Norssi mukana Dubaissa – Oulun yliopisto esittelee suomalaista koulua ja koulutusvientiä maailmannäyttelyssä

Ryhmä norssilaisia on Dubain maailmannäyttelyssä kertomassa suomalaisesta koulutusosaamisesta. Kuva: Norssi

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun normaalikoulu eli Norssi on Oulun yliopiston harjoittelukoulu, johon kuuluu perusaste ja lukio. Niissä järjestetään opettajankoulutukseen kuuluvaa opetusharjoittelua ja osallistutaan oppimisen ja opettamisen tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Oulun normaalikoulun johtavan rehtorin Kari Kumpulaisen mukaan osallistuminen maailmannäyttelyyn tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden monipuoliseen kansainväliseen yhteistyöhön.

”Maailmannäyttelyssä voimme tuoda esille Oulun yliopiston harjoittelukoulun täydennyskoulutustarjontaa ennennäkemättömällä tavalla, ja teemme näkyväksi laadukasta suomalaista koulutusosaamista yhdessä muiden suomalaisten toimijoiden kanssa.”

Koulu kuuluu Education Finlandin koordinoimaan ryhmään, jossa on yhteensä 16 organisaatiota. Suomi esittäytyy maailmannäyttelyssä Sharing Future Happiness -teemalla. Suomen paviljongissa on mukana 120 yritystä ja organisaatiota.

Koulutusviennille kysyntää

Koulutusvienti edistää Oulun yliopiston kansainvälistymistä. Viime vuosina vienti on suuntautunut etenkin Kiinaan, ja Persianlahden alue sekä Afrikan suunta ovat kasvamassa. Kiinassa käynnistyi vuonna 2018 merkittävä koulutusvienti ohjelmistotuotannon kandidaattiohjelmalla yhteistyöyliopisto Nanjing Institute of Technologyssa.

Opetus- ja kasvatusalan koulutusvienti sisältää täydennyskoulutusta: luentoja, työpajoja, kouluvierailuja ja eri maiden koulutusjärjestelmien reflektointia. Digitaalista tarjontaa on viime aikoina kehitetty.

”Suomen hyvä maine koulutusosaamisessa tunnetaan maailmalla, ja kysyntää on enemmän kuin siihen on mahdollista vastata. Koulutusvientitoiminta voisi olla laajempaakin”, kertoo Oulun yliopiston koulutussuunnittelija Anne Viherkari.

Oulun yliopistossa on lukuisilla aloilla myös suosittuja kansainvälisiä tutkinto-ohjelmia, joissa opetus on englanniksi. Tänä vuonna hakijoita oli lähes 2830, ja seuraava hakuaika on 5.–19. tammikuuta.

Dubaissa normaalikoulu tapaa yhteistyökumppaneita ja koulutusviennin asiakkaita Suomen paviljongissa. Norssin opettajat esittelevät 14.–16. joulukuuta ar-todellisuuden avulla kolmea koulutusalan johdolle ja asiantuntijoille suunnattua koulutuspalveluaan: Diploma Programme in Education Leadership and Management, Teacher Enhancement Online ja Study Visits.

Maailmannäyttelyyn liittyy normaalikoulun alakoulun ja lukion läheinen yhteistyö Dubaissa sijaitsevan Gems Modern Academy -koulun kanssa. Yhteistyö tapahtuu koululaisten yhteisessä Dubai Expo -kerhossa, ja huipentuu maailmannäyttelyssä 21. helmikuuta, jolloin kerhoissa mukana olleet vihdoin tapaavat ja esittelevät yhteistyönsä tuloksia. Päivän aikana järjestetään oppimistuokioita, joita medialla ja yhteistyökumppaneilla on mahdollisuus seurata. Oululaisia oppilaita Dubaihin lähtee noin 20. 

Dubai Expo 2020 on avoinna 1.10.2021–31.3.2022. Koronan takia maailmannäyttelyn järjestäminen viivästyi vuodella. Kyseessä on ensimmäinen Lähi-idässä järjestettävä maailmannäyttely.