Tähtäätkö lähihoitajaksi? 10 kysymystä ja vastausta lähihoitajien opinnoista OSAO:ssa
OSAO:n opinto-ohjaaja Tarja Isokangas kohtaa oppilaan useita kertoja opintojen aikana. Kuva: Annakaisa Vääräniemi
Opinto-ohjaaja Tarja Isokangas työskentelee OSAO:lla ja ohjaa siellä lähihoitajaopiskelijoita. Lähihoitajan opinnot kestävät keskimäärin kolme vuotta, ja siinä ajassa hän kohtaa opiskelijan monta kertaa niin ryhmä- kuin henkilökohtaisissa ohjauksissa.
”Tapaamisissa käsitellään monenlaisia asioita opinnoista uraan ja jatkokoulutusmahdollisuuksiin. Myös opiskelijan jaksamiseen ja motivaatioon liittyvät asiat nousevat toisinaan esiin keskusteluissa opinto-ohjaajan kanssa”, Tarja Isokangas kertoo.
Alan opintoja ja yhteishakua pohtivalle hän antaa selkeän vinkin.
”Aina kannattaa miettiä, mikä kiinnostaa eniten. Joskus vanhemmat saattavat painostaa hakemaan tietylle alalle tai kaverit vaikuttavat liikaa valintoihin, mutta tärkeintä on kuunnella itseään ja seurata omia kiinnostuksenkohteitaan.”
Tässä opinto-ohjaajan kymmenen vastausta usein kysyttyihin kysymyksiin:
1. Miten lähihoitajaksi voi kouluttautua?
”Lähihoitajaksi valmistuu suorittamalla sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon.”
2. Miten yhteishaussa haetaan lähihoitajaksi?
”Opintopolun kautta yhteishaussa opintoihin hakevat peruskoulun päättäneet ja he, joilla ei aikaisempaa tutkintoa. Hakuaika on tänä vuonna 22.2.–22.3.2022.”
”Jatkuva haku on puolestaan tarkoitettu ylioppilaille ja niille hakijoille, joilla on jo jokin perustutkinto taustalla. Jatkuvan haun koulutuksia on avoinna pitkin vuotta.”
3. Kuinka paljon paikkoja on auki?
”Elokuussa 2022 alkaviin opintoihin on auki reilu 250 opiskelupaikkaa lähihoitajaopintoihin Kontinkankaan yksikköön.”
4. Millaisia asioita lähihoitajan pääsykokeissa painotetaan?
”Soveltuvuuskoe koostuu psykologisista testeistä ja psykologin haastattelusta. Testit ja haastattelu pisteytetään, jolloin hakija voi saada 0–10 pistettä. Mikäli hakija saa 0 pistettä soveltuvuuskokeesta, häntä ei voida valita opiskelemaan.”
”Hakija saa pisteitä myös yleisestä koulumenestyksestä (1–16), painotettavista arvosanoista (1–8) sekä ammatillisen koulutuksen ensimmäisestä hakutoiveesta (2 pistettä). Kuusi lisäpistettä saa, mikäli on suorittanut perusopetuksen oppimäärän samana tai edellisenä vuonna, kun hakee koulutukseen tai jos on samana tai edellisenä vuonna suorittanut esimerkiksi kymppiluokan.”
5. Millainen on lähihoitajan perustutkinto?
”Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon sisältyy ammatillisia opintoja, työpaikalla järjestettävää koulutusta ja näyttöjä sekä yleissivistäviä opintoja, kuten äidinkieltä, matematiikkaa, ruotsia, englantia ja liikuntaa.”
”Pakolliset tutkinnon osat eli Kasvun ja osallisuuden edistäminen sekä Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen ovat kaikille lähihoitajille samat. Näiden opintojen jälkeen siirrytään osaamisalaopintoihin, eli lähdetään suuntautumaan tiettyyn alaan, esimerkiksi vammaistyöhön, suunhoitoon, ikääntyvien hoitoon ja kuntoutukseen, mielenterveys- ja päihdetyöhön, sairaanhoitoon ja huolenpitoon sekä lasten ja nuorten kasvatukseen ja hoitoon.”
”Kaiken kaikkiaan lähihoitaja saa laajat työelämävalmiudet opinnoistaan.”
6. Mikä on haastavinta lähihoitajaopinnoissa?
”Yleisesti ammatilliset opinnot voivat olla haastavia. Näytöissä tulee osata perustella teoriatiedolla osaaminen, kuten erilaiset sairaudet. Myös lääkelaskut voivat olla osalle hankalia.”
”Lisäksi osalla viivästyy valmistuminen yleissivistävien aineiden eli yhteisten tutkinnon osien vuoksi. Nämä opinnot kannattaisi hoitaa reippaasti heti opintojen alkupuolella.”
7. Miksi kannattaa hakea lähihoitajaopintoihin juuri OSAOlle?
”OSAO on iso oppilaitos, jossa kaikki on mahdollista. Täällä meillä henkilökohtaiset opiskelupolut onnistuvat paremmin ja mahdollisuus on myös kaksoistutkintoon sekä väyläopintoihin. Opiskelija saa laajat ohjauspalvelut ja tukea on aina tarjolla. Myös työharjoittelupaikkoja on hyvin saatavilla ja työelämäkontaktit ovat hyvät.”
”Opintojen jälkeiset jatko-opiskelumahdollisuudet ovat niin ikään erinomaiset.”
8. Missä työtehtävissä lähihoitaja voi työskennellä?
”Se riippuu paljon siitä, mistä osaamisalasta valmistuu: suunhoito, lasten ja nuorten kasvatus ja hoito, sairaanhoito ja huolenpito, ikääntyvien hoito ja kuntoutus, vammaistyö vai mielenterveys- ja päihdetyö? Keikkatyötä voi tehdä laajasti eri työympäristöissä.”
9. Mitä jatko-opiskelumahdollisuuksia lähihoitajalla on?
”Lähihoitaja voi hakeutua korkeakouluopintoihin ammattikorkeakouluun tai yliopistoon, tehdä ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon tai vaikkapa opiskella kokonaan toisen osaamisalan tai perustutkinnon.”
10. Kuka sopii lähihoitajaksi?
”Lähihoitajaksi haluavan oma arjenhallinta sekä terveys, niin psyykkinen kuin fyysinen, pitää olla kunnossa.”
”Hyvä lähihoitaja haluaa auttaa muita. Hän uskaltaa koskea ja toimia erilaisten ihmisten kanssa – kuten ikääntyvien ja mielenterveysasiakkaiden kanssa. Hän on valmis kohtaamaan sekä hoitamaan haastaviakin asiakastilanteita.”