Oulun yliopisto sai rahoitusta uraauurtavaan tutkimukseen, jota tehdään yhteistyössä Naton ja Nasan kanssa
Oulun yliopisto sai Suomen Akatemialta rahoitusta SafeEarth-tutkimusohjelmalle, joka yhdistää yliopiston tutkimusalueet avaruusturvallisuuden, kyberturvallisuuden ja ihmisturvallisuuden kattavaksi ja ajankohtaiseksi turvallisuusteemaksi, jolla on myös globaalia merkitystä. Kuva: Samuli Rinne / arkisto
Suomen Akatemia on myöntänyt Oulun yliopistolle 13,3 miljoonaa euroa profiloitumisrahoitusta. Sillä vahvistetaan turvallisuuden, terveyden ja luonnon monimuotoisuuden tutkimusta.
Suomen Akatemia on tehnyt rahoituspäätökset yliopistojen tutkimuksen profiloitumisen vahvistamiseksi vuosille 2025–2030. Rahoitusta sai kahdeksan yliopistoa, ja Oulun yliopiston saama 13,3 miljoonan euron summa oli kolmanneksi suurin Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston jälkeen.
Oulun yliopisto sai profiloitumisrahoitusta kolmeen eri tutkimusteemaan. Niistä uusimmaksi avaukseksi luonnehditaan SafeEarth-teemaa, joka tutkii luonnollisia ja ihmisen aiheuttamia riskejä ja yhteiskuntien vastauksia niihin jatkuvien geopoliittisten jännitteiden keskellä.
”Teeman tulokulma on globaalistikin poikkeuksellinen, sillä se yhdistää kyberturvallisuuden, avaruustutkimuksen ja ihmisturvallisuuden tematiikat. Tutkimusohjelma tekee yhteistyötä muun muassa Naton, Nasan, Ilmatieteen laitoksen ja Maanpuolustuskorkeakoulun kanssa”, kertoo tutkimusvararehtori Taina Pihlajaniemi Oulun yliopiston tiedotteessa.
SafeEarth-teemaa johtaa Eija Tanskanen, Sodankylän geofysiikan observatorion johtaja.
Muista profiilirahoitusta saaneista teemoista Safire keskittyy luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tutkimalla tieteidenvälisesti elinympäristöjen ennallistamista. Health-Dimensions taas tutkii laajoja terveysaineistoja ja elämänkaaren terveyttä molekyyleistä yhteiskuntaan. Teemassa selvitetään sairauksien ja monisairastavuuden taustalla olevia syitä koko elämänkaaren ajan.
Profiloitumisrahoituksen hakemukset arvioitiin kansainvälisessä paneelissa, joka myös haastatteli hakijat.
Rahoituksen saaneille teemoille osoitetaan Oulun yliopiston omaa vastinrahoitusta. Vastinrahoituksen kanssa kyseessä on noin 18,6 miljoonan euron kokonaisuus.
Suomen Akatemian myöntämän profiloitumisrahoituksen tarkoituksena on vahvistaa yliopistojen tutkimusedellytyksiä sekä tukea ja nopeuttaa yliopistojen strategioiden mukaista profiloitumista.