Perttu Pölönen: Kasvatetaan tulevaisuuden tekijöitä, ei menneisyyden menestyjiä
Kirjoittaja on futuristi, tietokirjailija, puhuja ja säveltäjä. Kuva: Vapa Media Oy.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
”Kyllä se vain niin on, että kaksi asiaa ei maailmasta koskaan katoa: riitely ja sairastaminen. Niin että jos mietit, mitä haluat isona tehdä, valitse jompikumpi. Lääkäri tai juristi. Siinä on sinulle varma ja hyvä ammatti.”
Näin sanoi eräs vanhempi herrasmies ystävälleni, kun he keskustelivat tulevaisuudesta ja urapoluista. Neuvoon on helppo yhtyä, onhan se loogisen tuntuinen. Kuka vanhempi nyt ei haluaisi lapselleen varmaa ammattia?
Neuvo on silti auttamattomasti pielessä. Tekoälyn ennustetaan vievän työtä nimenomaan lääkäreiltä ja juristeilta – niin kuin se on jo eri puolilla maailmaa tehnytkin. Se työ, jonka ei pitänyt kadota, saattaa kadota.
Onko käymässä niin, että vanhemmilla on selvät käsitykset siitä, mitkä ovat niin sanottuja hyviä ammatteja, mutta he eivät ota huomioon teknologian kehittymistä ja maailman muuttumista? Ohjaammeko lapsia tiettyihin ammatteihin väärin perustein? Olemmeko kasvattamassa menneisyyden menestyjien sukupolvea?
Tulevaisuuden ammatteja ei tunne kukaan, ja siksi neuvoessa pitää olla varovainen. Lapset elävät hyvin erilaisen elämän kuin vanhempansa. Se, mikä ennen toimi vanhemmille, voi olla taakka lapsille. Varmoja ammatteja ei enää ole.
Mitä jos ammattien sijaan lähtisimme esimerkiksi vaatetuksesta, työympäristöstä ja taidoista? Kehotetaan lasta miettimään, minkälaisissa vaatteissa hän haluaisi tehdä töitä. Haalarissa, puvussa, valkotakissa vai verkkareissa? Mietitään yhdessä, minkälainen työympäristö lapselle sopisi – ihmisten kuhina vai rikkumaton hiljaisuus.
Siirretään katse ammateista taitoihin, sillä tutkinnot eivät turvaa tulevaisuutta, vaan osaaminen. Oletko hyvä yhdistämään asioita tai saatko muut innostumaan? Kenties olet yhdistäjä tai innostaja. Näetkö olennaisen kirkkaasti tai saatko muut rauhoittumaan kiperissä tilanteissa? Taidat olla kirkastaja tai rauhoittaja. Tällaisia osaajia tarvitaan, vaikka maailma miten muuttuisi.
Emme tiedä, minkälaisia ammattilaisia tarvitsemme 2040-luvulla. Tiedämme vain, että pulpeteissa istuvat peruskoululaiset ovat heitä. On upeaa seurata ja tukea peruskoululaisten kasvua sellaisiksi taitaviksi tulevaisuuden tekijöiksi, joista meillä ei ole vielä tietoakaan. Kunhan maltamme olla laittamatta heitä liian ahtaisiin muotteihin.