voinut vannoa että hän oli runoilijatar. Isäni yritti epätoivoisesti kosia Varpu-tätiä. Me lapset tietysti toivoimme, että hänen kosintansa olisi saanut myöntävän vastauksen. Olihan isäni luvannut kuolevalle äidilleni hankkivansa naisen elementin kotiimme. Mutta me epäonnistuimme. Isä sai rukkaset. Sanon ’me’, koska tunsin että kosiolla oli yhtä aikaa koko perhe. Vaikka Varpu-tädistä ei tullutkaan äitipuoltani, ystävyytemme on säilynyt kaikki nämä vuodet. Lähetämme toisillemme viestejä nettitaivaan kautta epäsäännöllisen säännöllisesti.”

Miten paljon Ainolan arjessa laulettiin, piirrettiin tai askarreltiin?

”Lapsen käsien taitoon kiinnitettiin selvästi hyvin paljon huomiota. Joku paperileikkaustyö oli melkein jokapâiväistä puuhaa. Ja huomio: sekä pojat että tytöt tekivät samoja askareita. Minä muistan kuitenkin erityisen hyvin ensikosketuksen väriliituihin. Ja nautin tavattomasti, kun verannan ikkunat peitettiin satojen paperista leikattujen lumihiutaleiden alle. Laulaminen oli sekin jokapäiväistä. Tarhassa käsitin että minullakin on äänihuulet. Aloitin laulamisen Ainolan tarhassa ja samoilla äänihuulilla laulan edelleen.”

Miten luulet Ainolan vaikuttaneen myöhempään taiteilijauraasi?

”Tähän vastaan vain kehottamalla lukemaan alkuosan romaanistani Vanikan palat. Siinä kerron aika tarkkaan millä tavoin Ainolan tarha oli minulle keskeinen!”

Mitä ajattelet Oulun saamasta Euroopan kulttuuripääkaupunki -tittelistä vuodelle 2026?

”Olen syvästi huolestunut Oulun kulttuurin tilasta tällä hetkellä. En oikein edes käsitä miten ja miksi Oulu on valittu kohteeksi. Joka toinen kuukausi saa lukea mikä osio oululaisesta kulttuurista ollaan savustamassa ulos tai lopettamassa. Teatterin rahoitus on alituisesti vaakalaudalla. Pohjois-Pohjanmaan museorakennusta ollaan huutokauppaamassa. Kirjastoja lopetetaan. Luulen että koko kulttuurin tuottaminen pitäisi lopettaa yhden vuoden ajaksi, siis täydellinen Oulun kulttuurin lockdown, jotta päättäjät vihdoinkin ymmärtäisivät millaiseen kuivatuslinkoon ovat kaupungin kulttuurielämää tunkemassa! Kulttuurin niistämiseen on osallistunut koko poliittinen kenttä. Kenen eduksi?”

Milloin olet viimeksi käynyt Oulussa ja milloin olet tulossa uudelleen?

”Viimeksi kolmisen vuotta sitten. Kävisin mielelläni Oulussa useamminkin, jos sieltäpäin kysyttäisiin. Ei ole kysytty. Oulun yliopiston kunniatohtorina sain onneksi tehdä muutaman matkan sinne. Meidän piti Kaisu Mikkolan kanssa tehdä hieno juttu entiseen maaherran taloon, eli Läänihallituksen taloon, mutta minulle niin rakas Kaisu poistui keskuudestamme, ja hanke pysähtyikun kohtalon sakset leikkasivat pois merkittävän oululaisen kulttuurivaikuttajan.”

–